Neljäs kerta toden sanoo – Haastattelussa lemiläinen Royal Max

Kirjoittanut J.Anttolainen - 5.9.2018

Royal Max elää nyt neljättä aikakauttaan. Lemillä vuoden 2001 alkuhämärissä alkunsa saanut hard rock -bändi on jälleen herännyt toimintaan alkuperäisen kokoonpanonsa voimin. Koko bändin olemassaolon ajan sitä on seurannut käsittämätön kolmen vuoden kirous. Nykyistä kokoonpanoa lukuunottamatta bändin edelliset vaiheet ovat poikkeuksetta kestäneet noin kolme vuotta aktiivista aikaa, jonka jälkeen on otettu vuoden tauko. Viimeisin tauko kesti noin kuusi vuotta, ja nyt jälleen Royal Max on valmiina valloittamaan Suomenmaan alkuperäisellä kokoonpanollaan. Tai lähes alkuperäisellä kokoonpanolla. Kerrataanpa hieman bändin historiaa ja vaiheita ennen kuin palaamme tulevaisuuteen ja nykypäivän suunnitelmiin. Tuo legendaarien nimenomainen ensimmäinen kokoonpano ehti tehdä yhden demon vuonna 2003, jonka jälkeen bändi lopetti ja jäi vuodeksi tauolle. Bändin toiminta hyytyi pitkälti vokalisti Antti Hyyrysen omien Stam1na -kiireiden vuoksi, ja muiden jäsenten mielenkiinnon suuntautuessa muihin projekteihin.  Mikko Huopainen kuitenkin jatkoi intohimoaan, ja 2005 Royal Max kasattiin uudestaan.

Tauolta uusin voimin palattuaan bändi ehti jälleen toimia toiset kolme vuotta, ja julkaista EP:n. Alunperin Hyyrysen ei pitänyt enää olla mukana bändin toisella kierroksella, mutta mies suostui laulamaan EP:llä sekä heittämään pari keikkaa bändin kanssa. Sama tuttu kuvio jatkui 2009, kun bändi palasi vuodenmittaiselta tauolta treenikämpälleen jälleen uusien jäsenien kanssa, alkuperäiskokoonpanon kutistuttua entisestään. Nyt myös vokalisti oli vaihtunut ja bändin keulilla lauloi Idolsista tuttu Sonja Nurmela (nykyinen Kangastalo). Taas kerran studiolle suunnattuaan Royal Max julkaisi yhden demon sekä EP:n, jonka jälkeen bändin kolmen vuoden kirous jatkui ja bändi päätti pistää pillit pussiin – lopullisesti. 2011 kuopattu bändi jäikin pidemmälle tauolle musikanttien keskityttyä muihin bändeihinsä, kunnes vuoden 2017 aikana alkoi jälleen rehti hard rock tuntua siltä omalta ja oikealta vaihtoehdolta. Bändin pääarkkitehti kitaristi Mika Niemi päätti kasata alkuperäisen vanhan remmin treenikselle ja alkaa soittaa rokkia. Lemin valikoiduttua Suomen metallipääkaupungiksi Capital of Metal -kampanjan myötä, saimme haastatteluun lemiläisen Royal Maxin, bändin joka on nähnyt paikkakuntansa kehityksen pienestä perunaa viljelevästä kylästä Suomen ja maailman metallipääkaupungiksi. Haastattelussa Royal Maxin kitaristi Mikko Huopainen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Viime kesänä meidän kitaristi Mika Niemi soitti minulle ja kyseli josko soittaminen hänen kanssaan kiinnostaisi ja että laitettaisiin bändi kasaan, koska hänellä oli elämäntilanteet sen verran muuttuneet, että musiikille oli taas aikaa. Lapsi oli sen verran kasvanut, että ei tarvinnut enää niin jatkuvaa huolenpitoa, treenehin kuskaamista ja muuta. Itselläni taas oli aikaa, koska Oblivision oli mennyt ”tauolle” ja Tommilla oli sopivasti vapaata. Mikalla ei sinänsä ollut tiedossa, että mitä soitetaan, mutta intohimo ja palava halu keikoille ja bändin kanssa toimimiseen oli pikkuhiljaa nostanut päätään ihan sietämättömälle tasolle. Se, että alettiin soittaa hard rockia vain tuli sieltä ihan itsestään. Kaikki meistä kuitenkin jatkoi musiikin parissa, coverbändeissä ja muissa, mutta samalla kaikki kaipasi jotain omaa ja aktiivista bändiä, koska onhan se nyt ihan eri asia soittaa omaa musiikkia kuin muiden biisejä.

”.. vain soolot ja laulut vedettiin erikseen, mutta nekin pyrittiin tekemään mahdollisimman livehenkisesti. Koko soolo aina kerralla nauhalle, ja lauluissa samalla tyylillä, eli mahdollisimman pitkiä ottoja kerralla että se raaka live-fiilis säilyisi.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kun Mika otti yhteyttä, laitoin kaksi ehtoa asialle. Ensimmäinen oli, että pitää löytyä heti alkuun hyvä laulaja ja että keikoilla on päästävä, koska Oblivisionissa se jäi harmittamaan, että keikoille ei koskaan päästy, kun ei koko miehistöä bändiin löytynyt ikinä. Laulajaksi minulla oli heti mielessä Oblivisionissa ja Deadlight -bändeissä laulava Mikko Koponen. En vain tiennyt, että kiinnostaako Mikkoa laulaa vähä kevyempää musaa. Melko nopeasti jo sitten Mikan kanssa istuttiin kahdestaan kitaroiden kanssa ja ruvettiin tekeemään uusia biisejä. Lähtökohtana oli, että ei mietitä yhtään, että millaista musaa tehdään vaan annetaan biisien tulla itsestään mitää tyylejä ja genrejä kaihtamatta. Muutama biisi saatiin siihen kuntoon, että niitä voitiin Mikolle (Koponen) lähettää kuunneltavaksi.  Onneksi Mikko innostui niistä ja kiinnostui lähtemään mukaan bändiin. Näistä ensimmäisistä biiseistä huomattiin jo aika äkkiä, että niissä oli vanhan ja alkuperäisen Royal Maxin henkeä. Sitä kautta saatiin idea, että kysytään rumpaliksi Royal Maxin alkuperäisrumpali Tommi Virolaista. Tommi hieman epäili, että riittääkö aika. Mutta kipinä soittamiseen Tommiltakin löytyi todella nopeasti. Bassoon ei kuitenkaan harmiksemme saatu alkuperäisbasistia Jani Suomalaista. Bassokuviot on aina ollut iso osa Royal Maxin biisejä, joten ihan ketä tahansa ei voitu basistiksi ottaa.  Janin jälkeen oli luonnollista kysyä Royal Maxin toisessa ja kolmannessa vaiheessa soittanutta Pauli Hirvosta. Tiedettiin, että Pauli osaa soittaa, ja että ne bassokuviot, mitä Royal Maxin biisit vaativat mieheltä, onnistuvat. Tässä vaiheessa 3/5 alkuperäisestä Royal Maxista oli kasassa, ja uusissa biiseissä oli vanhan alkuperäisen Royal Maxin henkeä ja tyyliä niin paljon, että tiesimme, että Royal Max oli tullut takaisin.

Alkuperäinen Royal Max oli ehtinyt nauhoittaa vuonna 2002 yhden demon. ”Everyday On Fastlane” julkaistiin alkuvuodesta 2003. Bändillä oli kuitenkin valmis keikkasetti ja pöytälaatikko täynnä biisejä. Nyt jo teini-ikäisten kappaleiden joukossa oli muutamia sellaisia jotka bändi halusi ehdottomasti ottaa käsittelyyn myös uudella vuosikymmenellä, tähtäimessään myös nauhoittaa kyseiset kappaleet. Bändin toiminnan loputtua yllättäen, mutta ymmärrettävistä syistä vuonna 2003, oli asia jäänyt harmittamaan. Uuden startin innoittamana myös uutta musiikkia oli alkanut syntyä aivan uudella pieteetillä.

”Kokeilemme paljon eri juttuja ja kaikkien ideat huomioidaan ja kokeillaan. Biisejä työstetään niin kauan, että ne on kaikista hyviä ja jokainen voi seisoa biisien takana.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Nykyään hommia tehdään paljon ammattimaisemmin ja huolellisemmin. Ollaan myös vanhempia, mikä näkyy siinä, että biisejä tehdään jotenkin rennommin, mutta organisoidusti. Me ei enää mietitä niin tarkkaan millaista Royal Maxin pitää olla, vaa annetaan niiden biisien vaan tulla. Tästä syystä ollaan myös monipuolisempia kuin ennen. Nykyään kaikki bändin jätkät selkeästi myös panostaa enemmän; kaikilla on aikaa, kokemusta ja halua osallistua bändiin ihan toisella lailla kuin joskus nuorempina. Siitä johtuen kaikilla on enemmän halua ja aikaa panostaa enemmän myös someen, keikkoihin ja muuhun oheistoimintaan.

– Syksy ja alkutalvi 2017 meni tehdessä uutta musaa Royal Maxille. Oltiin porukalla sitä mieltä, että tehdään biisejä miettimättä sen enempää mitään genrejä tai tyylejä. Tiedettiin, että biisit kyllä kuulostaa meiltä, kun ne ajetaan Royal Maxin myllyn läpi. Kohta meillä olikin viisi uutta biisiä ja kaksi vanhaa päivitettynä uudelle laulajalle. Sitten olikin aika otta yhteytta Teemu Myyryläiseen ja käydä suunnittelemaan nauhoituksia helmikuulle 2018. Royal Maxin musiikki on aina ollut hyvin livehenkistä ja eka uusi demo me tehtiinkin hyvin livemäiseksi ilman hurjia määriä raitoja tai muita päällekkäisnauhoituksia.  Tälläkin kertaa bändi halusi säilyttää tämän livemeiningin nauhoituksissa ja päätettiin nauhoittaa biisit treeniksellä. Livenä suoraan purkkiin.  Nauhoitusaikaakaan meillä ei ollut paljon, kun kahdessa illassa nauhoitimme biisien pohjat niin, että rummut, basso ja komppikitarat vedettiin suoraan livenä nauhalle ilman mitään klikkiä, jälkiäänityksiä tai muita nykyajan hienouksia käyttäen. Eli vedettiin aina koko biisi kerralla nauhalle. Vain soolot ja laulut vedettiin erikseen, mutta nekin pyrittiin tekemään mahdollisimman livehenkisesti. Koko soolo aina kerralla nauhalle, ja lauluissa samalla tyylillä, eli mahdollisimman pitkiä ottoja kerralla, että se raaka live-fiilis säilyisi. Nyt sitä mukaan kun Teemu Myyryläinen miksailee biisejä, julkaistaan niitä YouTubessa ja Soundcloudissa. Lopulta sitten kaikki biisit laitetaan kerralla Spotifyyn. Kaksi biisiä vasta julkaistu ja viisi olisi vielä tulossa.

Nauhoitusten aikana laulaja Mikko Koponen vaihtoi työpaikkaa ja muutti Jyväskylään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Onneksi Mikko halusi jatkaa bändissä, vaikka muutti toiselle paikkakunnalle. Kumminkin koko loppubändi asui vielä Lemillä ja Lappeenrannassa, joten bänditointaa pystyi hyvin jatkamaan. Nauhoitetuista biiseistä jäi puuttumaan vain stemmat. Stemmat päätettiin sitten nauhoittaa Jyväskylässä ja siihen menikin sitten koko kesä, koska matkan varrella oli jos jonkinmoista hidastetta. Siitä huolimatta julkaistiin kesällä ”Runnin’ Free” -niminen biisi. Se oli ainoa, johon ehdittiin maaliskuussa äänittää lisää lauluja.

Heinäkuussa Royal Max piti Lemillä bändileirin, jonka aikana kuvattiin video ”Walk the Line” -biisiin. Myös uutta materiaalia syntyi samaisella leirillä. Miten siis Royal Maxin musiikki syntyy?

– Yleensä minä tai Mika tuodaan treeneihin joku biisi-idea. Minä yleensä tuon muutaman riffin ja idean tai ajatuksen siitä millainen biisin pitäisi olla. Sitten käymme sitä koko porukalla työstämään. Kokeilemme paljon eri juttuja ja kaikkien ideat huomioidaan ja kokeillaan. Biisejä työstetään niin kauan, että ne on kaikista hyviä ja jokainen voi seisoa biisien takana. Näin Royal Maxissa kaikki osallistuu sävellykseen ja biisien sovittamiseen, vaikka pääsäveltäjiä on kaksi. Mika tuo yleensä valmiimpia biisejä, missä hänellä on selvempi visio siitä, millainen biisi on, mutta niitäkin työstetään porukalla ja kokeillaan tarvittaessa eri juttuja niin kauan, että biisi saadan meidän kuuloiseksi. Sitten kun biisin runko on valmis, laulaja Mikko Koponen tekee laulumelodiat ja sanat. Biisejä sitten muutetaan tarvittaessa vokaalien mukaan siten, että ne saadaan toimiviksi laulujen ehdoilla. Sanoituksiin osallistuu Koposen lisäksi myös rumpali Tommi Virolainen, ja muiltakin tulee ideoita sanoituksiin. Etenkin uusissa biiseissä mitä ollaan nyt tänä kesänä tehty, sanoituspuoleen ollaan panostettu paljon enemmän kuin aikaisemmin. Näin saadaan uusiin hienoihin biiseihin myös hyvä toimiva tarina. Samalla ollaan alettu löytää meille sopivampaa sanoituksellista teemaa ja tyyliä.

Royal Maxin musiikki kehittyy edelleen kokoajan mitä enemmän biisejä tehdään, ja sitä mukaan kun bändi hioutuu yhteen. Itsekin mielenkiinnolla odotamme, mihin suuntaan bändin musiikki tulee vielä menemään ja kehittymään, koska edelleen mennään sillä, että ei mietitä millaista musaa tehdään, vaan annetaan biisien vaan tulla sydämestä. Meille tärkeintä ja parasta fiilistä antaa eniten se, että kaikki bändissä saa, pääsee ja haluaa osallistua biisien tekoon. Royal Maxissa kukaan ei ole vain soittaja ”rivijäsen”, vaan jokaisella tärkeä rooli ja osa siinä, miltä Royal Max kuulostaa. Se on hienointa kun yhdessä tehdään biisejä, joista jokainen bändi jäsen voi olla ylpeä. Tykkää niistä sitten kuuntelijat tai ei.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Alkuperäisen, sen ensimmäisen Royal Maxin, suurimmat musiikilliset vaikuttajat oli Joe Satrianin ja Steve Vain kaltaiset kitaristit ja heidän musiikkinsa, mutta me halusimme, että meidän musiikissa laulu on se tärkein elementti kitaran sijaan. Pikkuhiljaa jo alkuvaiheen Royal Maxin musiikkiin tuli mukaan muitakin vaikutteita metallin, progen, popin ja jazzin puolelta. Meidän biisien raskaat elementit tulee jostain 90-luvun Megadeth ja Testament -osastolta. Isoin vaikuttaja kuitenkin epäilemättä on Sting. Stingin vaikutus kuuluu enemmänkin niin, että meidän musiikki ei ole ehkä niin helposti avautuvaa, vaan biisien melodiat ja koukut jää muhimaan takaraivoon ja kuulijan alitajuntaan. Sieltä ne nousee pikkuhiljaa, kun kuulee biisit useamman kerran. Ei siis kuitenkaan koiteta matkia Stingin tyyliä vaan tehdään ihan omaa juttua.

”Meillä on paljon monipuolisia biisejä, mutta kaikista tunnistaa että nyt soittaa Royal Max.”

Miten Lemi on muuttunut siitä kun aloititte bändihommat?

– Silloin jo aikoinaan jo Lemillä oli aktiivista toimintaa kun oli Lemi liekeissä -tapahtuma joskus 2000-luvun alussa ja kunta antoi bändeille treenitilat ja mahdollisuudet esiintyä. Toki Stam1nan suosio vaikuttaa nykyään asenteihin niin, että myös pienestä kunnasta voi tulla todella kovia bändejä eikä se ole vain kaupunkien juttu. Nyt tosin kunta ja kunnanjohto on selkeästi vielä enemmän mukana järjestämässä kaikkea ja tukemassa bändejä tuon Capital of metal -homman myötä. Lemille on pystytetty Capital of Metal -kyltti ja on myös tulossa näyttely, jossa on tavaraa näytillä lemiläisiltä bändeiltä. Lehdissä ja sosiaalisessa mediassa ollut jonkun verran juttua. Capital of Metal -paitoja näkyy kadulla. On tehty Lemi-olutta. Ulkoministeriön toimesta Lemillä kävi iso porukka ulkomaalaisia toimittajia tutustumassa Lemiin. Jopa jokunen turisti käynyt ihmettelemässä ja kuvaamassa itsensä Capital of Metal kyltin luona. Meidänlaiselle vielä alkutapaipaleella olevalle bändille, vaikka ollaankin vanha bändi, noi on tosi isoja juttuja ja auttaa myös samaan bändille näkyvyyttä.

Bändin paletti on kasassa, taskussa on nippu tuoreita biisejä ja tavoitteet on epäilemättä korkealla. Minkälaisten kiikareiden kanssa Royal Max katsoo tulevaisuuteen?

– Keikkoja pitäisi saada lisää! Viime kesä meni meidän osalta täysin ohi. Seuraava keikka on Lemillä 8.9.2018 Capital of Metal L1ve tapahtumassa, Jalkosalmen lavalla. Lisää keikkoja pitäisi myös saada jo ihan tänne Etelä-Karjalan alueelle. Innostusta olisi lähteä soittamaan myös muille paikkakunnille. Eli joku bändi, joka katsoo, että olisimme hyvä kaveribändi keikalle voi rohkeasti ottaa yhteyttä ja pyytää meitä vaikka lämppäämään. Royal Max ei ole vielä niin iso nimi, että rahkeet riittäisi heittää keikkaa muualla ilman isompaa nimeä tukemassa.

– Myös uusien biisien nauhoittaminen kunnon studiossa on yksi tavoitteistamme. Royal Maxin musiikki on niin livehenkistä, että meitä kiinnostaa myös studiossa päästä soittamaan biisit livenä nauhalle. Analoginen nauhoittaminen kelanauhalle kiinnostaa myös ja tarkoituksena olisi mennä Astia Studiolle nauhoittamaan pari biisiä nauhalle. Studioon mennään heti kunhan ensin saadaan loput tänä vuonna nauhoitetut biisit julkaistua ja uudet siihen kuntoon, että ne voi nauhoittaa.

Mitä Royal Max on teidän omin sanoin kuvailtuna?

Royal Max on hard rockia, mutta emme halua, että meidät suoraan kategorisoidaan tasan siihen tiettyyn genreen, koska meidän musiikissa on myös paljon muutakin. On raskaampia juttuja, progea, jazz-elementtejä ja poppia. Uusissa biiseissä niitä kaikkia ääripäitä ollaan vaan viety vielä kauemmas toisistaan. On tullut entistä rankempia juttuja, mutta myös kevyempiä kuin koskaan aikasemmin. Uskomme vahvasti, että kuuntelijat eivät tule tylsistymään meidän keikoilla ja biisejä kuunnellessa. Meillä on paljon monipuolisia biisejä, mutta kaikista tunnistaa, että nyt soittaa Royal Max.

Royal Max
Mika Niemi – kitara
Mikko Huopainen – kitara
Tommi Virolainen – rummut
Pauli Hirvonen – basso
Mikko Koponen – vokaalit

https://www.royalmax.band/

Royal Max – Facebook

Luetuimmat

Uusimmat