Soen – Cognitive

Kirjoittanut Ville Syrjala - 6.2.2012

Soen kuulosti heti mielenkiintoiselta omaan makuuni kun kuulin kokoonpanon. Rumpujen takana on ex-Opeth -rumpali Martin Lopez, joka on Soenin toinen perustajajäsen yhdessä Joakim Platbarzdisken kanssa, jonka sukunimeä en osaa edellekään lausua. Laulajaksi on pestattu Joel Ekelöf ja basson varteen on saatu Steve DiGiorgio (Death, Autopsy, Testament), joten ainakin rytmiryhmässä ei ole valittamista. Ja nyt heiltä olisi valmis debyyttialbumi, ”Cognitive”.

Introkappaleen jälkeen heti ensimmäiseksi ja ainoaksi ajatukseksi osuu päähän Tool, yhtäläisyydet ovat jo melkein liian häiritseviä. Riffit, rytmit ja perkussiot, laulutyyli ja sen vivahteet, sävellykset sekä koko ulosanti yleensäkin kuulostaa liiankin tutulta. Jopa kansitaiteessa on Alex Greymaista näkemystä. En usko yhtyeen pyrkimyksenä olla Tool-kopio, mutten usko tämän yhtäläisyyden olevan täysin sattumaakaan. Asiaan ei auta sekään, että levyn on miksannut David Bottrill, joka on vastannut myös Toolin albumeista ”Ænima” ja ”Lateralus”. Muutaman kuuntelukerran jälkeen alkaa yhtäläisyydet Tooliin jäädä vähän taaemmaksi ja välillä meininkiä voi verrata Porcupine Treehen, Katatoniaan, ja jopa Opeth jo ihan vain kannujen takana olevan miehen takia. Huomaan tosin usein hyräileväni Toolin kappaleita tämän levyn kuuntelun jälkeen.

Jos hetkeksi nyt jätetään Tool-vertailut, joihin tosin varmasti palaan vielä lopussa. Levy kuitenkin kuulostaa perkuleen kivalta! Jo varmaan sekin kun näin tutulla tavalla katettuun pöytään istutetaan, tekee jo sen, että alkaa automaattisesti tykkäilemään pää ja jalat nykien. Hommahan toimii varsin mallikkaasti. DiGiorgion nauhattoman basson sammakkomaista saundia on ollutkin jo ikävä. Martin Lopezkin on ammattimies ja rumpaloinnista en keksi mitään muuta kuin kehuttavaa. Laulutkin ovat rauhallisen leijailevia ja välillä kauniit laulumelodiat vierittävät hunajat reisille. Saundimaailma on kevyt ja selkeä. Kokonaisuus istuu käteen, kuin baari-illan jälkeiset taskusta revityt rypistyneet setelit, jotka aina yllättää iloisesti turvonneet silmät. Kädelle istuminen saattaa myös olla poliisiasia nykyään, jos ei käytä arviointikykyä. Ennen vanhaan kädelle istuminen toimikin siirtymävaiheena syliin käymiseen, ja pian olikin kymmenittäin kakaroita pelkäämässä jumalia ja kuolemassa jalkakramppeihin sekä kausiflunssiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Palataan hieman asioissa taaksepäin. Kuitenkin senkin baari-illan jälkeen pyllyä hiertää tanssijan PeHi, se outo ruskea neste. Kuulemma näin käy joillekin… Eli otetaan esille miinuspuolet. Selkeäksi on tullut jo Tooliin vertailut varmaankin. Sen lisäksi kitarat jäävät usein liian ohuiksi ja hiljaisiksi rumpujen sekä basson alle. Ja niistä ei oikein meinaa saada kunnolla raivoa irti, jota myös toivoisi saavan enemmän laulun hevimmissä kohdissa. Kappas, siinähän ne miinukset taisikin sitten olla.

Kappalekokonaisuus toimii hyvin, ja jos nyt introkappaletta ja himmailukappale ”Ideatea” ei oteta mukaan, niin levyllä ei tule lainkaan välikappaleita eteen, vaan kaikki tuntuu olevan hyvin paikallaan. Jokainen kappale toimii yksinäänkin loistavasti. Suosikeiksi nostettakoon kappaleet ”Last Light”, joka muuntautuu jopa Steven Wilsonmaiseksi kertosäkeessä, karun kaunis ”Oscillation” ja ”Savia”, joka samalla sekä päättää levyn että kiteyttää yhtyeen yhteen kappaleeseen. Onhan ”Cognitive” pelkkää suosikkia ja hittiä alusta loppuun. Ei tule suotta kappaleita skippailtua, vaan voi keskittyä kuunteluun rauhassa.

”Cognitive” on helvetin kova debyyttirutistus, ja tästähän itse sain uuden lemppariyhtyeen. Luulenpa niin, että tämä ensimmäinen levy on vielä vain alkutahtia Soenille. Tätä voisi verrata vaikka Audioslaven ensimmäiseen albumiin, joka kuulosti täysin Rage Against The Machinelta laulajan takana mesonneen soitinporukan takia, mutta seuraavat albumit alkoivatkin kuulostaa ihan Audioslavelta itseltään. Joten jään innolla odottamaan seuraavia levyjä. Sitä ennen kannattaa kuulostella tämä levy, jos alussa mainitut yhtyeet lainkaan nappaa. Livekunnon voi tarkistaa seuraavassa Finnish Metal Expossa. Elämä on joskus kelpoakin parempaa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:
01. Fraktal
02. Fraccions
03. Delenda
04. Last Light
05. Oscillation
06. Canvas
07. Ideate
08. Purpose
09. Slithering
10. Savia

www.myspace.com/soenmusic

Kirjoittanut: Ville Syrjälä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One thought on “Soen – Cognitive

  1. Ville Syrjala

    Ja oli muuten FME-keikka alkusähläilyjen jälkeen mitä mainioin!

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat