Pimeyden paholaisen paluu: ennakkoarviossa Dimmu Borgirin ”Eonian”

Sen verran kerron heti alkuun, ja samalla myös varoitan tiettyä joukkoa lukijoista ja kuuntelijoista, että tällä kertaa on kyseessä hyvin, hyvin erilainen Dimmu Borgir -julkaisu kaikkiin aiempiin verrattuna. En sano että huono, vaan erilainen. Tämän vuoksi päätin tehdä arvostelun analysoimalla jokaisen kappaleen ensin omana yksilönään ja lopussa tehdä sitten yhteenvedon koko levystä. Osaa levyn kappaleista tuli kuunneltua jopa yli 50 kertaa tätä kirjoittaessa, eli hyvin tarkkaan kävin levyn läpi ennen lopullista arvioita.

Zbigniew M. Bielakin luoma kansitaide, bändin lausumat saatteessa mm. ”Eonian”-sanan määritelmästä, ikuisesta nykyhetkestä, pedon syöttämisestä sekä muusta filosofisesta pimeästä ajattelusta, Shagrathin esiintyminen haastatteluissa iso risti kaulassa. Kaikki tämä kertoo, että bändi seisoo edelleen satanistisen ideologian takana, tällä kertaa tosiaan huomattavasti filosofisemmalla tavalla kuin aiemmin urallaan. Kuten Silenoz saatteessa toteaa: ”Me olemme todellakin bändi, joka ei seuraa mitään asetettuja sääntöjä”. Tämä myös tältä levyltä kuuluu erittäin vahvasti läpi. Bändi tekee juuri sitä mitä itse tahtoo ja Silenoz myös lisää, että ”Mitä tahansa ikinä teemmekin, päädymme nostattamaan kulmakarvoja”.

1. ”The Unveiling”

Kappale alkaa koneilla työstetyllä epämääräisen vääristyneellä syntikkaosuudella, joka vaihtuu hyvin pian Dimmu Borgirille tuttuun soundimaailmaan. Kieroa mollisointua ja kuoroa, joka on saatteen mukaan Gaute Storaasin ja Schola Cantrum -kuoron jälkeä . Sen jälkeen alkaa tuplabasaripyöritys ja mielettömän upean kuuloinen, jopa priima-sanaa käyttäen tarkkaan tremolo-pikattu lead-kitaramelodia, joka onkin tuttua Galderin soittoa seuranneille, selkeää miehen kädenjälkeä.

Biisi keinuu synkkien riffien ja Shagrathin manalasta kumpuavien vokaaleiden höystämässä maailmassa, ja vaihtuu kun seinään erittäin kauniiseen pianolla ja kuorolla varustettuun maailmaan. Tämä biisi sisältääkin ehkä yhtenä levyn biiseistä eniten vanhan Dimmu Borgirin kaltaisia elementtejä, jos sulkee iloisen kauniit, nätit melodiset väliosiot pois laskuista.

Itse ihastuin ensi kuulemalta biisin rankan osion lead-kitaran mahtavaan kieroon melodiakulkuun, jossa on kuultavissa nopeassa sahauksessa pieni bendi aivan riffin lopussa. Juuri kyseinen viimeinen bendi tekee tuosta riffistä itselle aivan järkyttävän kovan. Bendi siis kitaraa soittimena tuntemattomalle lukijalle tarkoittaa sitä, että kieltä venytetään ylös tai alas päin otelaudalla samalla, kun sitä soittaessa saadaan syntymään ”venymiseltä” kuulostava ääni. Se onkin melko mainio elementti tässä kappaleessa myös itse kitaraa soittavalle kuuntelijalle.

Kohdassa 3.47 mukaan astuu myös teräskielinen akustinen kitara, joka on hieno lisä taustaelementtinä. Tämän synkän kohdan mausteena se toimii erittäin hyvin, sillä sitä ei ole nostettu liian korkealle miksauksessa, vaan se ehkä monelle kuulijalle kuuluu vain pienenä diskanttivoittoisena taustaäänenä, jos ei lähde näin syväluotaavaan tulkitsemiseen. Sitten, lyhyen tiukan riffin jälkeen biisi jatkuukin tällä kuoron maustamalla, joillekin kriittisimmille pitkän linjan faneille ehkä jopa liian sokerisen nätillä kertosäkeellä. Siitä sitten pienen synkistelyn jälkeen biisi olikin siinä. Erittäin hieno avaus tälle albumille, ja seuraavaksi onkin vuorossa hyvin suuria tunteita jo ennakkoon herättänyt kappale.

2. ”Interdimensional Summit”

Itse uskoin vakaasti tämän tullessa julki, että kyse on mediatempusta, jolla saadaan suuri määrä ihmisiä kuuntelemaan itse kokonainen levy, että onko bändi todella muuttunut tällaiseksi. Hyvin moni on varmasti nähnyt vertaukset foorumeilla kyseistä kappaletta käsiteltäessä, enkä sitä yhtä nimeä rupea tässä mainitsemaan, sillä se bändi taas on omalla alueellaan todella upea kotimainen ylpeys metallin saralla. Eikä myöskään mielestäni ansaitse olla vertauskuvana, kun puhutaan Dimmu Borgirista negatiivisessa mielessä, toki nämä tapahtuneet vertaukset hyvin kuvaavat kyllä kappaletta, mutta silti. Bändit bändeinä ja levyt levyinä.

Tästä biisistä on vaikea sanoa mitään hyvää. Ainoat, joissa on itselleni edes jotain järkeä, ovat nämä hitaat osuudet, joissa on edes hitunen synkkyyttä havaittavissa. Ehkä tämä kappale ei sen enempää kaipaa selittelyjä, sillä varmasti lähes jokainen tätä arvostelua lukeva tai levyn hankkiva kuuntelija on jo tämän kuullut ja muodostanut siitä oman mielipiteensä.

Ehkä tämä kappale onkin luotu isojen hotellien hissimusiikiksi, tai vaikkapa Kelan puhelinpalveluiden jonotusmusiikiksi. Muistakaamme, että eräs Dimmu-biisi aikoinaan soi Matrix 2 -elokuvan lopputeksteissä.

3. ”Aetheric”

Tämä biisi herätti jo heti alkusoinnuillaan hurjan mielenkiinnon. Biisi meinaan alkaa lähes identtisesti samalla tavalla kuin Mayhemin ”Watchers -kappale. Tarkistin korvakuulolla asian varmaan kymmenisen kertaa, ja kyseessä näin kultakorvaisen soittajan korvaan soinnut tosiaan kuulostavat, että ovat oikeasti vielä täsmälleen samat!  Ei takuulla ole sattumaa puhuttaessa ehkä kahdesta tämän hetken isoimmasta norjalaisesta black metal -yhtyeestä, enkä kykene edes unissani uskomaan, että Watchers olisi  kulkeutunut Shagrathin korvien ohi tämän sitä kuuntelematta.

Joka tapauksessa tästä käynnistyy yksi levyn omista suosikeistani, ja biisi onkin kokonaisuutena hyvin tuttua tavaraa tältä orkesterilta, jos puhutaan viimeisimmistä levyistä. Riffittelystä tulee hieman mieleen edellisen levyn Born Treacherous”. Ensimmäisiä kertoja biisiä kuunnellessa olin hyvin turhautunut noin 2.20 kohdassa alkavaan iloisempaan osioon, muuten pirun kovassa biisissä. Myöhemmin sekin alkoi avautua, ja jätin kaiken kriittisyyden pois ja vain kuuntelin biisiä ja annoin musiikin viedä mukanaan, jolloin muistuikin mieleen ”Enthrone darkness triumphant” -levyn duurielementit ja ymmärsin, että tässä ollaan ehkä haettu samanlaisia asioita ja dynamiikkaa. Toki täysin eri soundimaailman kera kuin vihreällä levyllä. Yksinkertaisuudessaan erittäin hyvin toimiva ”nyky-Dimmumainen” kappale.

4. ”Council of Wolves and Snakes”

Tämä on yksi niitä kappaleita, jonka olen kuunnellut sen yli 50 kertaa tätä kirjoittaessa. Tämä kappale myös sinkkuna palautti osan Interdimensional Summit -biisin täysin lytänneen kuulijakunnan uskoa tulevaan julkaisuun, ainakin mitä keskustelupalstoilta oli luettavissa.

Its easiassa myöhemmin bändin kirjoittamaa saatetta lukiessa selvisi, että tämä kappale on myös samoin bändin kuin arvostelijankin mielestä levyn paras kappale.

Kappale on itse sävellyksenä aivan mieletön, ja monelle sanoisinkin, että kappale toimii biisin official-musiikkivideon kanssa paremmin ensimmäisellä kerralla, kuin yksinään kuultuna. Varsinkin hitaan melodisen kohdan alkaessa, jossa videolla kuvataan (uskoisin) Norjan rauhoittavia luontoelementtejä.

Hyvin dynaaminen kappale, joka seilaa todella taitavasti ja ehkä jopa uhkarohkeastikin kahden nopean tykityssäkeistön ja upeiden hitaiden kohtien välillä. Biisi, joka ei jätä varmasti ketään kylmäksi. Pitääkö sitä sitten jalustalla vai sen alla, onkin täysin eri asia ja jokaisen kuuntelijan oma päätös. Itselleni aivan mielettömän upea karvat nostattava biisi, joka todistaa millaisia säveltäjiä ja muusikoita Dimmu Borgirin täysjäsenet ovat.

5. ”The Empyrean phoenix”

Neljä biisiä jo kulunut ja pohdin ekaa kertaa kuunnellessa, että milloin tulee se eniten vanhaa Dimmu Borgiria muistuttava kappale, ja tässä se sitten tuli. Tämä on siis ensimmäisessä koko levyn läpikuuntelussa muodostunut mielipide.

Toki ei tämä ole mikään Blessing upon the throne of Tyranny, joka on itselleni ehkä se kovin Dimmu-biisi kautta aikain. Vastaavaa ei tältä levyltä löydy, sen voin jo tässä vaiheessa kertoa, sillä kyseessä on todellakin hyvin erilainen Dimmu-julkaisu.

Tässä biisissä ne duurisoinnut on työnnetty sinne, minne moni kuulija varmastikin toivoo niiden kuuluvan black metallista puhuttaessa. Kappaleessa on myös paljon uusia elementtejä, jotka eivät ole olleet bändille aiemmin tyypillisiä, jos puhutaan soitannallisista ja soittoteknisistä asioista.

Biisin loppu, joka lähtee tiukalla rumpufillillä käyntiin, sai allekirjoittaneen ensimmäisellä kuulemalla lähes nostamaan Gene Simmonsin itsellen vaatiman sarvimerkin ilmaan, vaikka olenkin tässä yksin omassa akustoidussa studiotilassani arvostelemassa näinkin erikoista ja moniulotteista albumia.

Ehkä nyt kokonaistunnelma saikin tämän biisin toimimaan niin pirun hyvin, sillä kirjoitan tätä lähes mustassa äänieristetyssä huoneessa mustien kynttilöiden palaessa vierellä. Todella hyvä biisi, joka todistaa, että Dimmu Borgir ei ole katoamassa mihinkään tai myymässä, noh, jo varmastikin kertaalleen myytyä sieluaan uudelleen, vaan että vanha norjalaisjyrä antaa edelleen myös vanhoille seuraajille jotain, vaikkakin kyseessä on myös bändille itselleen hyvin kokeellinen levy ennakoiden ja myös saatteen perusteella.

6. ”Lightbringer”

Kappaleen numero jo sinänsä, kuten myös kappaleen nimi antoi ymmärtää, että nyt ei lauleta monen yleisesti yläkertaan yhdistämästä valontuojasta, vaan siitä itsestään. Kappale alkaakin latinankielisellä lajityypillisellä chant-osuudella, jossa lausutaan ”Lux Lucifer”, joka on latinasta englantiin käännettäessä yhden tulkinnan mukaan juuri ”Lightbringer”. Eli alakerran herra valontuojana.

Tämän jälkeen odotin kamalaa paahto-osuutta, mutta biisi alkoikin hieman kevyemmällä, jopa uuden Satyriconin tyylisellä rifiittelyllä, ja sen jälkeen alkoi Tuplabasari ja keilapallo -duon (lue Galder ja Silenoz nyky-hiustyyleillään) tiukka kitarariffittely.

Biisi jatkuu hienosti eteenpäin soljuen tempon vaihdellessa aika-ajoin suunnasta toiseen. Eli ehkä tämä biisi on juuri niille 2000-luvun alkupuolen Dimmu Borgir-diggareille annettu maistiainen, etteivät tempojen lasku ja tutusta tyylistä täydellinen poikkeaminen ole kadottaneet bändin taitoa luoda uutta, jopa radikaalin uhkarohkeaa black metal -musiikkia mihinkään. Uskon jo tässä vaiheessa, että tämä levy edustaa bändille jonkin sortin alakerran herraa kunnioittaen ”käärmeen uuden nahan luomisvaihetta”. Eli Dimmu Borgir on varmasti nyt aktivoitumassa uudelleen kunnolla, ja kuten jokainen bändin levy, tämäkin varmasti jättää oman paikkansa jokaisen mieleen omanlaisenaan Dimmu Borgir –julkaisuna. Itselleni levyn idea aukesi kopulta useiden kuuntelukertojen jälkeen, mutta siitä enemmän sitten loppuyhteenvedossa.

Dimmu Borgir on aina tehnyt omasta mielestäni ehjiä ja toimivia kokonaisuuksia, eikä tässäkään biisissä niillä paahtovauhdeilla leikitä liikaa. Muutoin tämä biisi olisi poikennut tyylillisesti täysin muusta levystä, vaikkakin uskon,  että kyseinen biisi on sekä sanoiltaan että merkitykseltään bändille todella tärkeä. Muistakaamme miltä bändi näytti ”För All Tid”:n välilehdillä mustavalkoisissa kuvissa, lumisissa öisissä metsissä perinteiset maskit ja piikit päällä, ja miltä levy ensijulkaisunaan kuulosti. Eivät ne juuret katoa mihinkään. Dimmu Borgir on siinä mielessä poikkeuksellinen black metal -bändi, että vaikkakin bändin aatteet ja sanoma ainakin itselle on hyvin selvä asia, tekevät  he silti täysin muusta genrestä poikkeavia levyjä. Enkä usko, että tälle bändille levy-yhtiö sanelee sääntöjä, vaan he tekevät mitä tahtovat, kuten saatetekstissä mainittiin.

Tässä vaiheessa, jo toki parikymmentä albumin kuuntelua takana, olen ymmärtänyt levyn idean ja luonut siitä hienon lokeron omaan Dimmu Borgir -mindfullnesslaatikkooni, voisin sanoa yhden sanan niille, jotka ensikuulemalta tulevat lyttäämään tämän levyn täysin. Niitä takuulla riittää tämän julkaisun kanssa, kuten myös rakastajia. Sana siis on hyvin yksinkertainen, ja se on ”levy”. Pidempään tätä metallimusiikin äärilajia seuranneet varmasti ymmärtävät mitä tarkoitan levyllä: ”REINKAOS”.

Antakaa mahdollisuus, tämä aukeaa vasta myöhemmin.

7. ”I am sovereign”:

Kappale alkaa hyvin synkällä marssituksella, joka ensimmäisellä kerralla lupasi suuria tältä biisiltä varsinkin vauhdin suhteen. Hyvin pian siirrytäänkin taas duurivoittoiseen maailmaan, josta taas takaisin upeaan marssitukseen. Vaikka vauhtia ei tässä ole, niin sitäkin enemmän tässä on kyetty hyvin yksinkertaisilla elementeillä luomaan yhtenäinen kappale, joka tekee tästä levyn parhaimmistoa. Sävellys ja sovitus tulevat jälleen sanoina mieleen, kun positiviisia seikkoja tämän biisin kohdalla miettii.

Jälleen taitava osoitus siitä, kuinka Dimmu Borgir on kuoriutunut nahastaan ja tekee sitä mitä itse tahtoo. En osaa vieläkään sanoa ovatko ”Death Cult Armageddon”/”Puritanical Euphoric Misanthropia -ajat lopullisesti ohi tämän bändin osalta. Kyseisten levyjen haikailu ei hyödytä tämän levyn kanssa, sillä kyseessä on kuitenkin todella ehjä ja uudistunut Dimmu Borgir, ja erittäin hyvä sellainen.

Tämä kappale on tunnelmaltaan todella upea ja uskon, että varsinkin uusille Dimmu Borgir-kuuntelijoille yksi sellainen, jos pitäisi levyltä yksi tai kaksi kappaletta valita näyttääkseen mistä on kyse, olisi toinen tämä.

Biisi loppuu niin upeaan syntikka- ja kuoromelodiaan, että siinä nousi itselle kylmät väreet, toki olisin toivonut sen kestävän pidempään, mutta kuten Dimmulle on aina ollut tyypillistä niin hyviä säkeistöjä ei ole ollut tapana kierrättää loputtomiin, sillä niitä bändillä riittää ja tulee. Kerrassaan upea ja yksinkertainen kappale!

8. ”Archaic Correspondence”

Tässä sitä on sitten kappale, joka muistuttaa kaikista eniten vanhoja Dimmu Borgir -aikoja, jos yrittää olla huomioimatta kappaleen alusta asti ajoittain mukana kulkevaa, hyvin erikoisesti valittua syntikkapilinää. Tässä on mukana myös vauhti, ja yleisvaikutelma ja tunnelma biisissä ovat hyvin samantyyliset, mitä ainakin vielä ”In Sorte Diaboli” -levyn aikoihin oli. Biisi puskee ulos synkkiä riffejä toinen toisensa perään, ja ainoat itselleni häiritsevät kohdat ovatkin juuri nuo pling plong -äänet jotka oli suureksi harmikseni tungettu mukaan myös kappaleen blastbeat-kaahausosuuteen. Syytä ei varmasti kukaan osaa sanoa tuolle hyvin oudolle melodialle (jos sitä siksi voi kutsua). Noh, ehkä oma tulkintanii on, että Dimmu Borgir vain rakastaa luoda ja löytää uusia elementtejä musiikkiinsa. Uskon nimittäin, että takuulla tuottajalla on ainakin karvat nousseet pystyyn, kun bändi on aikoinaan esitellyt tätä kappaletta ennen studioon menoa ja ilmoittanut, että ”pling plong” on ja pysyy.

Todella hyvä ”vanhempaa kamaa” muistuttava biisi, joka omalla tavallaan kruunaa sen ajatuksen ja mahdollisuuden, että ei ole vielä täysin selvää mihin suuntaan tämä bändi on jatkossa matkaamassa niin musiikillisesti kuin myös imagoltaan. Koko levy kun on selkeä uudistuminen.

9.”Alpha Aeon Omega”

Toinen kappale, jonka olisi mielestäni voinut jättää laittamatta levylle. Tämä biisi sisältää sitten jälleen joillekin ”iloinen rallaitus” -varoituksen, sillä biisin rakenne on vähintäänkin erikoinen.

Tosin samalla tämä saattaa olla monelle varsinkin uudelle kuuntelijalle levyn parhaimmistoa. Mielipideasioitahan nämä loppupeleissä ovat. Kunnon kaahauksella alkava biisi lupaa jälleen suuria, mutta tuo ajatus poistuu hyvin nopeasti mielestä, vaikkakin kitaramelodiat sahaavat siihen malliin, kuin rumpuraidan ajoittainen hidastuminen olisi jäänyt kuulapäiltä täysin huomioimatta. Nopeudeltaan tämä kappale on ylivoimaisesti levyn vauhdikkain. Tosin itselleni ainakin on vaikeaa pureskella biisiä, jossa rumpali nakuttaa menemään tuomiopäivän nopeuksilla, ja samalla melodia ja kuoro soivat siten, kuin biisi olisi sävelletty kristillisiin häihin laulettavaksi yhteislauluna hääparin kunniaksi.

Välillä annetaan nyrkkien nousta ilmaan, sitten taas lasketaan tempoa, ja yhtäkkiä mukaan astuu täysin lajityypille poikkeuksellisen iloiselta kuulostava kertosäe. Tämän biisin kertosäe jäikin koko albumista itselleni ehkä negatiivisimpana seikkana mieleen. Vaikkakin olen erittäin avoin uudelle musiikille ja bändien kyvylle uudistautua ja luoda uutta, niin silti tämän kohdalla vain herää ajatus ja kysymys ”miksi?”

Hyvin erityylinen kappale jopa tämän levyn materiaaliin verrattuna, saatikka jos lähtisi vertaamaan koko orkesterin tuotantoon. Varmasti puritanistisimmat black metal- ja muutkin pidemmän linjan Dimmu Borgirin seuraajat eniten vihaavatkin juuri tätä kappaletta, ja toisena levyn kappalejärjestyksessä majailevaa ”Interdimensional Summit -biisä. Ei sen enempää ajatuksia tästä.

Rite of Passage”

Yksinkertaisuudessaan hieno ja kaunis instrumentaalinen lopetus levylle. Korvamadoksi jo ajoittain ehtinyt melodia, josta olisin itse rakentanut kokonaisen kappaleen esimerkiksi edellisen käsittämättömän surkean biisin tilalle.

Dimmu Borgir on edennyt omassa maailmankatsomuksessaan ja selkeästi tehnyt maanläheisemmän julkaisun, ilman liian massiivisia elementtejä. Kauneus kaikessa, Saatana ja pimeys voivat myös olla kaunis asia, varsinkin syvemmälle asiaa katsoessa ja filosofisemman linjan tiellä. On helppo ilmoittaa, että ”polttakaa Jeesus”, soittaa levyllinen hurjaa paahtoa pelkillä mollisoinnuilla ja hillua black metal -lipun alla, mutta se, että sen voi myös tehdä näin, vaatii äärimmäistä taitoa, uskallusta ja luottoa siihen mitä on tekemässä. Uskon tämän levyn myötä, että Dimmu Borgir on edelleen aatteiltaan täysin samalla vasemman käden polulla kuin ensimmäisillä levyillään. Herrat ovat kasvaneet, ja ikää ja ymmärrystä maailmankaikkeuden katsomiseen ja näkemiseen on tullut vuosien varrella lisää. Voi hyvin olla, että tämä aika edellisestä julkaisusta on Shagrathilla kulunut kirjastossa okkultistisia teoksia lukien ja samalla herrat ovat ymmärtäneet, että he voivat – ja he jos ketkä todellakin voivat – esittää näkemyksensä myös kauniiden duurivoittoisten melodioiden kautta.

Ehkäpä juuri tämä ”Eonian” -levy onkin bändin kaikista tuotoksista lähimpänä kokonaisuutenaan juuri ”Enthrone Darkness Triumphant” -julkaisua. Ei sisällöltään vaan yleisilmeeltään. Muistakaamme myös, että hyvin moni arvostettu black metal -julkaisu sisältää hyvinkin iloisia elementtejä, ja duuripohjaisia riffejä ja säkeistöjä. Niitä on turha alkaa luettelemaan, sillä varmasti jokainen tietää ainakin muutaman sellaisen, jos painii mustassa suossa oman musiikkimakunsa suhteen. Council of Wolves and Snakes”  jäi julkaisun parhaimpana kappaleena levyltä mieleen ja mahtuu ihan jopa kärkikastiin, jos mietin omia suosikkejani bändin koko tuotannosta.

Tämä levy ei ole pelkkää musiikkia, se on myös hyvin paljon muuta. Se on sitten jokaisen kuuntelijan oma tulkinta mitä se on, mutta en usko, että kukaan levyä kykenee kuuntelemaan läpi ilman herääviä kysymyksiä, tai tunteita herättämättä.

9-/10

Kappalelista:
01. The Unveiling
02. Interdimensional Summit
03. Ætheric
04. Council Of Wolves And Snakes
05. The Empyrean Phoenix
06. Lightbringer
07. I Am Sovereign
08. Archaic Correspondence
09. Alpha Aeon Omega
10. Rite Of Passage

https://www.facebook.com/dimmuborgir/

Kommentit