Moonsorrow – Jumalten Aika

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.3.2016

Moonsorrow julkaisee aprillipäivänä 2016 seitsemännen albuminsa, joka kantaa kunniakkaasti nimeä ”Jumalten Aika”. Yhtyeen edellinen täyspitkä ”Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa” ilmestyi 2011, ja vaikka siinä riittikin pureskeltavaa pidemmäksi aikaa, nälkä yhtyeen uutta musiikkia ja seuraavaa levyä kohtaan ehti kalvaa näiden viiden vuoden aikana. Nyt kun odotus on viimein tullut päätökseen en jaksa edes teeskennellä yllättyneeni siitä, että Moonsorrow lunastaa jälleen odotukset ja tarjoilee meille reilun tunnin verran ensiluokkaista mustaksi paahdettua suomenkielistä pakanametallia.

”Jumalten Aika” muodostuu viidestä kappaleesta, joiden juuret ulottuvat syvälle Pohjolan myyttiseen menneisyyteen. Vaikka albumin lyyris-temaattinen aines on lähtökohdiltaan vanhaa kuin taivas, onnistuvat kappaleet siitä huolimatta herättämään vahvoja, jopa alkukantaisia tunteita 2010-luvun kuuntelijassa. Moonsorrow’n musiikki avaa yhteyden aikaan joka ei ehkä koskaan palaa, mutta joka kuitenkin elää meidän perimässämme ja näin ollen jokaisessa meistä. Näin syville vesille ei välttämättä tarvitse lähteä soutelemaan, koska jo pelkkä yhtyeen poikkeuksellinen melodiantaju riittää tekemään vaikutuksen. Bändin kiehtovuuden ja menestyksen syy onkin nähdäkseni vastustamattomien melodioiden kehittelyssä ja niiden yhdistämisessä kylmääviin mustan metallin elementteihin folk-henkisyyttä unohtamatta. Tätä reseptiä noudatetaan myös uusimmalla albumilla, mutta ei tylsän täsmällisesti toistaen vaan kiinnostavasti varioiden.

Folk-vaikutteet ovat entistäkin vahvemmin esillä. Ei voida oikeastaan puhua ”vaikutteista”, vaan sisäänrakennetusta mentaliteetista, joka nivoo muodon ja sisällön yhteen. Tämä sisäinen mentaliteetti toki eksplikoidaan pitkälti kansanmusiikista tuttujen instrumenttien avulla, mutta ilman että se kuulostaa päälle liimatulta, kuten valitettavan monen geneerisemmän folk metal -bändin tapauksessa. ”Jumalten Ajan” äänimaailma on niin orgaaninen, että sitä kuunnellessa tuntuu kuin olisi todistamassa jotakin muinaista pakanarituaalia. Merkittävässä roolissa levyllä ovatkin messuavat ”kuoro”lauluosuudet, joita kuullaan lähes jokaisessa kappaleessa runsain mitoin. Myös Korpiklaanin Jonne Järvelä ja mm. Crimfallista tuttu Helena Haaparanta tuovat omat persoonalliset säväyksensä albumin monenkirjaviin lauluosuuksiin. Unohtaa ei sovi tietenkään Ville Sorvalin tuttua kärinää, joka taipuu tunnelman mukaan raakaan ja vielä raaempaan ilmaisuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Jo ennakkoon musiikkivideon kanssa julkaistu ”Suden Tunti” erottuu jossain määrin muista levyn kappaleista jotka ovat monella tasolla rönsyileviä, mutta ytimeltään yllättävän simppeleiden melodioiden yhteensitomia pienoiseepoksia. Paitsi että em. videobiisi on muita melkein puolta lyhyempi, on se myös aggressiivisempi ja suoraviivaisempi kuin muut hyvinkin erilaisista tunnelmista toiseen liikkuvista kappaleista. Tästä viisikosta ”Suden Tunti” tulee varmasti toimimaan livetilanteessa parhaiten, vaikka Moonsorrow onkin todistanut jo aikaa sitten, että myös lähes hengästyttävän pitkät biisit voivat toimia myös elävänä ja kietoa yleisön otteeseensa jopa tiukemmin kuin hieman helpommin lähestyttävät veisut.

Moonsorrow’n Henri Sorvali luonnehtii uuden albumin suhdetta edeltäjäänsä eläinmetaforin: jos edellinen albumi raateli hitaasti suuren karhun lailla, tämä tuorein on kuin saalistaan kiertelevä susi joka puraisee yllättäen ja kovempaa kuin olisi uskonut. Jos verrataan ”Jumalten Aikaa” bändin aiempaan tuotantoon laajemmassa mittakaavassa, näen sen asettuvan tähän jatkumoon vaivattomasti ja luonnollisesti. Näin ollen bändi jatkaa seitsemännellä albumilla voittokulkuaan, ja tämän yhtyeen taivalta on sekä kunnia seurata että tietenkin ilo kuunnella. Täyttä kymppiä ”Jumalten Ajalle” en kuitenkaan anna, koska se ei loppujen lopuksi nouse yli muiden bändin toinen toistaan vakuuttavampien tuotosten, eikä toisaalta voi myöskään tietää millaisia mestariteoksia he voivat meille vielä tulevaisuudessa tarjota. Joka tapauksessa: jos pidät Moonsorrow’sta, tulet pitämään myös tästä levystä – paljon.