Timo Kotipelto kiertää duo-kokoonpanolla Etelä-Amerikkaa: loppuunmyytyjä keikkoja, yleisö laulaa suomenkielistä biisiä mukana

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.5.2018

Stratovariuksen solistina tunnettu Timo Kotipelto on tehnyt yhtyeensä rinnalla pitkään myös soolouraa sekä kiertänyt 10 vuoden ajan duona ex-Sonata Arctica -kitaristin Jani Liimataisen kanssa niin areenoita kuin intiimejä klubeja.

Nyt kaksikko on ollut kuukauden tien päällä Latinalaisessa Amerikassa. Edessä häämöttää vielä parin viikon rupeama. Tänään he esiintyvät El Salvadorissa, huomenna Guatemalassa ja loppukiertue vie heidät Meksikoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kotipelto ja Liimatainen ovat tehneet rock-duona harvinaislaatuisen pitkän ulkomaisen kiertueen päätyen myös paikkoihin, joissa ei ole aiemmin kansainvälisiä artisteja nähty. ”Kyseisissä paikoissa meno on ollut aika eksoottista”, Kotipelto kommentoi kiertueelta.

Ylipäätään koko kiertue tähän mennessä on mennyt odotettua paremmin. ”Buenos Aires oli loppuunmyyty. Chilessä neljä viidestä keikasta olivat loppuunmyytyjä. Santiagossa 800 ihmistä oli tullut duo-keikalle! Costa Rican San Josen keikka oli niin ikään loppuunmyyty. Käsittämätön meininki. Jengi laulaa messissä samalla meiningillä kuin oltaisiin isolla bändillä keikalla. Nyt sen vaan kuulee vielä paljon paremmin, kun olemme esiintymässä akustisella kokoonpanolla”.

Kotipellon omien yhtyeiden Stratovariuksen ja Cain’s Offeringin biisit ovat saaneet yleisöltä paremman vastaanoton kuin pari coverbiisiä, jotka ovat setissä mukana. ”Keikalla ollaan vedetty myös Karjalan Kunnailla -kappaletta, suomeksi tottakai. Hieman kulttuurivientiä! Jengi on ottanut senkin hienosti vastaan. Jotkut jopa laulaneet sanasta sanaan mukana. Aika huikeaa”, Kotipelto hämmästelee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yleisö kyselee jo seuraavan kiertueen perään ja keikka-arvostelut sekä yleisöltä saatu palaute ovat olleet ylistäviä. ”Nyt fanit ja keikkajärjestäjät kysyvät jo seuraavaa kiertuetta. Sitä ennen toivottavasti pääsemme tänne myös Stratovariuksen kanssa seuraavan levyn myötä”.

Blackoustic Etelä-Amerikan kiertue 2018, jäljellä olevat keikat:
17/05/2018 – San Salvador/El Salvador
18/05/2018 – Guatemala/Guatemala
20/05/2018 – Cd. Obregon/Mexico
22/05/2018 – Mexico City/Mexico
23/05/2018 – Guadalajara/Mexico
25/05/2018 – Chihuahua/Mexico
26/05/2018 – Monterrey/Mexico
27/05/2018 – Merida/Mexico

www.kotipelto.com
www.facebook.com/officialkotipelto/
www.facebook.com/KotipeltoLiimatainen/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy