Ruinside – The Hunt

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.10.2012

Vuodesta 2005 asti kuvioissa mukana ollut tamperelainen Ruinside tarjoaa “The Hunt”- debyyttialbumillaan intron ja kahdentoista varsinaisen kappaleen verran melodista thrash metallia, perinteisellä heavy metallilla höystettynä. Kappaleet kertovat jonkinlaisesta vainosta ja metsästyksestä, jokaisen biisin ollessa enemmän tai vähemmän sidoksissa albumin nimeen.

“The End” starttaa levyn lyhyellä puheosuudella, jossa noituudesta ja paholaisen palvomisesta syytetylle langetetaan tuomio. Intro sopii toki albumin teemaan, mutta on toisaalta myös idealtaan  jo kovin moneen kertaan käytetty. Seuraavat kolme biisiä, “Shower Of Accusations”, “Beware!” ja “Hunters Of Divine Society” lataavat tiskiin varsin Testament-henkistä thrash metallia. Onnistuneita kappaleita kaikki, joskaan eivät mitään täysosumia olekaan.

Seuraavana kuultava “Witch Hammer” on levyn kirkkain helmi. Tempoa on tiputettu avauskolmikkoon nähden ja viimeistään tässä kappaleessa vokalisti Toni Salmisen kyvyt tulevat esiin. Äänestä löytyy sopivasti Chuck Billyä, Ville Laihialaa ja varsinkin hitaammissa jynkytyksissä mukana on myös aavistus Sabatonin Joakim Brodénia. Biisin säkeistöt ovat melodisuudessaan täyttä timanttia ja suurimman sulan hattuunsa tästä ansaitsee nimenomaan Salminen loistavalla tulkinnallaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valitettavasti omalta kohdalta levyn viimeisistä biiseistä yksikään ei enää iske tajuntaan yhtä suurella lekalla “Witch Hammerin”  tyhjennettyä pajatson kerralla. Pätevää melodista thrashia ja heavy metallia levyn loppupuolikin toki on, mutta todellisia täsmäiskuja ei enää ole. Toiseksi viimeisenä kuultava “Forced Confession” pääsee kyllä yllättämään viuluineen ja selloineen.

Kaiken kaikkiaan “The Hunt” voidaan luokitella varsin onnistuneeksi pelinavaukseksi Ruinsiden levytysuralla. Laulaja tulikin jo kehuttua ja kyllä muutkin hemmot hoitavat tonttinsa mallikkaasti. Rivakammat runttaukset saavat niskalihakset koetukselle ja tarpeen tullen melodiantajuakin löytyy. Kitarasooloissa on maltettu mennä biisien ehdoilla, turha omien taitojen esittely on jätetty suosiolla pois.

Lievästä omaperäisyyden puutteesta kärsivä albumi olisi kuitenkin kaivannut pientä tiivistämistä, sillä levy ei onnistu pitämään mielenkiintoa yllä aivan koko mittaansa. Vaikka yhtäkään biisiä ei varsinaiseksi täytebiisiksi voi haukkua, niin ihan ok-tason materiaalia on erinomaiseen tykitykseen nähden liikaa. Toivottavasti Ruinside onnistuu puristamaan seuraavalle levylleen vielä tiukemman kokonaisuuden, potentiaalia bändiltä löytyy vaikka mihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:
1. The End (intro)
2. Shower of Accusations
3. Beware!
4. Hunters of Divine Society
5. Witch Hammer
6. Hide-And-Seek
7. Labyrinth of Silence
8. Wounded And Defeated
9. Within Hammer And Tongs

https://www.facebook.com/Ruinside

Kirjoittanut: Toni Lehtonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat