Soulfallen – The Promise Of Hell

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 18.1.2012

Jyväskyläläinen dark metal-poppoo Soulfallen, on itseltäni jäänyt aiemmilla levyillä huomioimatta. Nyt julkaistava ”The Promise Of Hell” on yhtyeen kolmas täyspitkä ja samalla myös eräänlaisen trilogian päätösosa. Levy julkaistaan yhtyeen oman levy-yhtiön Grave New Musicin kautta.

”The Promise Of Hell” on erittäin mielenkiintoinen yhdistelmä melankoliaa, raskasta metallia sekä sinfonisia melodioita. Se tuo hetkittäin melankolisuudessaan mieleen Amorphiksen vanhemman tuotannon tai Insomniumin, ja toisinaan se yltää mahtipontisuudessaan jopa Therionin tasolle. Sankarilliset orkesterikuviot tuovat hetkittäin mieleen Turisaksen, kun taas majesteettisissa kohdissa yhtye lähenee jopa Dimmu Borgiria. Unohtamatta tietenkään mainita, että muutamin kohdin havaitsen lieviä Cradle Of Filth-vaikutteita. Melkoisen sopan on siis yhtye keittänyt.

Tästä huolimatta tai kenties jopa tästä johtuen, on ”The Promise Of Hell” hetkittäin aavistuksen liian väkisin väännetyn ja tekemällä tehdyn oloinen. Sen musiikillista nerokkuutta ei voi kiistää, mutta se raakuus ja angsti, mitä metallimusiikissa tarvitaan, se on mielestäni hieman jäänyt turhankin kliinisen soitannan takia huomioimatta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä heikkous tulee karkeasti esille etenkin laulujen osalta. Vokalistin artikuloinnissa ei sinänsä ole mitään suurta vikaa, tyyliä vaihdetaan aina puhtaista lauluista death metal-murinoihin ja black metal-kärinään. Mutta etenkin viimeksi mainitut ovat kovin ponnettomia, tuoden hetkittäin lähinnä mieleen heikon kopion Dani Filthistä (Cradle Of Filth).

Mutta näistä negatiivisista aspekteista huolimatta, idea ja ajatus yhtyeellä on suorastaan fantastinen, sen koukuttavat melodiankulut toimivat parhaimmillaan erinomaisesti. ”Scars Aligned” -kappaleen naislaulut tuovat myös sille osastolle hiukan lisää osaamista, ja kyseinen kappale onkin ehdottomasti yksi omista suosikkiraidoistani levyllä. Myös avausraita ”The Birth Of Newfound Death” sekä ”Cold Beneath The Sun” ansaitsevat kunniamaininnan tarttuvuudellaan.

Henkilökohtaisesti kaipaan seuraavalle Soulfallen-levylle enemmän raivoa ja vihaa, nyt levy jaksaa kantaa lähinnä loistavien sävelkulkujensa puolesta. Kaikki elementithän yhtyeellä on siis kunnossa, eikä tässäkään levyssä mitään hävettävää ole. Mutta ehkä se syy, ettei yksikään levy-yhtiö ole ollut kiinnostunut vielä ottamaan yhtyettä suojiinsa, on se, että toteutus on aavistuksen liian tasapaksu ja perusvarma? Tiedä häntä, kyllä tämä kotimaisen melankolisen metallin ystäville uppoaa varmasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:
1. The Birth of Newfound Death
2. Questions and Answers
3. Ghosts
4. Scars Aligned
5. The Silence of the Storm
6. Cold Beneath the Sun
7. Dead and Dying
8. Bring Me My Demons
9. At The Heart of Dying

http://www.soulfallen.com/

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat