Thirty Seconds To Mars konsertoi Helsingin Jäähallissa huhtikuussa

Yhdysvaltalaisyhtye Thirty Seconds To Mars saapuu keväällä Suomeen laajamittaisella Euroopan kiertueellaan. Uutta levyä valmistelevan yhtyeen keikka järjestetään Helsingin Jäähallissa keskiviikkona 25. huhtikuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy perjantaina 13. lokakuuta Ticketmasterissa.

Thirty Seconds To Mars tunnetaan intensiivisistä live-esiintymisistään ja ahkerasta keikkailustaan. Aikaisemmin tänä vuonna yhtye esitteli uusimman sinkkunsa MTV VMA awardseissa innovatiivisessa infrapunavaloteknologiaa hyödyntäneessä show’ssa yhdessä Travis Scottin kanssa. Kyseinen single ”Walk On Water” ensimmäinen maistiainen tulevalta viidennelta studiolevyltä. Bändi on myös vastikään päässyt ehdolle Best Alternative -kategoriaan MTV European Music Awardsissa, joka järjestetään 12. marraskuuta.

Jared Leton, Shannon Leton ja Tomo Milicevicin muodostama Thirty Seconds To Mars on myynyt maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa albumia, ja loppuunmyynyt areenoita ja stadioneita ympäri maailmaa. Yhtyeelle on sadellut uransa aikana lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, mm. tusinan verran MTV Awardseja, Billboard Music Award ja virallinen Guinnessin ennätys historian pisimmästä kiertueesta. Yhtye kuvasi heinäkuussa ”A Day in the Life of America” -dokumentin 90 tiimin avustuksella 50 Yhdysvaltojen osavaltiossa. Projekti piirtää kuvan amerikkalaisesta elämästä yhden päivän aikana. Elokuva saa ensi-iltansa ensi vuonna. Thirty Seconds To Mars työstää parhaillaan odotettua viidettä studioalbumiaan, jota kaavaillaan julkaistavaksi ensi vuoden puolella. Suomessa yhtye on esiintynyt viimeksi keväällä 2014, jolloin yhtye piipahti myös Emma Gaalassa jakamassa yhden illan palkinnoista.

KONSERTTI:
Thirty Seconds To Mars (USA) – European Tour 2018
Ke 25.4.2018 Helsingin Jäähalli
Ovet klo 19

LIPUT:

Myyntiin pe 13.10.2017 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 48 / 54 / 59 / 65 euroa Ticketmasterista
VIP-paketit:  www.adventuresinwonderland.com

Lue lisää aiheesta

Neljän vuoden odotus on päättynyt: 30 Seconds To Marsin uusi kappale kuunneltavissa Jo pitkään uutta musiikkia lupaillut Thirty Seconds To Mars julkaisee odotetun uuden singlen "Walk On Water" tänään tiistaina 22. elokuuta. Single...
Qstockissa näyttävän show´n vetänyt kauhurokkari Marilyn Manson Suomeen marraskuussa Viikonloppuna Oulun Qstockissa näyttävän show’n vetänyt shokkirokkari Marilyn Manson palaa marraskuussa jäähallikeikalle Suomeen. Pian uuden album...
Thirty Seconds To Mars lupaa uutta albumia pian julkaistavaksi Thirty Seconds To Mars -promokuva Yhdysvaltalainen rock -yhtye Thirty Seconds To Mars on tiedottanut sosiaalisessa mediassa, että yhtyeeltä on läh...
Vappuaaton musta messu – Ghost Helsingin Jäähallilla 30.4.2017 Ghost, eli Papa Emeritus III ja Nameless Ghouls toivat The Popestar -kiertueensa Helsingin Jäähallille vapunaattona. Miltei täyttä tuvallista metallip...