Sonic Syndicate – Confessions

Kirjoittanut Tom Frankton - 28.10.2016

Bändit muuttuvat, sitä ei juuri voi kiistää. Moni bändi on alkuaikojensa jälkeen lähtenyt viemään musiikillista ulosantiaan suuntaan jos toiseenkin. On In Flamesin siirtyminen melodeathistä alternatiivisempaan ilmaisuun, Katatonian muuttuminen doomidödöilypoppoosta synkisteleväksi progeilijaksi, Paradise Lostin liukuminen syntikkapopiksi – esimerkkejä löytyy vaikka kuinka, ja määrä on alati kasvava. Myös ruotsalainen melodeath-bändi Sonic Syndicate kuuluu näihin bändeihin ja on kenties rajuin esimerkki muutoksesta vähään aikaan. Onko muutos tässä tapauksessa hyväksi, vai onko bändi yhtä kuin kuollut ja kuopattu?

”Confessions” on rajusti erilainen levy verrattuna Sonic Syndicaten aiempaan tuotantoon. Tuoreimmalla julkaisullaan bändi on vaihtanut ilmaisuaan popahtavasta melodeathistä suoraan kevyeen pop/rockiin. Enkä tosiaan puhu sellaisesta mukakevyestä musiikista, jollaisena esimerkiksi In Flamesin ”aidot” ja totisimmat ”The Jester Race” -aikojen fanit näkevät bändin, vaan täydestä loikasta radiopoprockin sfääreihin. Ero on häkellyttävä ja hetkittäin yllättävän virkistäväkin, vaikka bändin musiikki onkin sisältänyt aina tarttuvia melodioita ynnä muuta. Tämä muutos on saattanut vaatia aikamoisen määrän rohkeutta ja uskallusta, pisteet siis siitä. Täysin poissa ovat örinät ja alavireiset riffit, joiden tilalle on isketty silkkaa Nathan Biggsin puhdasta laulua ja ilmavampaa rock-kitarointia. Olisi sen kuitenkin paremminkin voinut hoitaa.

Olen yrittänyt keksiä parempaa tapaa johdatella tähän, mutta paremman puutteessa totean asiani vain suoraan: levy ei yksinkertaisesti tarjoa mitään uutta tai mullistavaa. Jokainen levyn kappaleista onnistuu kuulostamaan siltä, että joku toinen artisti olisi äänittänyt sen jo aiemmin. En yleensä valita sointukiertojen ylikäytöstä, mutta kaikki levyn kappaleet ovat häkellyttävän ennalta arvattavia: jo kolmannen kuuntelukerran aikana huomasin muistavani kaikki levyn kahdestatoista(!) kappaleesta lähes ulkoa. Toki tämä kielii myös itse kappaleiden tarttuvuudesta. Tuotannollisesti levy on toki pätevä ja on kaikessa areenamassiivisuudessaan ajoittain yllättävänkin mukiinmenevää kuunneltavaa, mutta itse kappaleet kuulostavat paria poikkeusta (”I Like It Rough” ja ”Closure”) lukuunottamatta lähes yksinomaan tyypilliseltä Euroviisu-materiaalilta. Kappaleiden lyriikat ovat levyn suurin heikkous ja myötäilevät Euroviisu-linjaa: on ”ikävöin sua” -kappaleita, ”oot myrkkyy ja kohtelet huonosti mut silti, uujea” -kappale, on ”olit kiva muttet ollutkaan” -kappaleita ja aikamoinen liuta muita lyyrisiä kliseitä. Jopa edellä mainittu levyn tunteikkain veto ”Closure” onnistuu jättämään lyyrisen tylsyytensä ansiosta varsin kylmäksi. Jos bändi yrittäisi leikkiä kliseiden, juuston ja siirapin kanssa, levy olisi huippuluokkaa, mutta levy on selvästi vakavammalla silmällä tehty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sonic Syndicate on siis tehnyt rohkean harppauksen tuntemattomaan. Tuotannollisesti ja soundillisesti varsin oiva levy ”Confessions” ehkä on ja tarttuvakin, mutta tämä ei yksinkertaisesti riitä korvaamaan levystä sikiävää kliinistä kliseisyyttä. Mikäli kuulija tästä onnistuu yli pääsemään, onnittelut. Itse en vain onnistu.

5/10

Kappalelista: KaaosZine levyt

  1. Confessions
  2. It’s A Shame
  3. Start A War
  4. Falling
  5. I Like It Rough
  6. Still Believe (feat. MADYX)
  7. Crystalize
  8. Burn To Live
  9. Life Is Not A Map
  10. Russian Roulette
  11. Closure
  12. Halfway Down The Road (feat. Ryan Roxie)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat