Trees of Eternityn 11. marraskuuta julkaistava ”Hour of the Nightingale” on melankolinen, rauhallinen ja maalaileva, mutta ei ylitsepursuavan satuileva. Edesmennyt laulaja-lauluntekijä Aleah Stanbridge on albumin ehdoton keskipiste, jonka ympärille kitaristi-säveltäjä Juha Raivio on musiikin rakentanut. Erittäin syvissä vesissä uidaan paitsi sisällöllisesti myös musiikillisesti. Levy on hidasta doom-tunnelmaista fiilistelyä, josta metallielementit on karsittu paljolti pois. Folk-elementtejä on mukana paljon, ja Stanbridgen laulu kieltämättä asettuu niihin tunnelmiin todella hyvin.

Bändiksi kasvanut Stanbridgen ja Raivion projekti oli työstänyt esikoistaan kolmisen vuotta, kun Stanbridge menehtyi. Requiem on katolisessa kirkossa sielunmessu, jossa rukoillaan edesmenneiden puolesta, joten levyn aloituskappale ”My Requiem” tuskin voisi olla nimeltään kuvaavampi. Biisinä se on rauhallinen, isoksi kehittyvä ja laadukas. Samalla tavalla voisi hyvin kuvailla koko levyä.

Levyllä vierailevat Antimatterista tunnettu Mick Moss ja Nick Holmes Paradise Lostista täydentävät pakettia hyvin. Vierailuissa ei ole mitään päälleliimattua, vaan ne tukevat biisejä ja levyn kokonaisuutta. Vierailevat laulajat jäävät itse asiassa jopa yllättävän paljon taustalle. Trees of Eternity on erittäin kova kokoonpano ilman vieraitakin. Stanbridgen ja Raivion lisäksi bändissä soittavat Nightwishista ja Wintersunista tuttu Kai Hahto rummuissa sekä Katatoniasta ja October Tidesta tutut Mattias ja Fredrik Norman bassossa ja kitarassa.

Levyn julkaisua kehystävän tragedian vuoksi tämä on niitä levyjä, joiden kritisoiminen tuntuu vähän väärältä ja ilkeältä, mutta on siinä ja siinä, pysyykö kokonaisuus kiinnostavana koko kymmenen kappaleen mittansa verran. Kappaleet ovat pitkähköjä, ja paikka paikoin tämänkaltaiselle levylle äärimmäisen tärkeä intensiteetti meinaa katkeilla. Välillä uhkaa levyn mittaan turhautuminen iskeä, mutta vaikuttavan aloitusbiisin ohella nimibiisi paikkaa joidenkin muiden kappaleiden puutteita. Se vie mukanaan ilottomiin, mutta silti hienoihin maailmoihinsa. Myös levyn loppupuolella oleva biisien parhaimmistoon helposti ponkaiseva ”Sinking Ships” pelastaa paljon. Se on äärimmäisen tunnelmallinen ja kaunis, surumielisen pohdiskeleva biisi, jossa viettelevä melodia kohtaa laulajan ilmaisuvoiman. Akustinen kitara punoo yksinkertaista taustaa, joka pitää kappaleen rakenteen kasassa, ja jouset vetävät koko touhun melkein, mutta ei kuitenkaan aivan, melodramaattiseksi.

Pääasiassa Swallow the Sunista tuttu Raivio on selkeästi tunnistettavissa levyn soundimaailmasta ja sovituksellisista ratkaisuista. Melankoliset ja luonnonläheiset, hillityn eeppiset tunnelmoinnit ovat tuttuja myös hänen muusta tuotannostaan, ja ”Hour of The Nightingale” istuu hänen diskografiaansa hyvin luontevasti. Stanbridgen äänen väri ja laulutyyli istuvat loistavasti Raivion tapaan tehdä musiikkia, joten ihan kylmän musiikillisestikin sanottuna käsillä on tragedia.

”Hour of the Nighingale” on hyvä levy, vaikka puudutus uhkaakin paikoitellen. Hiukan nasevampana pakettina se olisi ollut tehokkaampi, mutta toimii näinkin. Levätköön upea laulaja-lauluntekijä rauhassa.

8/10

Kappalelistaus:
1. My Requiem
2. Eye of Night
3. Condemned to Silence (feat. Mick Moss of Antimatter)
4. A Million Tears
5. Hour of the Nightingale
6. The Passage
7. Broken Mirror
8. Black Ocean
9. Sinking Ships
10. Gallows Bird (feat. Nick Holmes of Paradise Lost)

Kirjoittaja: Pasi Huttunen