Uuden albuminsa julkaissut Machinae Supremacy: ”Voi kuulostaa pahalta, mutta se on paras asia mitä tapahtui tänä vuonna”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.12.2016

Machinae Supremacy 2016Videopelien äänimaailmoja ja metallia keskenään yhdistelevä yhtye Machinae Supremacy julkaisi hiljattain uuden albuminsa. Joulukuun 16. päivä julkaistu albumi kantaa nimeä ”Into the Night World” ja se on järjestyksessään bändin kahdeksas albumi. SID-metalliksikin itseään tituleeraava ruotsalaisnimi valmistautuu parhaillaan tammikuussa starttaavalle USA:n kiertueelleen. Uusi albumi on tarinallista jatkumoa bändin edelliselle, vuonna 2014 julkaistulle ”Phantom Shadow”-albumille.

Kaaoszine tavoitti yhtyeen vokalisti Robert Stjärnströmin puhelimen välityksellä ja sai kuulla miehen mietteitä uudesta albumista, tulevan vuoden suunnitelmista sekä USA:n kiertueesta. Robert paljasti myös miksi levy-yhtiön jättäminen oli paras ratkaisu Machinae Supreamacylle ja kertoi kenen kanssa itse haluaisi bändin lähtevän kiertueelle.

Moikka! Mitä kuuluu? Mikä meininki Machinae Supremacyn riveissä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Robert: Hei! Kaikki on todella hienosti ja hyvää kuuluu, kiitos kysymästä!

Julkaisitte juuri uuden albumin, onnittelut siitä! Miten fanit ovat ottaneet uuden materiaalin vastaan? Millaista palautetta olette jo ehtineet albumista kuulemaan?

machinaeRobert: Kiitos! Itse asiassa olemme saaneet kuulla paljon hyvää palautetta. Albumimme voivat joskus olla hyvinkin erilaisia ja vaihdella tyylillisesti metallista popimpaankin suuntaan. Olin vähän huolestunut siitä, että ihmiset eivät ymmärrä tätä valitsemaamme suuntaa albumin kanssa. Olen kuitenkin saanut kuulla, että albumin tahti on juuri sopiva ja se tuntuu kokonaisuutena hyvin yhtenäiseltä. Huoleni ovat siis kaikonneet ja olen sen osalta todella helpottunut. Palaute on tosiaan ollut kauttaaltaan todella hyvää. Joku kyllä totesi, että albumi on liian ”melodinen”, hahah! Mielestäni jos musiikkiin kiinnittää huomiota, huomaa kyllä tyylin olevan juuri albumin teemaan sopiva.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hyvää palautetta olette tosiaan saaneet! Brittiläinen Metal Hammer on listannut teidät yhdeksi aikamme kiinnostavimmista yhtyeistä. Kuulin myös, että Musicalypsen toimittaja oli ilmeisesti jo ennen levyn julkaisua listannut uuden tuotoksenne vuoden 2016 parhaiden albumeiden joukkoon?

Robert: Joo! Se on aika mieletöntä! En oikein osaa edes sanoa siihen mitään, haha!

Ennen kuin mennään itse albumiin, voisitko vähän avata Machinae Supremacyn musiikkia tyylillisestä näkökulmasta. Miten selittäisit musiikkinne henkilölle, jolle tämän tyyppinen genre ei ole vielä tuttu?

Robert: Hmm no, pelkkä metalli on liian ”feikki” nimitys. Sanoisin, että musiikkimme on melodista power-metallia tai jotakin sellaista. Tai no, videopelivaikutteista power-metallia. Me sekoittelemme genrejä jonkin verran keskenään, jotkut kappaleet ovat enemmän pop-tyylisiä ja niin edelleen. Sanoisin, että musiikkimme voi olla mitä vain pop-punkin ja loistokkaan hevimetallin välistä, hah! Yleensä musiikissamme kuitenkin on soundeja, melodioita ja kaikenlaisia äänimaailmoja videopeleistä. Ne ovat kuitenkin lähimpänä sydäntämme, joten se näkyy musiikissa aina enemmän tai vähemmän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Machinae Supremacy 2012Tuore albumi kantaa nimeä “Into the Night World”. Kerro vähän albumin tarinasta ja teemoista, joita se käsittelee.

Robert: Edellisellä ”Phantom Shadow”- albumilla oli kokonainen teema ja tarina asetettuna koko albumille. Se oli ensimmäinen kerta, kun teimme niin, vaikka onhan toki muillakin albumeilla ollut joitain erilaisia tarinoita. Alkuperäinen idea oli jatkaa edellisellä albumilla aloitettua päähenkilön tarinaa, mutta päädyimmekin jatkamaan erään toisen hahmon tarinaa tuolta samaiselta albumilta. ”Into the Night World” kertoo siis yhdestä ”Phantom Shadow”-albumin selviytyjästä ja pahiksesta. Hänen tarinansa jatkuu ja keskittyy aikaan 20 vuotta ”Phantom Shadow”:in jälkeen. Teemojen puolesta tässä seikkaillaan vähän enemmän avaruustyyppisessä maailmassa. Joku fani totesikin, että albumi on ”Machinae Supremacy avaruudessa”. Ei nyt ehkä varsinaisesti avaruudessa, mutta mukana on kyllä esimerkiksi alienien tapaisia muukalaisia ja ihmisiä suurempia olentoja. Eli albumin teema on hyvin futuristinen ja scifi-tyyppinen, pitäen silti sisällään samoja elementtejä kuin edeltävä albumi.

Eli albumi tosiaan on jatkoa edelliselle “Phantom Shadow”-albumille?

Robert: Kyllä. Luulen, että jatko-osia tulee vielä lisää, mutta tämä on kyllä ehdottomasti yksi niistä! Jatkumot tarinoihin eivät välttämättä tule ihan suorana ketjuna, vaan voi olla, että keskitymme vain joihinkin tiettyihin hahmoihin ja jatkamme heidän tarinoitaan yksitellen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin nimikkoraita “Into the Night World” taitaa olla oma suosikkini tältä albumilta. Onko sinulla omaa suosikkikappaletta uudelta albumilta?

Robert: Into the Night World” on soittamisen ja esiintymisen kannalta myös yksi omista suosikeistani. Se on todella tiivis ja hauska kappale soittaa. Erityisesti siksi, että kappaleen intro saa oikein innostumaan sen rakentuessa huippuunsa. Mutta tietenkään minulla ei ole vain yhtä suosikkia, sellaista on vaikea nimetä.

Entä mikä on lyyrikoidensa puolesta sinulle tärkein tai mistä sanoituksista olet erityisen ylpeä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Robert: Lyriikoiden puolesta ”Twe27ySeven” ja ”Remember Me” ovat erityisiä ja tärkeitä kappaleita itselleni. Myös ”The Last March Of The Undead” on lyriikoidensa puolesta minulle aika henkilökohtainen, vaikka se onkin osa albumin tarinaa ja teemaa. Joo, siinä ainakin muutama oma suosikkini!

Kappale “Remember Me” erottui albumin muista kappaleista sen rauhallisuuden vuoksi. Kerro vähän siitä; Mikä on tarina kappaleen takana?

Robert: Tämän kappaleen piti oikeastaan olla jo edellisellä albumilla. Tarinan ja tekstin puolesta se olisi hyvin käynyt osaksi ”Phantom Shadow”-albumia. Jostain syystä kappale ei kuitenkaan ollut mielestämme tuolloin vielä valmis, se oli ikään kuin liian nuori vielä siinä vaiheessa. ”Remember Me” on tavallaan viesti kuolleelta henkilöltä, henkilöltä jonka olet menettänyt. Eli kappale on tämän menehtyneen henkilön perspektiivistä kirjoitettu. Hänen suustaan kerrottu viesti, että he ovat edelleen kanssasi. Vähän niin kuin viesti haudan takaa, jos näin voisi sanoa – mutta ei kuitenkaan mikään zombityylinen juttu!

Tullaanko uusista kappaleista tällä kertaa näkemään musiikkivideoita?

Robert: Toivon niin! Kappaleiden julkaisu tapahtui aika nopeasti, joten emme ehtineet tekemään kappaleiden lisäksi mitään ennen niiden julkaisua. Emme ole ikinä tainneet tehdä musiikkivideoita ennen itse albumin julkaisua, lukuun ottamatta tietysti edellisen albumin ”Beyond Good & Evil”-kappaletta. Se tosin oli koottu kasaan lähinnä live-materiaaleista, eli se on vähän eri asia. Toivon kyllä, että teemme videon jollekin albumin kappaleista! Sen aika tosin olisi varmasti sitten vasta USA:n kiertueen jälkeen.

Olette tehneet joitakin cover-kappaleita aiemmin. Onko mielessäsi tällä hetkellä jotain tiettyä kappaletta, josta olisi hauska tehdä oma versio?

Machinae Supremacy 2014Robert: No joo, olemme tehneet omia versioitamme mm. Britney Spearsin, Lady Gagan ja Mel C:n kappaleista. Tällä hetkellä ei oikeastaan ole mitään tiettyä kappaletta mielessä. Minusta kuitenkin tuntuu, että joku Katy Perry:n kappale voisi olla aika hauska tehdä seuraavaksi!

Nyt pitää totta kai myös kysyä peleistä. Mitkä ovat olleet suosikkipelejäsi kuluneen vuoden aikana?

Robert: Ainakin Doom, ehdottamasti. Palaan kerta toisensa jälkeen myös Alien Isolationiin. Se ei ole juuri tämän vuoden peli, mutta se oli todella halpa PlayStation Storessa, joten päädyin sen vuoksi ostamaan sen, haha! Sen olenkin pelannut jo moneen kertaan läpi. Inside on myös yksi todella hyvä peli, sitä on tullut myös pelattua paljon. Hmm mitähän vielä… Uusin Tomb Rider julkaistiin ensin ainoastaan Xboxille, joten sitä en päässyt heti pelaamaan. Mutta muutama kuukausi takaperin se julkaistiin myös PlayStationille. Siitä olen tykännyt ja sitä on nyt viime aikoina tullut pelattua eniten. Nuo nyt ainakin ensimmäisenä tulee mieleeni.

Jos saisit tehdä mille tahansa pelille soundtrack-musiikin, mikä peli se olisi?

Robert: Metroid Prime olisi ihan mieletöntä tehdä tai vaihtoehtoisesti Doom. Mutta jos Metroid Prime –pelisarjaan vielä tehdään jatko-osia, niin ehdottomasti se!

Olemme totta kai tekemässä soundtrackia myös Jets’n’Guns 2:een. Ensimmäinen osa oli aika suosittu ja nythän meillä on jopa 10 vuotta enemmän kokemusta, joten saa nähdä millainen siitä tulee! Se toki on ihan erilaista musiikkia, kuin nuo aiemmin antamani esimerkit. Haluaisimme kyllä ylipäätään tehdä enemmän tällaisia juttuja, soundtrackeja ja musiikkeja erilaisiin peleihin.

Tammikuussa tosiaan starttaatte USA:n kiertueenne. Millä mielellä odotat kiertuetta ja mitä sen suhteen on odotettavissa?

Robert: Olemme todella innoissamme! Siitä tulee hauskaa, on tosin vaikea sanoa mitä kiertueelta odotamme. Olemme soittaneet USA:ssa kaksi kertaa aiemmin, mutta ne molemmat ovat olleet festivaalikeikkoja. Siellä totta kai on ollut paljon väkeä, mutta festareilla on aina eli se on kuitenkin vähän eri asia. Nyt on vähän vaikeampi ennustaa, kuinka paljon ihmisiä tulee katsomaan meitä. Onneksemme meillä on tietysti mukana siistejä jenkkibändejä (Urizen, Danimal Cannon ja Knight Of The Round), mutta onhan sitä silti vaikea ennustaa. Voisin kuvitella, että esimerkiksi New Yorkissa on täydempää kuin jossain muualla. Meillä on myös faneja, jotka ovat kuunnelleet meitä jo pitkään, joten toivon, että he käyttävät tilaisuuden hyväksi, kun vihdoin menemme sinne soittamaan! Kaiken kaikkiaan odotamme keikkoja kyllä kovin. Kaiken lisäksi tunnemme nämä tyypit, joiden kanssa kierrämme ja he ovat tosi siistejä tyyppejä. Eli hauskaa siitä ainakin tulee!

Onko jotain paikkaa, minne ehdottomasti haluaisit päästä kiertämään ja esiintymään?

Robert: Aasiassa olisi varmasti mahtavaa päästä käymään ja toki Japani olisi siisti kokea myös. En nyt haluaisi ruveta ahneeksi, mutta olemme menossa Jenkkeihin, emmekä käy lainkaan Californiassa? Olisi aika siistiä päästä Californiaankin…hahah! Myös Eurooppassa kiertäminen on aina mukavaa, kun kaikki on ns. ”turvallisempaa” ja varmempaa. Rakastan uusien ihmisten tapaamista ja erilaisten paikkojen näkemistä, joten varmasti on monia paikkoja minne voisin mielelläni mennä.

Olette tehneet kiertueita monien yhtyeiden, kuten mm. Children Of Bodomin ja Ensiferumin kanssa. Jos saisit valita, minkä bändin kanssa haluaisit päästä kiertämään?

Robert: Haluaisin ehkä kiertää Sabatonin kanssa. Olemme hyvin erilaiset bändeinä, mutta silti meillä on joitain yhtäläisyyksiä. Minusta vain tuntuu, että se olisi todella hauskaa. Kaikkien kiertämiemme bändien kanssa on aina ollut ihan huippuhauskaa. Mutta joo Sabaton. Joku antoi minulle idean tästä Sabatonin kanssa kiertämisestä ja tykästyin siihen ideaan, se olisi varmasti hauskaa!

Jos tuoretta albumia ei lasketa, mikä on ollut bändin kannalta vuoden 2016 kohokohta tai mieleenpainuvin asia?

Robert: Hmm, tämä voi kyllä kuulostaa oudolta, koska meillä ei ole mitään levy-yhtiötämme vastaan, mutta levy-yhtiöltä lähteminen. Sanoisin, että yksi parhaista asioista tänä vuonna on ollut se, että päätimme tosiaan jatkaa matkaa omillamme. Kunnioitan yhtiötä kyllä, eikä pointtini ole lytätä heitä millään tavalla. Kyse ei ole siitä, ettemmekö olisi saaneet tehdä musiikillisesti mitä haluamme tai mitään sellaista. Itsenäistymisen johdosta me vain saimme ikään kuin uuden alun ja tarvitsemamme piristysruiskeen. Jotkut asiat toki vaikeutuvat päätöksen myötä, mutta jotkut jutut taas helpottuvat todella paljon. Isojen yhtiöiden kanssa pitää kuitenkin aina huomioida tiettyjä asioita. Kerroinkin bändille, että ”Hei, nyt on sekä hyviä, että huonoja uutisia”. Olimme kaikki yksimielisiä siitä, että tämä päätös oli todella hyvä. Meillä on nyt enemmän vapautta ja koen esimerkiksi, että kaikkien peli-soundtrackien kanssa tulee olemaan paljon helpompaa nyt. Koen, että me tarvitsimme jonkinlaista muutosta ja tämä oli meille paras ratkaisu. Päätös sai meidät taas paljon luovemmiksi ja inspiroituneimmaksi tekemään musiikkia ylipäätään.

Uusi vuosi alkaa teille tosiaan todella hienosti heti tammikuussa starttaavan kiertueen myötä. Onko koko vuosi 2017 jo suunniteltu vai miltä tulevan vuoden suunnitelmat muuten näyttävät?

Robert: Ei todellakaan, mutta joitain juttuja on toki jo tiedossa. Rumpalimme Niklas on tulossa isäksi, joten USA:n kiertueen jälkeen aiomme jäädä kotiin muutamaksi kuukaudeksi. Varmasti kaikenlaista musiikin tuottamista on tiedossa. Tosiaan uusi Jets’n’Guns –soundtrack on tekeillä, joten siinä riittää puuhaa. Se on iso juttu, ja se täytyy tuottaa huolella, joten siihen pitääkin ottaa oma aikansa. Totta kai tiedossa on myös tuleville albumeille musiikin tekemistä. Veikkaan siis, että alkuvuodesta käytämme paljon aikaa puhtaasti musiikin tekemiseen ja tuottamiseen. Saatamme ottaa muutamia keikkoja silloin tällöin, mutta ei sen isompaa kiertämistä. Sitten joskus syksyllä olisi kiva saada jonkinlaista Euroopan-kiertuetta kasaan.

Luuletko, että ehditte piipahtaa Suomessa keikalla lähiaikoina?

Robert: Toivotaan niin! Luulisin, että se voisi onnistua vähän aikaisemmin. Suomi on sen verran lähellä, että voimme helposti tulla pariksi päiväksi sinne ja sitten taas takaisin. Toivoisin kyllä, että pääsisimme vielä alkuvuodesta sinne. Emme ole kuitenkaan vielä suunnitelleet sitä, mutta jos NEM agency vaikka järkkäisi meille jonkun hyvän keikan sieltä.

Haluatko lähettää terveisiä Kaaoszinen lukjoille ja faneille?

Robert: Ei kai muuta kuin että levittäkää sanaa! On tärkeää, että ihmiset levittävät sanomaa meistä. Olemme riippuvaisia siitä, että ihmiset vinkkaavat meistä toisilleen ja jakavat tietoa. Se merkitsee meille paljon ja olemme erittäin kiitollisia kaikille, jotka niin tekevät.

Kiitos paljon haastattelusta! Onnea vielä kiertueelle ja hyvää joulua koko Machinae Supremacyn porukalle!

Robert: Kiitos kovasti ja kiitos vain itsellesi! Hyvää joulua minunkin puolestani!

https://www.facebook.com/machinaesupremacy/

Luetuimmat

Uusimmat