Red Moon Architect – Fall

Kirjoittanut Ville Kangasniemi - 19.2.2015

Viime aikoina olen huomannut, että Suomessa julkaistaan vähintään kerran vuodessa hyvä doom metal -albumi. Milloin se on Swallow the Sun, milloin sitten Hanging Garden. Tämän vuoden lupaavimman junnauslevyn tittelin poimii aikaisessa vaiheessa tuore tuttavuus Red Moon Arctitect. Vuonna 2011 perustetun sooloprojektin ympärille on rakentunut tiivis joukko muusikoita, jotka ovat kuroneet yhdessä kasaan erittäin varteenotettavaa materiaalia nopeaan tahtiin.

Red Moon Arctitectin vahvuuksia ovat ehdottomasti seireenimäiset naisvokaalit, jotka johdattelevat kappaleissa heleämmille poluille, kunnes Juuso Turkin räyhääminen rikkoo kauneuden, jonka päälle koko muu orkesteri vyöryy. Melodiselle doom metalille ominaista onkin eri tunneskaalojen aalloilla surffailu. Todellakin pimeään talveen sopivaa synkistelyä! Optimistisimmat kuulijat luultavasti yrittävät nähdä tulevan kevään valonpilkahduksena kauniiden lauluosuuksien muodossa. Erityisen hieno fiilistelykohtaus löytyy “Isolated”-kappaleen väliosasta. Sitä seuraava “For My…” jarruttelee vyöryttämistä ambientin muodossa. Levyn raskas materiaali onkin sijoitettu alkupäähän, loppua kohti lasketellaan kevyesti ja tunteella. “This Won’t Fade” tuo mieleen pohjoismaisen kansansävelmän, Muumit sekä Nightwish-melodian. Kaiken päälle lyödään “Fall”-julkaisun vahvin raita, joka nivoo yhteen koko paketin sisältäen kaikki ne elementit, joita levylle on ripoteltu.

Red Moon Architectia on odoteltu, ja tyytyväisempi ei voisi olla. Tutut rakennusmateriaalit esiintyvät kyllä vahvoina, mutta lopputulos on silti jännittävä ja uusi. Studiotyöskentelystä erityiskehut, tehtävä on hoidettu Saku Moilasen johdolla ilman ulkopuolista apua!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista: 
1. A Wish For A Tear
2. Betrayed
3. The Other Side
4. Misanthrope
5. Isolated
6. For My…
7. Cradle
8. This Won’t Fade
9. My Curse

Red Moon Architect Facebookissa 

Kirjoittanut: Ville Kangasniemi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat