Shade Empire – Omega Arcane
Kuopiosta ponnistavalla Shade Empirella on odotetulla neljännellä, 3.5 julkaistavalla, ”Omega Arcane” -täyspitkällään hommat niin sanotusti isollaan. Yli 75-minuuttinen mammutti tarjoilee koko kestonsa ajan massiivista ja sinfonista black/death -metallia ja pari ensimmäistä kuuntelukertaa menevätkin lähinnä hämmästellessä päälle vyöryvää äänimassaa. Useamman kuuntelukerran jälkeen alkaa myrskyn silmästä kuitenkin erottua yksittäisiä kiinnostavia nyansseja, komeita melodioita ja jylhiä äänimaisemia. Aktiivinen kuuntelu nostaa myös esille joitain suosikkikappaleita, mutta ”Omega Arcane” on ehdottomasti teos jota tulisi käsitellä ja kuunnella kokonaisuutena.
Omat muistikuvani industrial -maustein kuorrutetusta dark metallista lentävät saman tien romukoppaan, kun lyhyen elokuvamaisen intron jälkeen jyrähtää käyntiin jo ennakkomaistiaisena julkaistu ”Ruins” joka jauhaa pahaa aavistamattoman kuuntelijan luut tomuksi. Rujonkaunis kertosäe yhdistettynä brutaaliin paahtoon nostavat kappaleen yhdeksi levyn parhaista, ja odotukset loppulevyä kohtaan kattoon. Albumin alkupuoli meneekin sitten hieman ankaramman ruhjomisen merkeissä, kunnes neljäntenä tuleva ”Ash Statues” antaa pientä hengähdystaukoa maltillisemmalla tempollaan sekä kauniin sinfonisilla elementeillään ja onkin samalla yksi kohokohdista. Levyllä siellä täällä viljellyt puhtaat laulut tuovat myös mukavaa vaihtelua solisti Juha Harjun erinomaisten ärinöiden ja murinoiden keskelle. ”Ruins”-musiikkivideolla esiintyvä kuonokoppaviritys (?) on kyllä tämän perusteella ihan ansaittu.
Puolenvälin järkäle ”Disembodiment” ei ihan täysin kanna koko kestoaan, mutta silläkin on yksittäiset hyvät hetkensä. Albumin heikoimpaan antiin lukeutuu myös jo valmiiksi sinfonista paisuttelua täynnä olevalla levyllä hieman turhalta tuntuva ”Devolution”-välipalainstrumentaali. Levyn loppupuolen helminä mainittakoon raivokas, mutta loppua kohti suorastaan kauniiksi heittäytyvä ”Nomad” ja hieman hitaammin tamppaava, Swallow the Sun- mielleyhtymiä aiheuttava 12-minuuttinen nimibiisi ”Omega Arcane”, joka päättää levyn melankolisen jylhiin tunnelmiin.
Mainos päättyy
”Omega Arcane” tuntuu ensimmäisillä kuuntelukerroilla hieman hahmottomalta, mutta se ei tarkoita sitä, ettei sen luomasta tunnelmasta voisi välittömästi nauttia. Ainoa pieni napinan aihe on se, että 75 minuuttia on tosiaan melko pitkä aika, varsinkin näin raskasta ulosantia ja kyllähän sinne väliin pientä tyhjäkäyntiäkin mahtuu. Lisäksi eeppisyysmittari huutaa lähes koko keston ajan punaisella, mistä seuraa välillä pienimuotoinen ähky. Toisaalta, ehkäpä juuri tämä suuruudenhulluus on se mikä nostaa Shade Empiren muun black/death -katraan yläpuolelle. Kärsivällinen kuuntelija palkitaan kuitenkin yhdellä viime vuosien parhaista sinfonisista äärimetallilevyistä ja se on ainakin allekirjoittaneelle tämän vuoden tähän asti positiivisin yllätys.
Sinfonisesta bläkkiksestä puhuttaessa mainittakoon nyt vielä, että kyllä tämä pesee esimerkiksi genren luultavasti kaupallisesti menestyneimmän edustajan, Dimmu Borgirin, lähivuosien tekeleet aivan 6-1(!) ja nousee genrensä kärkisijoille vuonna 2011 erinomaisen ”The Great Mass”-albumin julkaisseen Septic Fleshin rinnalle, ellei jopa ohi. Suosittelen erityisen lämpimästi tämän mustan kurimuksen riepoteltavaksi heittäytymistä niille mörökölleille, jotka vieläkin mököttävät kesäaikaan siirtymisestä, ja joille mukavasti lämmittävän kevätauringon säteet aiheuttavat lähinnä vain pelkotiloja.
9/10
Kappalelista:
1. Ruins
2. Dawnless Days
3. Until No Life Breeds
4. Ash Statues
5. Disembodiment
6. Malicious Winds
7. Traveler of Unlight
8. Devolution
9. Slumbering Giant
10. Nomad
11. Omega Arcane
Mainos päättyy
http://www.facebook.com/shadeempireband/
Kirjoittanut: Lassi Hinttala
Mainos päättyy