Porilainen melodeath-ryhmä Mors Principium Est julkaisi vuosina 2003-2007 kolme kovasti positiivista huomiota saanutta albumia. Sen jälkeen onkin ollut hieman hiljaisempaa, kunnes lopulta yli viiden ja puolen vuoden sekä muutamien miehistönvaihdosten jälkeen bändi julkaisee neljännen levynsä.

Lyhyen ”The Awakening”-intron jälkeen kuultava ensimmäinen varsinainen biisi ”Departure” lupailee hyvää. Komeilla melodioilla koristeltu turpaanveto nappaa otteeseensa heti ensimmäisellä kuuntelulla. Pari seuraavaa biisiä jatkavat samaa linjaa, joskaan eivät ehkä aivan yhtä tarttuvasti. ”I Will Return” sisältää paikoin jopa Trivium– ja Bullet For My Valentine-henkisiä, metalcore-tyyppisiä riffi- ja sovitusratkaisuja.

”Bringer Of Light” on seuraava lähimmäs napakymppiä osuva kappale. Biisin melodiat ovat juuri sitä osastoa, joita Dark Tranquillityn parilta viimeiseltä albumilta olisi kaivannut. Ehkä skandinaavisella melodisella death metallilla on sittenkin vielä jotain annettavaa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Valitettavasti loppulevy ei enää onnistu pitämään yhtä tiukasti otteessaan. Biisit ovat kyllä sinällään aivan hyviä ja taitavasti soitettuja, mutta se jokin viimeinen koukku puuttuu. Ainoa useidenkin kuunteluiden jälkeen muista kappaleista erottuva raita on seitsemäntenä kuultava levyn nimibiisi, ja sekin siksi, että on albumin ”pakollinen” instrumentaalibiisi.

”…And Death Said Live” ei missään nimessä ole huono albumi, eivätkä bändin fanit todennäköisesti tule pettymään. Omiin ennakko-odotuksiin nähden kuitenkin pieni pettymys, kun levy ei sittenkään ollut se melodisen death metallin pelastaja, jota genre kaipaisi muutaman heikomman vuoden jälkeen.

7/10

Kappalelista:
01. The Awakening
02. Departure
03. I Will Return
04. Birth Of The Starchild
05. Bringer Of Light
06. Ascension
07. …and Death said live
08. Destroyer Of All
09. What The Future Holds?
10. The Meadows Of Asphodel
11. Dead Winds Of Hope

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

http://www.morsprincipiumest.com/

Kirjoittanut: Toni Lehtonen