The Local Bandilta uusi musiikkivideo

The Local Band 2016Ystävyyteen ja yhteiseen rakkauteen 80-luvun hardrockia kohtaan perustuva superkokoonpano The Local Band julkaisi debyytti-EP:n ”Locals Only – Dark Edition” viime joulukuussa. Albumilta on lohkaistu jo kaksi singleä, ”Sunglasses At Night” sekä ”Out Of The Darkness”. Tänään julkaistaan The Local Bandin tuorein musiikkivideo ”Untouched”, joka kuvattiin pikkujoulutunnelmissa Children Of Bodomin treeniksellä. Ykä Järvisen kuvaama video on katsottavissa tästä:

”Keikka per vuosi”-tahdistaan tuttu yhtye esiintyy tänä vuonna Jyväskylässä WaterXfest-tapahtumassa 3. syyskuuta. Tapahtumassa nähdään myös Michael Monroe, Stam1na, The 69Eyes, Reckless Love, Santa Cruz ja Lost Society. Lisää tapahtumasta täällä www.facebook.com/events/1808942079333132/.

The Local Band sai alkunsa hämyisenä iltana Hollywoodissa vuonna 2013, kun Jussi69 (The 69Eyes) ja Alexi Laiho (Children Of Bodom) tapasivat ja keksivät ajatuksen hauskasta illasta soitellen lempibändiensä biisejä, kuten Mötley Crüeta ja Poisonia. Kaksikko löi idealleen kättä päälle ja lähti heti metsästämään sopivaa laulajaa ja basistia kokoonpanoonsa. Laulajaksi Jussi pyysi Olli Hermania (Reckless Love) ja bassoon valikoitui kitaristilaulajana tunnettu Archie Cruz (Santa Cruz).

Kommentit