Running Wild – Shadowmaker

Kirjoittanut Juha Attola - 3.5.2012

Yksi saksalaisen heavy metallin kovimmista nimistä palaa tauolta;  Running Wild on täällä taas uuden ”Shadowmaker” albumin kera. Edellinen albumi ”Rogues En Vogue” julkaistiin vuonna 2005, joten yhtyeen kovimmat fanit ovat varmasti odottaneet innolla tätä levyä. Joten, eipä muuta kuin merirosvolippu salkoon ja ottamaan selvää onko herra Kasparek edelleen kovassa vireessä.

Levy lähtee käyntiin ”Piece Of The Action” -nimisellä kappaleella. Kyseinen kappale ei herättele hirveän suuria toiveita albumia kohtaan, se kun kuulostaa enemmänkin b-luokan hard rockilta kuin legendaariselta heavy metal-yhtyeeltä. Seuraava kappale ”Riding On The Tide” on astetta pirteämpi esitys, mutta jättää sekin jotenkin vaisun kuvan yhtyeen tämänhetkisestä iskukyvystä. Johtuuko sitten siitä, että yhtyeen jäsenmäärä on kutistunut kahteen vai mistä, mutta kovin ponnettomalta tämä kuulostaa.

”I Am Who I Am” jatkaa samaa rataa edeltäjiensä kanssa, kitarat soivat kyllä varsin pirteästi läpi koko albumin, mutta kappaleet ovat hieman liian tasapaksuja sekä mitäänsanomattomia. Tulevaisuuden heavy-klassikoita ei tältä albumilta löydy,  ”Shadowmaker” pitää sisällään kyllä paljonkin tuttuja Running Wild-mausteita, mutta jotenkin laimeina annoksina. Paras esimerkki tästä on kappale ”Me & The Boys”, joka pitää sisällään hyvin tyypillisen Running Wild-kertosäkeen. Se on juurikin sellainen mitä olisi helppo kuvitella laulavansa isolla köörillä nyrkkien viuhtoessa ilmaa. Nyt lopputulos kuitenkin kuulostaa hieman puolitehoilla vetäistyltä viritykseltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Running Wildin uralle mahtuu useampikin kovan luokan levytys, joten olisin kyllä toivonut että yhtyeen paluu olisi ollut sen arvolle sopivampi; nyt tästä paluusta ei jää oikein mitään muisteltavaa. ”Shadowmaker” tarjoilee ihan kuunneltavaa tavaraa, muttei kyllä jaksa innostaa kovinkaan pitkäaikaiseen diggailuun. Olisin toivonut tältä yhtyeeltä hieman kovempia panoksia, nyt ei auta muu kuin laskea merirosvolippu ja keskittyä yhtyeen vanhempaan tuotantoon.

6/10

Kappalelista:

1.Piece Of The Action
2.Riding On The Tide
3.I Am Who I Am
4.Black Shadow
5.Locomotive
6.Me & The Boys
7.Shadowmaker
8.Sailing Fire
9.Into The Black
10.Dracula

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.running-wild.net/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat