Suomen vastaus Sweden Rockille – Rockfest 2018 osa 1

Stone Sour – Rockfest 2018.

Omien sanojensa mukaan Sweden Rockin kaltaista suuruutta tavoitteleva Rockfest järjestettiin nyt toista kertaa Suomessa. Viime vuoden tapaan tapahtuma-ajankohdaksi valikoitui kesäkuun alkupuoli, ja festivaali profiloitui voimakkaasti muutaman kansainvälisen huippunimen kautta. Tämän vuotisten bakkanaalien päävetonauloja olivat viimeisiä kiertueitaan kiertävä Ozzy Osbourne, heavy metal -legenda Judas Priest, Marilyn Manson sekä Avenged Sevenfold. Muu artistikattaus koostui enemmän tai vähemmän pienemmistä koti- ja ulkomaisista rock- ja heavy-artisteista.

Edelliskerrasta poiketen tapahtumapaikkana toimi Vantaan Vehkalan sijaan Hyvinkään vanha lentokenttä. Festivaalin siirtyminen kehä kolmosen ulkopuolelle aiheutti internetin syövereissä jonkin verran soraääniä, joihin allekirjoittanut on paikkakuntalaisena jokseenkin jäävi puuttumaan. Festarialueelle saapuminen ja sieltä poistuminen onnistui viime vuotista selvästi paremmin, joten ainakin sen suhteen oltiin otettu opiksi.

Keskiviikkoiltapäivän ja samalla koko festivaalin avausaktin kunniatehtävä lankesi kotimaiselle Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaukselle. En ehtinyt nähdä yhtyettä livenä ennen sen vetäytymistä tauolle vuonna 2004, mutta onneksi olen päässyt paikkaamaan tuota vahinkoa viime vuonna tapahtuneen aktivoitumisen jälkeen. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus oli jykevä aloitus tämänkertaiselle Rockfestille; jymäkästi soitettua heviä painavalla asialla. Teknisiä ongelmia ilmeni kuitenkin setin jälkipuoliskolla, mistä johtuen erityisesti voimahitti ”Nyt on mies!” meni jokseenkin puihin. Sattumaa tai ei, myös festarisää vaihtui keikan alkupuolen suht tyynestä pilvipoudasta melko rankaksikin sateeksi keikan loppua kohden.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus @ Rockfest 2018

Sadetta oli hyvä lähteä karkuun kohti telttalavaa (virkamiesmäisesti ilmaistuna ”Perkele Stage”), jossa niin ikään supisuomalainen Kilpi aloitti oman keikkansa klo 19.00 eli heti edellisen esityksen päätyttyä. Kilpi on itselleni tuttu nimi jo pitkältä ajalta, mutta sen musiikkiin en ollut liiemmin perehtynyt, enkä ole nähnyt keikan keikkaa, joten jälleen tuli paikattua yksi aukko sivistyksessä. Kilpi soitti tunnin verran hyväntuuliselta kuulostavaa perinteistä heavy metalia, ja setin pääpaino oli viisitoista vuotta sitten julkaistulla debyyttialbumilla ”Sähkönsinistä sinfoniaa”. Yleisöä oli paljon, mistä huumorintajua osoittaen laulaja Taage Laiho kiitteli teltan ulkona riehunutta rankkasadetta. Päätöskappale ”Sielut iskee tulta” oli komea lopetus keikalle ja sai osakseen keikalla koko ajan paremmin mukana olleen yleisön raikuvat aplodit.

Stone Sour – Rockfest 2018.

Kilven keikan jälkeen oli jälleen aika suunnistaa päälavan (virkamiesmäisesti ilmaistuna ”Radio Rock Stage”) edustalle, jossa esiintymisvuorossa oli amerikkalainen Stone Sour. Tuo Slipknotistakin tutun Corey Taylorin luotsaama hard rock -pumppu oli itselleni yksi festivaalin odotetuimmista nimistä, sillä vaikka olen fanittanut sen musiikkia jo debyyttialbumin ilmestymisestä lähtien, ovat yhtyeen aiemmat Suomen-keikat jostain käsittämättömästä syystä jääneet allekirjoittaneelta väliin. Vuosikausien vartominen ei mennyt hukkaan, sillä Stone Sour soitti Rockfesteilla timantinkovan keikan. Keikasta ei ole mitään valittamista; sade vaihtui auringonpaisteeksi, yhtye oli huippuvedossa, soundit toimivat ja settilista oli tunnin keikalle varsin kattava. Corey Taylor hoiti nokkamiehen tonttinsa varmuudella ja rutiinilla, mitä voi odottaakin kaverilta, joka on ollut lähemmäs kaksikymmentä vuotta kahden maailmanlaajuisesti menestyneen metallibändin keulakuvana. Yhtyeen vuosi sitten ilmestyneeltä ”Hydrograd”-albumilta kuultiin neljä kappaletta, joista ylivoimaisesti parhaiten toimi yleisön hurmannut ”Song #3”. Itselleni nostalgisimmalta levytykseltä ”Come What(ever) May” kuultiin kappaleet ”30/30-150”, ”Made of Scars” ja ”Through Glass”. Stone Sourin keikka päättyi Corey Taylorin lupaukseen, että bändi palaa vielä Suomeen. Ilman suuria yllätyksiä tuota paluuta saataneen odottaa pitkä tovi, kun Slipknot aktivoituu, ja Stone Sour vetäytyy tauolle ensi vuodesta alkaen.

Stone Sour – Rockfest 2018.

Pää- ja telttalavan välinen siksakki jatkui taas kohti telttalavaa, jossa seuraavana oli soittovuorossa brittiläinen Bullet for My Valentine. Tutusta nimestään huolimatta bändin musiikki on jäänyt omilla soittolistoillani pahaan paitsioon, mutta se ei estänyt nauttimasta keikasta. Bullet for My Valentine otti kaiken irti tunnin soittoajastaan tykittämällä festarikansalle peräti kolmetoista kappaletta mukaan lukien ”Over It” ja ”Letting You Go” yhtyeen tämän kuun lopussa julkaistavalta ”Gravity”-studioalbumilta. Yleisön vastaanotto oli suorastaan hurmoksellinen, ja teltan etualalla pyörinyt pitti pöllytti maata niin, että näkymä oli välillä kuin Mad Max -elokuvasta.

Bullet For My Valentine – Rockfest 2018.

Rockfestin avauspäivä huipentui heavylegenda Ozzy Osbournen mahdollisesti viimeiseen Suomen-keikkaan. Miehen meneillään oleva kiertue kantaa nimeä ”No More Tours 2”, minkä Ozzy on itsekin täsmentänyt tarkoittavan, että keikkailun totaalilopettamisen sijaan kyse on maailmankiertueiden lopettamisesta. Se, nähdäänkö Ozzy Osbournea enää pistokeikalla Suomessa viime keskiviikon jälkeen, on tietysti tulevaisuuden kysymys.

”Eihän se Ozzy koskaan aloita ajoissa”, kommentoi joku kaljajonossa samalla, kun intronauha pärähti käyntiin täsmällisesti aikataulun mukaan klo 21.45. Virvokejonosta pitikin sitten hakeutua puolijuoksua päälavan tuntumaan pimeyden prinssin jo käynnistellessä yhtyeineen ikivireää ”Bark at the Moonia”. Siitä käynnistyi puolitoistatuntinen, jonka aikana kuultiin kappaleita voittopuoleisesti albumeilta ”Blizzard of Ozz” ja ”No More Tears”. Ozzy Osbourne esitti hyvin turvallisen tuntuisen setin klassikkokappaleitaan ilman suurempia yllätyksiä, ellei sellaiseksi halua laskea instrumentaalimedleytä kappaleista ”Miracle Man”, ”Crazy Babies”, ”Desire” ja ”Perry Mason”. Kun siihen sekamelskaan oli vielä upotettuna Zakk Wylden nälkävuoden mittainen kitarasoolo ja heti perään rumpali Tommy Clufetosin soolo, ei setin suvantokohdan osoittaminen juuri sen helpommaksi muutu. Ozzy Osbourne tarvitsi selvästi hengähdystauon kesken keikan, ja 69-vuotiaalle veteraanille se suotakoon.

Ozzy Osbourne @ Rockfest 2018

Ozzyn omien biisien lisäksi kuultiin kaksi Black Sabbath -coveria, ”War Pigs” ja ”Paranoid”, joista jälkimmäinen odotetusti päätti setin. ”Go fucking crazy”, Ozzy neuvoi yleisöä useasti, mutta viileä arki-ilta oli ymmärrettävästi päässyt kohmettamaan suuren osan paikalle saapuneesta ihmismassasta. Ozzy yhtyeineen suoriutui keikasta hyvin, soundit olivat kunnossa ja lavalla riitti muusikkojen lisäksi ihmeteltävää kahden videotaulun ja jättimäisen ristin verran. Suuria puutteita ei siis ollut, mitä nyt aiemmin mainitun suvannon kylkeen olisi kaivannut selkeää huippukohtaa, jollaista en itse havainnut. Lähimmäksi päästiin aina yhtä tunnelmallisen ”War Pigsin” kohdalla kaikkien lavalla olleiden videoscreenien kylpiessä vakuuttavassa liekkimeressä. Keikka päättyi nauhalta tulleeseen ”Changes”-kappaleeseen, jonka haikeus oli tarttuvaa laatua pimenevässä keskiviikkoillassa. Kotimatkalla ajatukset alkoivatkin jo kohdistua seuraavaan festaripäivään.

Teksti: Ossi Kumpula

Kuvat: Pasi Eriksson, Teemu Siikarla, Eini Marjakangas

Kommentit