Moonspell – Alpha Noir
Jos lähdetään rakentamaan arvostelua siltä kantilta, ettei Portugalin tunnetuimmalta metalliyhtye-Moonspell:ltä ole sitten vuoden 1996 kakkosalbumin ”Irreligious” jälkeen tullut muita kuin keskivertoja ihan ok-levyjä sekä pari täysin epäonnistunutta lättyä, niin päästäänkin kätevästi itse asiaan.
Asia on nimittäin sillä lailla, ainakin allekirjoittaneen näkökulmasta, ettei yhtye ole oikeastaan koskaan osannut päättää kehityssuuntaansa, ja ennen kaikkea se on poukkoillut aina ääripäästä toiseen pysähtymättä koskaan siinä kultaisella keskitiellä. Lukuun ottamatta jo yllä mainittua ”Irreligious” -albumia, mikä sisälsi sekä raskaampaa, että melodisempaa materiaalia.
Black metallilla uransa aloittanut yhtye kokeili 90-luvun loppupuolella muutaman levyn ajan popimpaa lähestymistapaa, mikä epäonnistui karkeasti. Sen sijaan, että yhtye olisi tästä virheestä oppineena ottanut askeleen taaksepäin, se ottikin noin 10 askelta, mikä oli virhe. Sama virhe, joka toistetaan edelleen yhtyeen kymmenennellä täyspitkällä ”Alpha Noir”.
Mainos päättyy
”Alpha Noir” on raskasta ja melodista dark metallia sisältävä albumi, mikä olisi minkä tahansa uudemman bändin julkaisemana herättänyt vähintäänkin pientä kansainvälistä mielenkiintoa. Sen sijaan yhtyeeltä, jolta on kuultu useita metallin klassikoita, kuten vaikkapa ”Alma Mater”, ”Opium” ja niin edelleen on ”Alpha Noir” aivan liian perusvarma suoritus.
Suurin ongelma levyllä on kovin tasapaksut laulut, yhtyeen vokalisti Fernando Ribeiro kun käytännössä karjuu koko levyn läpi käyttämättä äänensä monipuolisuutta juurikaan hyväksi. Poikkeuksia levyllä on kaksi, nimi kappale sekä toiseksi viimeisenä raitana kuultava ”Grandstand” ja kappas kummaa, nämä kappaleet ovat myös levyn ehdottomia kohokohtia.
”Alpha Noir” ei ole huono levy, mutta intohimoton ja tasapaksu se on. Yhtyeen yrittäessä tehdä epätoivoisesti uutta ”Wolfheartia”, se epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Sillä se aito tunnelma, mikä tuolla kuuluisalla debyyttilevyllä on, se jää tältäkin levyltä uupumaan. Jännittävää on todeta se, että Moonspellin kokeellisimmat levyt ovat olleet sen huonoimpia, mutta toisaalta huomattavasti enemmän tunteita herättäviä kuin nämä viime vuosina kuulleet suhteellisen tylsähköt levytykset. Kahdella loistavalla kappaleella ja seitsemällä keskiverrolla kun ei nykypäivänä paljoa juhlita, eikä ”Alpha Noir” tällä tavalla tule jäämään historiaan sen enempää epäonnistumisena, kuin klassikkonakaan.
6/10
Kappalelista:
1. Axis Mundi
2. Lickanthrope
3. Versus
4. Alpha Noir
5. En Nome Do Medo
6. Opera Carne
7. Love Is Blasphemy
8. Grand Stand
9. Sine Missione
http://www.myspace.com/moonspell
Kirjoittanut Riku Mäkinen
Mainos päättyy
2 comments on “Moonspell – Alpha Noir”
Comments are closed.
Jari Kääpä
Olen pitänyt oikeastaan yhtyeen kaikesta tuotannosta. Tosin suurin osa yhtyeen albumeista on epätasaisia kokonaisuuksia. Ehkä parhaiten yhtye onnistui mielestäni Night Eternal levyllä, joka oli raskas, synkkä ja melodinen. Se jätti turhat kikkailut ja kokeellisuuden pois, eikä mielestäni sisällä yhtään huonoa biisiä. Kriitikotkin ylistivät kovasti. Levy oli kuitenkin joillekkin pitkän linjan faneille pettymys. Kaikkia ei voi miellyttää.
Lickanthrope sinkku ei räjäyttänyt helvetin portteja auki, mutta ei se huonoltakaan kuulosta. Odotuksia on siis tämänkin levyn suhteen. Varsinkin koska Night Eternal oli mielestäni niin hyvä. Uskon etten tulekkaan pettymään.
Under Satanae sai monet fanit ja kriitikot ylistämään levyä. Ymmärsin, että arvostelija poikkeuksellisesti inhosi tuotakin julkaisua? Mielestäni Moonspell oli tylsimmillään 90-luvun lopulla. Darkness and Hope ja The Antidote levyt aloittivat oikean suunnan joka huipentui Night Eternaliin. Toivon vain, että Alpha Noir jatkaa itselleni tätä äärimmäisen hyvää kehitys-suuntaa. Night Eternalin ohella Wolfheart on se toinen suosikki levy. Sen tunnelma kyllä eroaa Night Eternalista, mutta molemmat albumit iskevät kovaa.
Riku Mäkinen
Ottaen sen seikan huomioon, että ”Under Satanae” on täynnä yhtyeen vanhoja kappaleita, en sitä ole henkilökohtaisesti laskenut yhtyeen virallisiin albumeihin. Etenkään siinä vaiheessa, kun miettii yhtyeen kuin yhtyeen kehityskaarta, on turha miettiä levytyksiä, jotka on alunperin sävelletty jo vuosikymmeniä aiemmin.
Mutta arvostelussa ei kylläkään missään kohdn mainita, että inhoaisin uudempia Moonspell-levyjä, päinvastoin, pidän niitä keskivertoina. Jos ”Night Eternal” oli mielestäsi loistava ja tämä on mielestäsi yhtyeelle se ns. ”oikea suunta”, tulet todennäköisesti pitämään myös tästä levystä erittäin paljon.
Kiitos asiallisesta mielipiteestäsi.