Tunnelmallinen askel kesästä syksyyn – Deafheaven ja Atomikylä Tavastialla 22.8.2016
Kesä tuli ja meni, edessä siintää kostea ja vilpoisa suomalainen syksy. Mikäpä siis sen parempaa, kuin juhlistaa tätä vuodenajanvaihteen aikaa yhdysvaltalaisen Deafheavenin tunnelmallisen post rock/black metal -sekoituksen parissa? Mukaan illan kekkereihin kiinnittyi kotimainen Atomikylä, jonka jäsenistö on tunnettu Oranssi Pazuzu– ja Dark Buddha Rising -yhtyeistä. Miten luonnistui illan pääesiintyjän ensimmäinen Suomen keikka vuosiin?
Illan avannut Atomikylä ei etukäteen levyltä kuunneltuna juuri onnistunut säväyttämään. Jotain Oranssi Pazuzu– ja Dark Buddha Rising -jäsenien sivuhäröilyproggiksen musiikista tuntuu puuttuvan äänitemuodossa, joten en bändin setiltä odottanut sen kummempia. Bändin astuttua aikataulun mukaisesti lavalle nuo puuttuvat elementit löytyivät heti: dynaamisuutta ja intensiteettiä löytyi ämpärikaupalla, eikä se loppunut kesken hetkeksikään.
En ole vähään aikaan tainnut vastaavanlaista todistaa. Käsittääkseni suurilta osin improvisoitu psykedeelinen häröily naulitsi allekirjoittaneen paikalleen, enkä reilun puolen tunnin aikana tainnut liikahtaa askeltakaan. Koukeroiset rytmittelyt, maaninen esiintymistapa ja epileptinen valaistus yhdistyivät bändin setissä lähes täydellisyyttä hipoen, eikä yksikäään hetki tuntunut jäävän tylsäksi. Mikäli bändi on aina näin vahvassa livekunnossa, on tätä nähtävä lisää.
Voisin jaaritella kappaletolkulla illan pääesiintyjän saamasta, lähes naurettavuuksiin menevästä ylenkatsomisesta black metal -puristien joukoissa, mutta nyt en yksinkertaisesti vain jaksa ajautua siihen. Eli suoraan asiaan. Deafheaven saapui nyt ensimmäistä kertaa Suomeen neljän vuoden takaisen Russian Circles -lämppäröintipestin jälkeen. Bändi on tässä välissä ehtinyt julkaista ”Sunbather”-läpimurtolevyn sekä mielestäni sen yli nousseen viimevuotisen ”New Bermuda”-lätyn, joista toiseksi mainittu kuultiin illan aikana kokonaisuudessaan. Yleisöäkin oli kertynyt hyvin kiitettävä määrä, mikä lienee merkki siitä, että tätä keikkaa on ehditty odotella jo vuosia.
Vaikka tuo mainittu levy onkin komea kokonaisuus, ei sen tunnelma oikein välittynyt Tavastian salissa samalla tasolla kuin äänitteenä. Koko hoidon olisi yhtä hyvin voinut vain soittaa yhteen putkeen vailla kiusallisia välitaukoja, sillä bändin lunki patsastelu kymmenen minuutin tunnelmoinnin jälkeen oli kerta toisensa jälkeen kokonaisuutta rikkovaa. Etenkin levyn parhaimmistoon kuuluva ”Baby Blue” kärsi hieman lopetuksessaan, sillä levyllä kappale siirtyy uutislähetykseen tiesuluista, mutta Tavastialla yleisöä odotti täysin valaistettu lava ja kiusallinen hiljaisuus. Ei toki siinä, etteivätkö kappaleet olisi hyvältä kuulostaneet, päinvastoin; etenkin levyn toiseksi viimeinen kappale ”Come Back” soi hyvin vaikuttavasti slidekitara-tunnelmointeineen ja levyn heikointa antia oleva päätöskappale ”Gifts for the Earth” kuulosti huomattavasti paremmalta livenä kuin levyllä. Kokonaisuuteen olisi vain voinut panostaa hieman enemmän.
Esiintyminen ja visuaalinen puolikin häiritsivät kummasti. Hieman lyhyenläntänä ihmispolona seurasin keikkaa yläparvelle johtavilta portailta, josta esiintymistä oli huomattavasti helpompaa seurata kuin parvella yleisön olkapäiden välistä tiiraillen. Siinä missä bändin vokalisti George Clarkin esiintyminen oli yhtä maanista kapellimestarointia, bändin muut jäsenet, noh, olivat vain siinä. Paikallaan patsastelu ei tosin itsessään mikään sen suurempi ongelma ole bändin musiikin huomioon ottaen, mutta hieman yhtenäisempi asustus olisi tehnyt bändin musiikille enemmän oikeutta, kuten myös vaihtelevampi valaistus. Atomikylän lähes epileptinen valaistus olisi sopinut pääbändin nopeampiin mäiskyttelyihin, kuten ”New Bermudan” ”Brought to the Water”– ja ”Luna”-avauskaksikkoon, kuin ananas pizzaan. Eli siis hyvin.
Olen keskittynyt urakalla huonompiin puoliin, mutta keikka ei millään saralla ollut huono. Olin etukäteen toivonut keikan toimivan tunnelmallisena ja jokseenkin katharttisena päätöksenä astetta ankeammalle kesälle, ja sitä keikka todellakin tarjosi. Vaikka bändin levyjen tunnelma ei välittynyt samalla tavalla Tavastian salissa, antoi bändi kuitenkin toisenlaista tunnelmaa: musiikin riipivän kauniit melodiat ja tunnelmoinnit paistoivat läpi eri tavalla. Bändikin oli kovassa iskussa – vaikka pönöttikin Clarkea lukuunottamatta lähes yksinomaan paikoillaan – ja kaikki kuulosti soundillisesti ajatellen juuri niin loistavalta, kuin olin odottanutkin. Muutamassa vaiheessa suljin silmäni keskittyäkseni vain bändin tarjoamaan auraaliseen antiin. Ja kun silmiä auki pidin, en voinut olla ajattelematta, että vaikka keikka pienoinen pettymys olikin, toimi se juuri niin tunnelmallisena portaana kesän ja syksyn välillä, kuin toivoin. Näillä ajatuksin jäin kaipaamaan lisää bändin tunnuskappale ”Dream Housen” viimeisten sointujen soidessa päässä vielä bussimatkalla kotiin. Kiitokset.
Settilista:
- Brought to the Water
- Luna
- Baby Blue
- Come Back
- Gifts for the Earth
- Sunbather
- Dream House
Teksti: Thomas ”Tom” Frankton
Kuvat: Taika-Kukka Paajanen
