Shotgun Revolution – All This Could Be Yours

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 15.6.2016

Shotgun Revolution julkaisi hiljattain ensimmäisen kansainvälisen albuminsa ”All This Could Be Yours”. Yhtye soittaa tiukkaa rockia, joka on ottanut vahvasti vaikutteita 80-luvun rockyhtyeiltä. Shotgun Revolution on keikkaillut kotimaassaan Tanskassa ahkerasti ja vihdoin päättänyt lähteä yrittämään kansainvälistä läpimurtoa.

”All This Could Be Yoursia” kuunnellessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka paljon yhtyeen musiikki muistuttaa Bon Jovia. Paikoitellen albumi kuulostaa myös Michael Monroen tuotannolta. Shotgun Revolution ei kuitenkaan nosta kumpaakaan edellä mainittua yhtyettä merkittävimmiksi innoittajikseen, vaan niitä ovat mm. AC/DC, Aerosmith, Gun’s ’n’ Roses ja Led Zeppelin. Shotgun Revolution jatkaa esikuviensa viitoittamalla tiellä.

”Don’t Stop That Grind” aloittaa jykevillä kitarariffeillä ja ottaa luulot pois heti kättelyssä. Kappale on jammaava, tyly rockralli, joka antaa hyvän startin albumille. Vokalisti Ditlev ”Dee” Ulriksen laulu on miellyttävää kuultavaa, ja saapa hän äänihuulistaan irroteltua rock-tyylille sopivaa aggressiivista laulua. Albumin nimikkokappale ”All This Could Be Yours” on kevyempää ja popahtavampaa linjaa ja muistuttaa tyyliltään Bon Jovia, kuten myös seuraava kappale ”Refugee”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”City Of Fire” edustaa albumin raskainta antia. Se on tehty yhteistyössä Black Stone Cherryn kanssa, mikä osittain selittää raskaamman soundin. Yhtyeet ovat myös keikkailleet yhdessä, ja ”City Of Firesta” päätellen yhteistyö on kantanut hedelmää. ”S.O.B.” on albumin aggressiivisin kappale; siinä kitaririffit ovat vauhdikkaita ja vokalistin laulu välillä vihaista huutoa. Kappaleessa on myös tiukka kitarasoolo, josta pisteet menevät yhtyeen kitaristi Martin ”Frankie” Frankille. Päätösraita ”River Of Dreams” on rauhallinen lopetus albumille. Se on toimiva, vaikka päätöskappaleeksi olisi sopinut tiukempikin kappale.

”All This Could Be Yours” on itsessään mukava albumikokonaisuus, joka ei jätä kylmäksi. Albumia kuunnellessa muutama kappale särähti korvaan Bon Jovin kaltaisuuden vuoksi. Shotgun Revolutionilla on oma soundinsa, mutta yhtyeen tulisi silti tehdä suurempaa pesäeroa kasariyhtyeisiin, jottei sitä leimata minkään yhtyeen kakkosversioksi. Muutamaa pykälää kokeilevampi suunta ei olisi huono ajatus, sillä silloin persoonallisempi soundi löytyisi varmasti. ”All This Could Be Yours” on ehdoton valinta kasarirockin ystäville!

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Don’t Stop That Grind
  2. Rise The Power
  3. All This Could Be Yours
  4. Refugee
  5. City Of Fire
  6. Dissolve
  7. God’s Damned Poetry
  8. S.O.B.
  9. Suzie
  10. River Of Dreams

Shotgun Revolution Facebookissa

Luetuimmat

Uusimmat