Outoja ääniä ja raakaa industrial metalia – Rammsteinin ”Sehnsucht” täyttää 20 vuotta

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 22.8.2017

Saksalaisen industrial metal -yhtyeen Rammsteinin toinen studioalbumi, ”Sehnsucht” täyttää tänään kaksikymmenen vuotta. Levy sisältää muun muassa ”Engel”-kappaleen ja megahitin ”Du Hastin”, jonka myötä Rammstein nousi suuremman yleisön tietoisuuteen. Silti ”Sehnsuchtista” huomaa että yhtye on 20 vuotta sitten vielä hiukan hakenut omaa identiteettiään.

Omalla kohdallani ”Sehnsucht” ei ole koskaan ollut suosikkialbumi ja se on soinut levysoittimessani suhteellisen harvoin verrattuna yhtyeen muihin tuotoksiin. Kyseessä ei ole huono albumi, mutta omalla kohdallani levy on jäänyt muun tuotannon varjoon. Albumia kuunnellessa huomaa kuitenkin, ettei ”Sehnsucht” kärsi mielikuvituksen tai viihdyttävyyden puutteesta. Levy on jäänyt itselleni jostain syystä etäiseksi, joten nyt on hyvä tilaisuus perehtyä albumiin ajan ja ajatuksen kanssa.

Kansitaiteensa suhteen ”Sehnsucht” on mahdollisesti kaikista häiritsevin Rammsteinin levyistä – albumin kannessa on kuva yhtyeen rumpalista Schneiderista, jonka suu on pakotettu auki instrumentilla. Kannessa on selvästi yhtäläisyyttä The Scorpionsin ”Blackout”-albumin kanssa eikä ihme, sillä molempien kansikuvien takana seisoo sama itävaltalainen taitelija Gottfried Helnwein. ”Sehnsuchtin” kansivihko sisältää lisää karmivia naamoja erilaisten kojeiden kanssa, joissa jokaisessa on yhtyeen yksi jäsen. Näitä kuvia voi käyttää vaihtoehtoisina kansikuvina, jos yksi pärstä alkaa kyllästyttämään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumilta ensimmäisenä vyöryvät kappaleet kuulostavat tutulta raskaalta ja raa’alta Rammsteinilta – lukuun ottamatta ”Sehnsucht”-kappaleen erikoisia hoilottavia mieslauluosuuksia. Pitkäsoiton ensimmäinen koukuttava yksilö on vasta kolmas kappale ”Tier”. Kertosäkeistöjä lätkitään korville kiitettävällä tahdilla eikä Till Lindemannin aggressiivista laulua voi olla ihailematta. ”Bestrafe Mich” piiskaa raudan lujilla riffeillä ja kosketinsoittimet luovat juhlavuutta, mutta jotenkin kappaleesta ei osaa nauttia täysillä, kun odottaa jo ”Du Hastin” vuoroa. Lyriikoidensa suhteen ”Du Hastia” ei voi väittää mestariteokseksi, mutta tässä kappaleessa on sitä energiaa, joka kuplii pinnan alla ennen kuin se kertosäkeissä repii tiensä ulos. Toisinaan yksinkertaisuus vain toimii.

Levyn kuuntelua ei kannatta jättää pelkästään ”Du Hastiin”, sillä albumilla on vielä monta tasokasta kappaletta. Megahittiä seuraava ”Bück Dich” nostaa lämpötilan korkealle kun Rammstein vapauttaa kaiken energiansa nyrkki-iskumaisilla riffeillä ja Lindemannin ärjynnällä. ”Spielt Mit Mir” rauhoittaa tahtia ja kappaleessa kuullaan suhteellisen paljon kosketinsoitinosuuksia, jotka antavat melodisuudellaan hyvää vastapainoa kahden edeltävän kappaleen runttauksille. ”Klavier” vie melodisuutta vielä pidemmälle kauniilla äänimaailmallaan ja on jälleen hieno näyte Rammsteinilta siitä, kuinka saksan kieli voi kuulostaa kauniilta ja pehmeältä.

”Klavierin” jälkeen yhdeksäs raita ”Alter Mann” tuntuu auttamatta perusvarmalta ja hiukan täytekappaleelta. Onneksi ”Eifersucht” herättää jälleen mielenkiintoa ja luottamusta tarttuvilla metal-riffeillään ja viekkaasti soivilla kosketinosuuksillaan. Myös mielipuoliset naurut kertosäkeissä nostattavat hymyn huulille. Silti albumin ehdottomasti yllättävin, hauskin ja oudoin kappale löytyy viimeisenä ”Küss Mich Mellfroschin” muodossa. Tämä kappale on erityisen hyvin syöpynyt mieleeni – alussa äkäisesti sahaavat riffit saavat seurakseen ”disneymäisiä inahdus ja päänselvitysheilutus-ääniä”. Tiedän miten oudolta ja epäselvältä kuvaus kuulostaa, mutta niitä ääniä on vaikea kuvailla, joten suosittelen itse kuuntelemaan kappaleen. ”Küss Mich Mellfroschissä” kuullaan myös muita erikoisia ääniä ja mahtavasti groovaava bassoriffi, jotka ovat kolmen ja puolen minuutin kuuntelun arvoisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuunneltuani ”Sehnsuchtin” viime viikkojen aikana useampaa otteeseen, huomasin kuinka olin laiminlyönyt hyvää ja viihdyttävää albumia. Vuosia sitten kun kuuntelin yhtyettä todella aktiivisesti ”Mutter”, ”Rosenrot” ja ”Reise, Reise” veivät huomioni. Onneksi asia tuli nyt korjattua. ”Sehnsucht” on mainio albumi, jolta löytyy vähän poikkeavampia ja hauskempia kappaleita kuin muualta Rammsteinin tuotannosta.

Kappalelista:

  1. Sehnsucht
  2. Engel
  3. Tier
  4. Bestrafe Mich
  5. Du Hast
  6. Bück Dich
  7. Spielt Mit Mir
  8. Klavier
  9. Alter Mann
  10. Eifersucht
  11. Küss Mich Fellfrosch

Rammstein Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat