Northlane saapuu Nosturiin lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.6.2015

Northlane 2015Loppusyksystä Helsingissä nähdään neljän ulkomaisen metalcore-yhtyeen yhteiskeikka, kun australialaisen Northlanen johtama ”Node European Tour 2015” -kiertue saapuu Nosturiin 26. lokakuuta. Illan pääesiintyjän ohella tapahtumassa nähdään yhdysvaltalaisbändit Volumes ja The Acacia Strain sekä toinen australialaisyhtye Hellions. Konsertin liput ovat myynnissä Tiketissä.

Vuonna 2009 perustettu Northlane tunnetaan raskasta metalcorea ja progressiivista metallia yhdistelevästä tuotannostaan. Viime vuosina esimerkiksi August Burns Redin ja Bring Me The Horizonin kanssa maailmaa kiertänyt yhtye on toistaiseksi julkaissut kaksi pitkäsoittoa, ja parhaillaan Northlane valmistautuu heinäkuun lopussa ilmestyvän ”Node”-uutuusalbumin julkaisuun. Tuleva levy on samalla bändin uuden vokalistin Marcus Bridgen debyyttijulkaisu Northlanen riveissä.

LIPUT:
– ennakkoon Tiketistä alk. 19 EUR
– ovelta 20 EUR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

www.facebook.com/northlane
www.facebook.com/volumesband
www.facebook.com/Theacaciastrain
www.facebook.com/hellionsaus
www.elmu.fi
www.fullsteam.fi

Yhteistyössä: Kaaoszine

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy