Raskasta kauneutta pimeyden syövereistä: Kaunis Kuolematon – Vapaus

Kirjoittanut Taru Ruusu - 7.4.2017

Melodiseksi metalliksi kuvailtu Kaunis Kuolematon on julkaissut toisen albuminsa ”Vapauden” 31. maaliskuuta. Bändin ensimmäinen levy ”Kylmän Kaunis Maailma” julkaistiin vuonna 2014. Olin jo ensimmäisen levyn aikaan vakuuttunut, että tässä on todellista osaamista. Jos olettaa kuulevansa vain tavanomaista melodista metallia, tulee yllättymään positiivisesti. Bändin tyyli on niin monipuolinen, etten aina edes tiedä, kuinka sitä sanoin kuvailisi. Toista levyä on siis jo hiukan odotettukin.

”Alkusanat”-kappaleen lyriikat ovat lainaus Eino Leinon teoksesta ”Alla Kasvon Kaikkivallan”. Melodia on rauhallinen ja jollakin tavalla haikea. ”Eloton” vaihtuu nopeatempoisempaan ja voimakkaampaan menoon. Tässä vaiheessa olen jo vakuuttunut siitä, että nyt on tulossa hyvää settiä. Musiikki on mahtavaa, ja kappaleessa on yllätyksenä vokaaleissa myös naisääntä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyllä on paljon kohtia, jotka saavat minut miltei ihmettelemään bändin monipuolisuutta. Pidän siitä, miten erityyppistä laulantaa ja musiikkityylejä yhdistellään täysin onnistuneesti. Suosikkikappaleekseni levyltä valikoitui neljäs kappale ”Yksin” juurikin näillä perusteluilla. Sanat uppoavat syvälle, ja kertosäkeen alkaessa tuntuu sydämessä asti. Sama tunne tulee joidenkin muidenkin kappaleiden kohdalla. ”Yksin” on täydellinen nautinto. Hetkittäin tuntuu kuin kuuntelisi kotimaista Anathemaa.

Toinen suosikkikappaleistani levyllä oli kahdeksas  kappale, ”Arvet”, jossa äärimmäisen osaava laulu pääsee hyvin oikeuksiinsa. Kukaan ei varmasti elämässä selviä ilman vastoinkäymisiä, ja lyriikat nostavatkin tunteita, muistoja ja ikävää pintaan. Saman huomaa viimeisen kappaleen, ”Sanat jotka jäivät sanomatta”, kohdalla. Levyn kansilehdessä onkin teksti ”kappaleen sanoitukset omistettu Eino Häkkisen muistoa kunnioittaen”. Kappale on levyn rauhallisin ja aivan loistava lopetus tälle lähes täydelliselle kokonaisuudelle.

Levyn kaikki kappaleet ovat aika pitkiä. Monipuolisille bändeille on hyvin tyypillistä, että pituutta kappaleisiin tungetaan kyllästymiseen asti. ”Vapauden” kanssa kyllästymisongelmaa ei kuitenkaan ollut. Levyn kaikki kappaleet on hyviä, ja ne kuuntelee mielellään alusta loppuun. Jollet ole vielä ehtinyt tähän bändiin tutustumaan, suosittelen tekemään sen viimeistään nyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Arvosana:

9/10

Kappalelista:

1. Alkusanat
2. Eloton
3. Hurskas
4. Yksin
5. Tuhottu Elämä
6. Ikuinen Ikävä
7. Ikaros
8. Arvet
9. Sanat Jotka Jäivät Sanomatta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Taru Ruusu

Luetuimmat

Uusimmat