Ruisrock jaksaa vuonna 2017 juhlia edelleen vaikka läpi yön

Euroopan toiseksi pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty kevyen musiikin festivaali Ruisrock sai vetää seinään 48. rastinsa. Samalla festivaali kuittasi uuden yleisöennätyksensä. 105 000 vierasta kolmen päivän aikana houkutellut festivaali näkyi Turun katukuvassa jo hyvissä ajoin ennen varsinaisia kekkereitä. Ruisrock on uransa aikana rämpinyt välillä syvälläkin suossa, mutta aina sieltä ylös selvinnyt. Festivaalin luonne on ottanut muutosaskelia viime vuosien aikana enemmän ajan hermolla eläväksi, ja kovasti ainakin minun tuttavapiirissä ihmisiä tuntuu kovasti närästävän, että festivaalin nimessä on edelleen sana rock. Minua se ei haittaa, vaikka festivaalin aikana mietin päässäni juhlan luonnetta useaan kertaan. Edellisen kerran taisin käydä Ruissalossa rokkaamassa seitsemän vuotta sitten Slashin keikalla. Festivaalilla ei etukäteen paperilla näennäisesti ollut minulle musiikillisesti hirveästi tarjottavana, mutta päätin lähteä avoimin mielin katsomaan millaisen maailman Ruisrockista löydän.

Ruisrock Festival 2017

Perjantai 7.7.

Ruisrock on perinteisesti tuonut auringonpaisteen mukanaan eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Saapuessani perjantaina alueelle ilta oli jo viilentynyt, mutta tunnelma oli sitäkin kiihkeämpi. Olin selvästi saapunut jonnekin synnin kehtoon, jossa rappio hyväili nuoria juhlijoita, ja päinvastoin. Olin aluksi hieman hämilläni eteeni avautuvasta näkymästä, joka oli kuin Hieronymus Boschin maalauksesta. Paidattomat miehet olivat kuin avattuja joululahjoja naisille, tai ainakin niin he kayttäytyivät. Nuori tyttö pomppi vierelläni tasajalkaa samalla kiljuen, että ”mä aion bilettää koko yön”. Alun hämmennys vaihtui huvittuneisuuden ja mielenkiinnon sekoitukseksi. Aloin jopa nauttia omasta selväpäisestä ikääntymisestä ja nuorten bailaamisen seuraamisesta. Ensin ajattelemani ”voi hyvänen aika” muuttui muotoon ”mahtavaa, noin sen pitääkin mennä”. Hetkittäin iski, jos ei ihan kateus, niin ainakin haikeus omia nuoruuden Provinsseja ja Nummirockeja kohtaan. Silloin ei mietitty, vaan kohellettiin ja nautittiin. Niin pitää nuorena tehdäkin, ja perjantai oli selkeästi nuorten koheltajien päivä. Poistuessa yksi tyttö jopa moitti kaverilleen, että oli nähnyt jonkin tyypin, joka oli ainakin kolmekymmentä vuotta vanha. Heh, enpä koskaan miettinyt ikääni yhtenä kapinan muotona. Minua ei liiemmin perjantain dj:t ja räppärit kiinnostaneet, vaikka ymmärränkin Mikael Gabrielin lausunnon, että hip hop on heidän sukupolven rock ’n’ rollia.

Rantalavalla Haloo Helsinki veti kuitenkin mainion shown, ja kerrankin kaikki tuntui jääneen rannalle. Keikan aloittanut ”Beibi” oli täydellinen täsmäisku festariyleisöön ja sillä hetkellä vasta tajusin, että kuinka iso bändi Haloo Helsinki onkaan. Yleisössä kaikki nuorista tytöistä tatuoituihin karjuihin tuntui osaavan biisin sanat, ja koko ranta tanssi yhtenä kuorona laulaen. Bändin lavarakennelma näytti kuin Diolla aikoinaan; oli linnamaista rakennelmaa, oli pommeja ja tulta. Vime vuoden taukoa pitänyt bändi esiintyi järjettömällä energialla, ja aivan erityistä oli laulaja Ellin karisma ja ilmeikkyys. ”Kiitos ei ole kirosana” jatkoi kuoroharjoituksia ja ilolla huomasin, kuinka ihmiset aidosti tykkäsivät keikasta, ja jakoivat tätä musiikillista kokemusta toistensa kanssa. En kaikkia biisejä tuntenut, mutta bändin olemus oli sen verran puoleensa vetävä, että aion tutustua heihin tarkemmin. Maaliskuussa ilmestyneeltä ”Hulluuden Highway”-levyltä tuli useampi kappale, josta jäi mieleen erityisesti rakkauden raastavuudesta kertova ”Rakasta mua nyt”-laulu. Keikan kruunasivat ”Huuda”-biisi, joka sai todellakin ihmiset huutamaan sekä humaanilla sanomalla varustettu ”Maailma on tehty meitä varten”. Keikan sekä keikkaa seuraavien tarkkaileminen oli hieno ja avartava kokemus. Kaikki nuoret eivät olekaan niin kamalia ja Haloo Helsinki soitti erittäin energisen ja vetoavan keikan.

Ehdin vilkaista pikaisesti Salaliitto-nimistä bändiä. Heidän musiikki oli mielenkiintoisen oloista ja vaatii ehdottomasti lisätutustumista. Päätin kuitenkin jättää infernaalisen menon jatkamisen nuoremmille ja lähdin keräämään voimia kohti seuraavaa päivää.

Ruisrock Festival 2017 – Sun 9.7.2017 – Turku, Finland
Ruisrock Festival 2017 – Sun 9.7.2017 – Turku, Finland

Lauantai 8.7.

Kauniina lauantaipäivänä Ruisrock loisti edelliseen iltaan verrattuna ihan eri valossa. Nuorimmat olivat bilettäneet ilmeisesti läpi yön, ja siirtyneet yöpuulle vasta seuraavana päivänä. Keski-ikä tuntui selvästi nousseen edellisestä päivästä, tai sitten näin vain asiat juhliin tottunein silmin.

Minirannaksi nimetyllä lavalla pöllyytti thrashin juurilta ponnistanutta meteliään Kodittomat. Ruisrock on tehnyt viisi vuotta yhteistyötä Turku Rock Academyn kanssa, ja sitä kautta Kodittomat olivat löytäneet tiensä festivaaleille. TRA antaa muun muassa koulutusta ja asiantuntevaa ohjausta nuorille bändeille sekä yhteistyön kautta mahdollisuuden esimerkiksi Ruisrockin kaltaisiin keikkoihin. Kodittomat eivät tyytyneet musiikissaan ilmeisimpiin ratkaisuihin, vaan sovituksiin oli haettu omailmeistä näkökulmaa. Soittotaidottomuudestakaan heppuja ei päässyt syyttämään. Toivottavasti yhtye jaksaa kyntää ahkerasti vaikeaa sarkaa ja olla itselleen uskollisia. Metallimaailma on tällä hetkellä hieman käymistilassa, mutta aina uskollisuus jotenkin palkitaan.

Lauantaina ehdin tutustua paremmin valtavaan festarialueeseen, ja olihan siellä hupia joka lähtöön. Ihmiset tarvitsevat juhliinsa kokonaisvaltaisen elämyksen ja ymmärrän se ruuan, parantuneiden palveluiden ynnä muiden viihtyvyyttä parantavien asioiden kanssa. Sen sijaan en ihan ymmärrä areenaa keppihevosille enkä tolkutonta jonoa kojulle, jossa ihmiset saavat glitteriä kasvoihinsa. Eihän ne minulta tietenkään ole mitenkään pois ja hyvä, jos kansa saa sirkushuveja. Ei se arki niin herkkua aina ole kenelläkään. Herkuista puheen ollen ruokaa oli tarjolla moneen lähtöön, mikä on ollut monien festivaalien kehityslistalla ykkösnumeroina. Coca Cola-kojulta sai tölkin noudettaessa, ja minunlaiselle vesipullon unohtajalle se oli suuri pelastus.

Silmäruuan lisäksi ehdin vilkaista pikaisesti Niittylavalla esiintynyttä Pariisin Kevät-orkesteria. Yhtye jätti itsestään miellyttävän kuvan omintakeisella popillaan. Vokalisti Arto Tuunela on jännä esimerkki kuinka ulkonäkö ja ääni eivät juurikaan kohtaa. Kaukaa koviksen näköisestä kundista lähti mitä helein ja haurain ääni, ja nämä ovat nimenomaan kehuja.

Teltassa oli vuorossa aina itselleen uskollisena pysynyt legendaarinen Michael Monroe. Monroe on ollut Ruisrockissa useita kertoja, mutta vauhtia ja virtaa tuntui herrassa sekä hänen bändissä riittävän. Loistavan Demolition 23:n ”Hammersmith Palais”-jyrällä homma polkaistiin käyntiin ja Monroe oli oma ekstrovertti itsensä. Hän otti koko ajan kontaktia yleisöön, ja vaivatta taittuivat spagaatit. Hattujen vaihtelun lomassa hänen käsissään soivat upeasti niin saksofoni kuin huuliharppukin. ”’78” jatkoi radiosta tuttujen biisien kavalkadia ja bändi kävi läpi kattavasti Michael Monroe-bändin aikaista materiaalia uutta ”One Foot Outta The Grave”-biisiä myöden. Kaikista välispiikeistä en saanut selvää, mutta pohtiessaan Hanoi Rocksin soittamista hän tuumasi, että ”fuck Hanoi Rocks”. Lauseen perään sieltä tykitettiin kuitenkin menevä ”Malibu Beach Nightmare” ja yleisöön erityisen hyvin uponnut ”Up Around The Bend”. Hänen soolouraltaan oli mukava kuulla pitkästä aikaa ”Not Fakin’ It”-levyn ”Man With No Eyes”. Kolmekymmentä vuotta tänä vuonna täyttävä ”Nights Are So Long”-levy oli jätetty tällä kertaa paitsioon, ja tietysti tunnin soittoaikakin asetti omat rajoituksensa. Maestro oli luonnollisesti hyvässä vedossa, mutta pahaa sanaa ei ole sanottavana muustakaan bändistä. Kitaristi Rich Jones on kotiutunut loistavasti bändiin ja hänen positiivista asennetta sekä soittoa oli mukava seurata. Hänen puolellaan lavaa oli basisti Sami Yaffa, johon pätee myös edellä mainitut kriteerit. Samin soiton vaivattomuus häikäisee joka kerta, ja rytmiryhmänä hän on rumpali Karl Rockfistin kanssa rockin aatelia. Rockfist on nimeään myöden ymmärtänyt, että rummut ovat lyömäsoitin. Steve Conten kitara hävisi kuuluvista välillä varsinkin soolojen aikana, mutta siihen ne miinukset jäävätkin. Hauska tapaus tapahtui bändin saapuessa soittamaan encoreita, sillä Sami kaatoi tahallaan tai tahattomasti kaljan Conten puolelle lavaa. Aikansa käsiä leviteltyään kysyvä ilme kasvoillaan Conte kävi kaatamassa osan kaljastaan Yaffan ja Jonesin puolelle lavaa. Encoreissa soitettiin kiihkeä versio ”Loved By You”-lainasta sekä yllättävä ”Get On”-klassikko Hurriganesilta. Toivottavasti joku edellisillan nuorista oli katsomassa kuinka rockhommat hoidetaan vanhan koulun tavalla. Suotavaa olisi ollut erityisesti siksi, että koko ryhmä on huikeassa vedossa, mitä ei kaikista aikalaisistaan voi sanoa. Mietinkin keikan aikana, että yhtye oli kuin Yaffan Ampeg-vahvistin. Vähän kulunut ja elämää nähnyt, mutta soi silti upeasti.

Ruisrock Festival 2017 – Sat 8.7.2017 – Turku, Finland
Ruisrock Festival 2017 – Sat 8.7.2017 – Turku, Finland

Jokseenkin minua olisi kiinnostanut kohuttu Alma, että mistä kaikkinensa on kyse. Uudismielisyyden sijaan valitsin kuitenkin tutun ja turvallisen.

Tuttu ja turvallinen olivat juuri ne oikeat sanat kuvaamaan seuraavaa esiintyjää nimeltä Popeda. Niittylavan valloittanut porukka oli samaa aikakautta edeltävän Michael Monroen kanssa, ja molemmat ovat ottaneet Ruissalon haltuun jo 80-luvulla. ”Kaasua, Komisario Peppone” oli hyvässä vauhdissa, kun saavuin pelipaikalle. 40-vuotiaan Popedan katalogilla pystyisi luomaan pidemmänkin festarisetin täyteen täsmäiskuja, mutta ihan siihen yhtye ei lähtenyt. Silti kello viiden nousuhumalassa oleville oli aivan hunajaa hitit kuten ”Matkalla Alabamaan”, ”Kersantti Karoliina” ja ”Kakskytä centtiä”. Niiden tahdissa suurin osa jaksoi pomppia ja laulaa mukana. Klassista lainaosastoa edustivat ”Mörri Möykky” ja iskelmähengessä soitettu ”Delilah”. Ei liene yllätys, että varsinkin ensimmäinen mainituista aiheutti mittavaa kuorolaulua. Viimeisimmän ”Haista Popeda”-levyn tuotannosta bändi esitteli muun muassa ”Helvetin pitkä perjantai” sekä ”Lihaa ja perunaa”. Sen verran hyvin upposi uudetkin biisit, että jälkimmäisen tahdissa maa tärisi yleisön voimasta. Bändillä oli mukana Tupu, Hupu ja Lupu-torvisektio, joka sai näkyvää roolia erityisesti ”Repe & Lissu”-biisin laajennetussa versiossa. Sen aikana seremoniamestari Mustajärvikin ehti vaihtaa asua. Ennen ”Tahdotko mut tosiaan”-kappaletta Pate muisteli olleensa Ruisrockissa ensimmäisen kerran noin vuonna 1970. Samalla hän kiteytti loistavasti ajan jatkuvuuden ja kehityksen sanomalla ”hienoa, että te olette täällä”. Muidenkin esiintyjien hengen mukaisesti Pate peräänkuulutti inhimillisyyttä toisia kohtaan ja elämisen hienoutta. Ruisrockin upeaa säätä juhlittiin soittamalla jälleen vuoden kesäbiisiksi valittu ”Pitkä kuuma kesä”. Encoressa soitettu ”Ukkometso” sinetöi monien iltapäivän ainakin yhteislaulun perusteella. Viimeisenä soitetun ”Da Da”-biisin aikana yllätin itseni herkistymällä liki kyyneliin. On se upea rokkibiisi! Toivottavasti tälläkin keikalla oli nuoria ensiluokkaisella rokin oppitunnilla.

Ruisrock Festival 2017 – Sat 8.7.2017 – Turku, Finland
Ruisrock Festival 2017 – Sat 8.7.2017 – Turku, Finland

Seuraavana Rantalavalla soitti Disco Ensemble. En oikein hyvin saanut bändin juonesta kiinni, vaikka energinen setti olikin kyseessä. Puolessa välissä minäkin pääsin vähän kartalle ”Second Soul” ja ”We Might Fall Apart”-biisien myötä. Kovasti yhtyettä diggaili takanani ollut neljän ikämiehen seurue, joilla aina välillä kiersi Lakumix-pussi ja jalat tamppasi musiikin tahtiin. Erittäin symppiksen oloinen jengi.

Profeetat jouduin valitettavasti jättämään väliin, joten oman illan viimeinen esiintyjä oli teltassa melskannut CMX. Bändi muisteli esiintyneensä ensimmäisen kerran Ruisrockissa 25 vuotta sitten. Enemmän kesämiestä kuin suurta mystikkoa muistuttanut A.W. Yrjänä johdatti hienon Rickenbackerinsa kanssa ”Kivinen kirja”-kappaleella yleisön CMX:n maailmaan. Edellisestä näkemästäni yhtyeen keikasta on jo pidempi tovi, ja olipa hienoa nähdä heidät pitkästä aikaa. Kaikkia biisejä en tuntenut eikä bändi ole toviin ollut aktiivikuuntelussa, mutta kyllä ne sanat sieltä muistoista kaivautuivat esiin. Itse asiassa minulle tuli keikasta erittäin miellyttävä ja hyvä olo. Valitettavasti teltta olisi voinut olla täydempikin, sillä vieressäni testosteronia uhkuva sonnilauma sai aivan liikaa tilaa typerällä pullistelushowllaan. Ääntä silti yleisöstä lähti ja komeasti kaikuivat yleisön suusta ”Vallat ja väet”, Kirosäkeet”, Elokuun kruunu” ja ”Kultanaamio”. Ihmekös tuo toisaalta on, kun vallan hienoja kappaleita ovat. Innokkaimman vastaanoton sai silti keikoilla harvoin ja festareilla tuskin koskaan kuultu ”Ruoste”. Omat huippukohtani keikalla olivat ”Ei yksikään” ja ”Palvelemaan konetta”. Molemmat biisit saivat kylmät väreet kulkemaan läpi kropan. Varsinkin jälkimmäisen versio oli aivan huikea. Bändin olemus oli tyylikäs, ja varsinkin kitaristeissa Halmkrona sekä Rasio on jotain käsittämätöntä tehokkuuden ja pidättyväisyyden kaunista liittoa. Tänä vuonna 25 vuotta täyttävää ”Aurinko”-levyä olisin suonut muistettavan enemmänkin, mutta onneksi tuli edes keikan päättävä ”Ainomieli”. Muistaakseni joistain CMX:n progemmista keikoista minulla oli jäänyt tylsistynyt olo. Onneksi kävin katsomassa tämän keikan, sillä se oli loistava ja minulle jäi oikein hyvä mieli. Mitä mainioin päätös mainiolle lauantaille.

Ruisrock Festival 2017 – Sat 8.7.2017 – Turku, Finland

Lauantai oli selvästi rauhallisemman oloinen päivä kuin perjantai, vaikka yleisöä oli sama määrä. Varsinkin Sannin ja Antti Tuiskun aikana Niittylavalla yleisö riitti tungokseen asti. Ehkä Popeda ja CMX eivät ole nuorisolle yhtä kovia juttuja kuin uudemmat dj:t, ja näin ollen tanssit olivat hieman rauhallisempia. Mene ja tiedä. Erityisesti on vielä mainittava loistava ohjelmiston rakenne, sillä nämä ehkä vanhemmalle yleisölle suunnatut esiintyjät olivat siihen aikaan, että kenenkään unirytmit eivät keikahtaneet ympäri.

Ruisrock Festival 2017 – Fri 7.7.2017 – Turku, Finland
Ruisrock Festival 2017 – Fri 7.7.2017 – Turku, Finland

Sunnuntai 9.7.

Sunnuntai ei ilmojen puolesta tehnyt poikkeusta edellisiin päiviin. Ensimmäisenä kohteena oli teltassa soittava Anssi Kela. Olin kuullut hänen keikoistaan lähinnä kehuvia arvioita, ja olen kieltämättä itsekin diggaillut hänen viimeisistä levyistään. Ruuhka olikin vain huomattavasti pidempi kuin edellisenä päivänä samaan aikaan. Näin ollen saavuin keikalle odotettua myöhemmin ja perillä odotti toinen yllätys. Ikävä itselleni, mutta Kelalle hyvä. Teltta oli nimittäin niin täynnä, että ulkonakin jäin viidentoista metrin päähän teltan reunasta. Musiikki kuului ja hyvältä se kuulosti. Lopussa soitettu ”1972” sai ainakin teltan ulkopuolella melkoiset tanssit aikaan. Täytyy seuraavalla kerralla tsekata Anssin meiningit, kun kohdalle osuu.

Niittylavan valloitti soolouransa alkutaipaleella oleva Vesala. Olen aina diggaillut ja kunnioittanut hänen tekemisiään. Siitä huolimatta paria biisiä lukuun ottamatta hänen soolodebyytti on jäänyt minulta kuulematta. Keikan alun olin hämilläni kauniin Paulan edessä. En ollut ymmärtää jutun jujua – mistä ollaan tulossa ja mihin ollaan menossa. Keikka olisi ollut helppo sivuuttaa taiteellisena erikoisuutena, mutta jokin jutussa kiehtoi menemään syvemmälle mukaan. Paulassa yhdistyi vakavuus ja iloisuus erikoisella tavalla. Hän kulkee täysin omaa polkua ja asenteen havaitsin olevan erittäin punk. Sillä tavalla punk, että tehdään mitä huvittaa välittämättä muiden odotuksista. Musiikki oli sekoitus rockia, koneita, postpunkia ja ihan mitä vaan. Biiseistä jäi erityisesti mieleen ”Rakkaus on maailmanloppu”, ”Tytöt ei soita kitaraa” ja encorena soitettu seireenimäisen vetoava ”Tequila”. Apulannan ”Pahempi toistaan” sai Mortiis-tyyppisen käsittelyn. Sellainen se oli varmaan televisiossakin nähdyssä musiikkiohjelmassa. Pitkästä aikaa keikka, jonka jälkeen jouduin miettimään, että mitä juuri näin ja miten minun pitää suhtautua. Mahtavaa, sillä sellaista ole odottanutkin. Sitten hakemaan vihdoin kaupasta se Vesalan levy.

Kävin teltan kulmilla vilkaisemassa Paramorea, koska olen kuullut heidän aikaisemmista vierailuista kehuvia arvioita. Teltta olikin melkoisen täynnä, joten luovutin parin melko turhalta tuntuneen biisin jälkeen ja lähdin tallomaan kohti rantaa.

Rantaan pääseminen ei sitten ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Harva bändi jakaa mielipiteitä yhtä paljon kuin Ultra Bra, mutta rannalla tuskin kuului yhtään poikkipuolista sanaa bändiä vastaan. Täydellä rannalla kädet heiluivat sivuttain ja ylös alas bändin soittaessa tunnetuimpia hittejään. Itse en ole koskaan kuunnellut poliittisesta taustasta ponnistanutta musiikkia, mutta jostain syystä Ultra Bra saa minussa jotain syttymään. Tosin poliittisesta musiikista ei taida olla kuin tyyli sekoitettuna tarttuviin popsävelmiin. ”Savanni nukahtaa”-kappale oli hyvässä vauhdissa saapuessani paikalle, ja kyllähän iso orkesteri komealta kuulosti. Sounditkin taisivat olla koko festivaalin parhaat, tai sitten olin vain sijoittunut oikein. Bändiä kuunnellessa minuun iski jotenkin haikea olo lapsuutta ja nuoruutta kohtaan, siis kauan ennen Ultra Brata. Se maailma, josta yhtye osittain lauloi, ja jossa minä vietin lapsuuteni, ei enää ole. Taitaa olla näitä ikähommia tuommoiset tunteet, sillä monet asiat ovat huomattavasti paremmin kuin silloin. Takaisin asiaan ja Ruisrock on kuuluisa ohi seilaavista Ruotsinlaivoista, ja ”Vesireittejä”-biisin aikana sopivasti ohi purjehti Viking Linen paatti. Loppuun soitetut ”Sinä lähdit pois” ja ”Minä suojelen sinua kaikelta” kruunasivat loistavan hittiputken. Oli kyllä hienon kuuloinen keikka ja hieno päätös omalle festivaalilleni.

Ruisrock Festival 2017 – Sun 9.7.2017 – Turku, Finland

Promoottori Mikko Niemelä puolusteli Ruisrockia Turun Sanomissa kritiikkiä vastaan sanomalla, että kyllä rokkia löytyy heidän festivaalilta. Minusta hänen ei tarvitse puolustella kenellekään mitään. Jos 35 000 ihmistä viihtyy joka päivä ja meininki on huikea, niin paskanko väliä muulla. Festivaali ei tyydytä kokonaisvaltaisesti minun rokilla maustettua nostalgista nälkää, mutta ei sen tarvitsekaan. Ymmärrettävää on, että festivaalien täytyy elää ja kehittyä. Kehittyköön Ruisrock omaan suuntaansa ja minä saanen taantua ihan rauhassa. Kyllä rockia riittää, vaikka se ei olisikaan lähimmässä kansanpuistossa. Mikään ei silti poista sitä asiaa, että kyllä perjantain alkujärkytystä lukuun ottamatta minä viihdyin festivaaleilla oikein hyvin.

Ruisrock Festival 2017 – Sat 8.7.2017 – Turku, Finland

Teksti: Nikki Jääsalmi
Kuvat: Markus Helander

Lue lisää aiheesta

Michael Monroe juhli 30-vuotista soolouraansa Kulttuuritalolla – Tsekkaa kuvat keikalta   Michael Monroe 30th anniversary show, Kulttuuritalo, Helsinki, 20.10.2017 Michael Monroe 30th anniversary Show 20.10.2017 juhlistettiin K...
Michael Monroe mukaan massiivisen Pink Floyd -spektaakkelin – Helsingin Jäähallin lavalla myös... Michael Monroe on tuorein kiinnitys massiiviseen Pink Floyd -spektaakkelin, joka pidetään Helsingin Jäähallissa joulukuussa. Jo aiemmin on julkist...
Haloo Helsinki! julkaisi uuden yhteistyössä Tuntematon sotilas -elokuvan kanssa tehdyn musiikkivideo... Suomen suurin yhtye Haloo Helsinki! julkaisee perjantaina 15.9. täysin uuden singlen ”Tuntematon”. Aku Louhimiehen ja Aleksi Koskisen ohjaamalla m...
Tuleva klassikko – synttäriarviossa CMX:n progejärkäle ”Talvikuningas” Olipa CMX mielestäsi tekotaiteellista roskaa tai yksi suomirockin suuruuksista, niin tasapaksuudesta yhtyettä ei ainakaan voi syyttää. Yli 30 vuot...