Surutyöstä taidetta – arviossa Hallattaren “No Stars Upon the Bridge”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.10.2017

Laajalti ylistävän vastaanoton saanut Trees of Eternityn ”Hour of the Nightingale” -albumi (2016) jäi viime vuoden keväänä menehtyneen Aleah Starbridgen joutsenlauluksi, mutta hänen kirjoittamiinsa teksteihin perustuu myös Hallattaren tuore albumi ”No Stars Upon the Bridge”. Aleahia kaipaamaan jäänyt Juha Raivio (Swallow the Sun, Trees of Eternity) teki kyseisen levyn biisit yhden viikon aikana noin kuukausi kumppaninsa kuoleman jälkeen. Tuona pimeänä aikana luotuun biisimateriaaliin ei ole tehty mitään muutoksia sen jälkeen, koska Raivio halusi musiikin säilyvän sellaisena kuin se luomisprosessinsa aikana tuli ulos.

Vaikka projekti on Raivion, pyysi hän kahta hyvää ystäväänsä, Amorphiksesta suurelle yleisölle tuttua Tomi Joutsenta sekä ex-HIM-rumpali Gas Lipstickiä nauhoittamaan nämä biisit kanssaan. Molemmat suostuivat oitis ennen kuin olivat edes kuulleet yhtäkään kappaletta. Hallatarta voisikin kutsua jonkinlaiseksi suomalaisen metallin superbändiksi, jos tällaisia termejä haluaa käyttää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Albumiin tarttuminen on jo lähtökohtaisesti vaikeaa, kun tietää sen taustoja. Mitään helppoa kuunneltavaa se ei olekaan. Teoksesta paistaa läpi surun koko raaka kirjo, ja se ravistelee kuulijaa. Kuuntelukokemus ei ole nautinnollinen, eikä siitä jää hyvä mieli, mutta vaikuttunut olo kylläkin.

Tomi Joutsen käyttää levyllä ääntään hyvin monipuolisesti. Vallitsevasta tunnelmasta riippuen hänen äänensä taipuu terävästä kärinästä aina kuiskauksenomaiseen ilmaisuun ja kaikkeen siltä väliltä. Joutsen ei ole ainoa, jonka ääntä levyllä kuullaan. ”My Mistake” -kappaleessa vuorottelevat komeasti Joutsen ja ruotsalaisen gothic doom -yhtye Draconianin Heike Langhans. Langhans lausuu myös levyn runo-osuudet. Albumin päättävässä ”Dreams Burn Downissa” puolestaan kuullaan Joutsenen lisäksi itseään Aleahia, mikä on omiaan päättämään levyn aavemaisesti mutta arvolleen sopivasti.

Rakenteellisesti albumi on hyvin balanssissa. Pitkähköt, polveilevat ja paikoin jopa lyijynraskaat doom-kappaleet vuorottelevat lyhyempien ja kevyempien, väliosamaisten runonpätkien kanssa. Näiden hengähdysjaksojen kanssa samaan sarjaan menee myös ”Severed Eyes”, joka on Joutsenen kokonaan puhtaasti laulama lyhyt tunnelmapala. Albumikokonaisuus on hengästyttävä ja hieno, ja jos pystyy käsittelemään siitä välittyvän tuskan ja muun emotionaalisen latauksen, kestää (ja vaatiikin) se varmasti paljon kuuntelua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Raivion biisintekotaidot eivät pitkäaikaiselle Swallow the Sun -fanille tule enää mitenkään yllätyksenä, mutta jaksaa niitä edelleen ihailla. ”No Stars Upon the Bridge” antaa surulle ja tuskalle omanlaisensa sanat ja sävelet ja onnistuu välittämään ne kuulijalle voimakkaan ja aidon kuuloisesti.