Svart Records julkaisee YUP:n alkupään tuotantoa kaksin kappalein vinyylinä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.2.2017

Svart Records julkaisee maaliskuun alkupäivinä vinksahtaneesta lyriikasta ja äkkivääristä biiseistään tunnetun YUP:n uran alkupuolelta kaksi levyä. Vuonna 1991 päivän valon nähnyt ”Huuda harkiten” sekä siitä muutamaa vuotta myöhemmin julkaistu ”Toppatakkeja ja Todedon terästä” (1994) ilmestyvät vinyylinä 3.3.2017. 

Huuda harkiten on ilmestynyt alunperin vinyylinä, mutta uudelleenjulkaisuun on muukin syy kuin kysyntää tyydyttävä tarve. YUP:lle albumi on aikansa kuvajainen ja yhtye on silloin tehtyjen ratkaisujen takana yhä tänäkin päivänä, mutta asiat olisivat voineet mennä toisinkin. Sattumalta löytyneet alkuperäiset moniraitanauhat mahdollistivat sen, että aikanaan kengännauhabudjetilla julkaistusta levystä oli mahdollista tehdä uusi miksaus. Svartin uudelleenjulkaisua varten tuottajaguru Mikko Karmila otti levyn uuteen käsittelyyn, jonka keskeisenä lähtökohtana oli se, miten homman olisi voinut toteuttaa toisin vuonna 1991. YUP:n mukaan kyse onkin ennemmin siitä, että levyn äänimaailman ”olisi voinut toteuttaa näinkin” eikä suinkaan ”näin se olisi pitänyt toteuttaa”. Muutamaa vuotta myöhemmin ilmestynyt ”Toppatakkeja ja Todedon terästä” julkaistiin aikanaan pelkästään cd:nä, joten Svart pääsee julkaisemaan levyn ensi kertaa vinyylinä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lähestulkoon saman aikaisesti levyjen kanssa julkaistaan Hippo Taatilan kirjoittama ”YUP – Helppoa muisteltavaa” –kirja. Opuksen julkaisutilaisuus järjestetään 22.2.2017 Bar Loosessa ja paikalle saapuvat kaikki YUP-yhtyeen jäsenet. Loosessa kuullaan jäsenistön mietteitä kirjasta sekä uudelleen julkaistavista levyistä.

Paikan päältä on mahdollista hankkia uutta kirjaa sekä Huuda harkiten -vinyyliä sopuhintaan ja nimikirjoituksin varustettuna. Huolimatta itsepintaisista huhuista yhtyeen ympärillä, YUP ei ole palaamassa lavoille/esiintymässä ainakaan tämän kirjan tai levyjulkaisuiden tiimoilta. Lisäinfoa julkaisujuhlista voi käydä vilkaisemassa tapahtuman Facebook-sivulta osoitteessa:
https://www.facebook.com/events/575977185932457/

http://www.yup.ms/
http://like.fi/kirjat/yup/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy