Pennywise – All Or Nothing

Kirjoittanut Juha Attola - 10.5.2012

Pennywisen uusin albumi on saanut nimekseen ”All Or Nothing”. Levy julkaistaan Epitaph-yhtiön kautta, ja se on ensimmäinen uuden laulajan, Zoli Teglaksen, kanssa tehty albumi. Teglashan on tuttu nimi Ignite -yhtyeestä, ja onhan mies hoitanut kiertuelaulajan hommia mm. legendaarisessa Misfitsissä. Yleensä laulajan vaihdokset yhtyeissä eivät herätä kovinkaan suurta innostusta, mutta tämä yhteistyö kyllä herättää.

Ostava kansa saa heti vastinetta rahoilleen kun albumi lähtee käyntiin ”All Or Nothing” ja ”Waste Another Day” kaksikolla. Meno on juuri sitä mitä sen pitikin olla ja vauhtia riittää, unohtamatta kuitenkaan melodia puolta. Kaikella kunnioituksella edellistä laulajaa Jim Lindbergiä kohtaan täytyy sanoa, että Teglas on tuonut yhtyeeseen lisää pirteyttä. Kappaleet ovat taattua Pennywise-materiaalia, vaikka uusi vokalisti on tuonut niihin myös hieman omiakin vaikutteita. ”Revolution” on melodista punkia parhaimmillaan, kitarat soivat moitteettomasti ja kertosäe on kaikessa yksinkertaisuudessan loistava.

Albumin kappaleista ”Let Us Hear Your Voice” on oikeastaan ainoa joka kuulostaa enemmän Ignite– kuin Pennywise-kappaleelta – ehdottomasti yksi levyn hienoimpia ralleja. Päästäessä levyn puoliväliin, ei ole tietoakaan tahdin hyytymisestä, ”Seeing Red” ja ”Songs Of Sorrow” jatkavat edelleen vahvaa tasaista linjaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”All Or Nothing” pitää sisällään oikeastaan kaiken mitä siltä odotettiinkin. Löytyy yhteislauluun sopivia kertosäkeitä, hienoja melodioita enemmänkin kuin tarpeeksi ja mikä parasta, yhtye itse tuntuu nauttivan tekemisistään ja se välittyy myös kuulijalle. Sanoituksetkin ovat jälleen tyypillistä Pennywise-tavaraa. Levy on oikeastaan kokonaisuutena jo niin kova, että on vaikea lähteä nimeämään sieltä niitä kaikkein kovimpia ralleja, mutta mainitaan nyt kuitenkin kappaleet kuten; ”Seeing Red ”, ”Let Us Hear Your Voice”, ”We Have It All”, sekä nimikkoraita ”All Or Nothing”. Kovatasoisen levyn on yhtye pyöräyttänyt, tässä saattaa olla oman genrensä kovin levy tänä vuonna.

9/10

Kappalelista:

1.All Or Nothing
2.Waste Another Day
3.Revolution
4.Stand Strong
5.Let Us Hear Your Voice
6.Seeing Red
7.Songs Of Sorrow
8.X Generation
9.We Have It All
10.Tomorrow
11.All Along
12.United

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://pennywisdom.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2 comments on “Pennywise – All Or Nothing”

  1. Jani Nieminen

    Komppaan, toimii upeasti! PW:tä parhaimmillaan…

  2. Mendez

    en komppaa.

    Pennywise on tehnyt saman levyn jo liian monta kertaa. Skeittipunkki on skeittipunkkia mut herran jestas jotain muutostakin välillä!

    Sanoitukset on sitä samaa diipadaapaa mitä on kuultu jo aivan liian monta vuotta, ja Igniten ex-laulajan tulo bändiin vei siitä vaan munaa pois. Teoriassa yhdessäkään biisissä ei ole ”vikaa”, mutta sieluttomia, miljoona kertaa kuultuja rallatteluja.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat