Uusi metallimusiikkiin keskittyvä radio-ohjelma Pääkallopaikka aloittaa toimintansa lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.10.2015

12087475_10153747567284170_574298537_nUusi metallimusiiikkiin keskittyvä radio-ohjelma Pääkallopaikka on aloittamassa toimintaansa taajuudella 106,6 FM Ylä-Pirkanmaalla. Ensimmäinen lähetys kuullaan maanantaina 19. lokakuuta klo. 10-11 ja tarkoituksena olisi jatkaa ohjelmaa kerran viikossa. Uusintana ohjelma tulee perjantaisin klo 12-13. Netissä voit ohjelmaa kuunnella osoitteessa www.radioautere.fi. Radio Autere jatkaa valitsemallaan linjalla musiikillisten erikoisohjelmien tekijänä jo olemassaolevien bluesin, suomi rapin sekä old school rock`n roll ohjelmien lisäksi – nyt metallimusiikin parissa.

Pääkallopaikka ohjelman juontajana toimii oululaien monitoimimies Aki Häkkinen. Aki on tuttu mm. Wild Blood Magazinen päätoimittajana, tatuoijana, kustomoitujen moottoripyörien rakentajana ja pitkänlinjan metallimuusikkona. Orkestereita, joiden nokkamiehen paikalta herran on voinut bongailla vuosien saatossa ovat mm. Grinister, Perfect Chaos ja Quake the Earth. Pääkallopaikka ohjelma tulee tarjoamaan viikon alkuun taatusti erilaisen piristysruiskeen metalli- ja hardcore musiikin kentältä mielenkiintoisia vieraita unohtamatta. Ensimmäisessä ohjelmassa Akin vieraana on Marco Järvenpää, Jalometallin ja suomen suurimman rock klubin Club Teatrian promoottori.

Aki Häkkinen kommentoi tulevaa haastettaan näin: -Jännittävää päästä toteuttamaan kauan aikaa pienessä mielessäni muhinutta ideaa omasta radio-ohjelmasta raskaamman musiikin saralta. Toivon, että kuuntelijat löytävät shown ja tehdään tästä sellainen vähintäänkin hyvä ja energinen pamaus viikon alkuun! Soittelen biisejä, jotka minun mielestäni ovat kuulemisen arvoisia ja mukaan mahtuu tuotantoa aina 90-luvulta tähän päivään. Toivottavasti onnistun tuomaan esiin myös jo unohdettuja tai kenties sinulle vielä tuntemattomia helmiä. Skenen uutisia eikä mielenkiintoisia haastatteluja tietenkään unohdeta, joten tässäkin päivässä siis pysytellään; ohjelmassa on viikon demo-osio, jolloin lahjakkaimmat pääsevät esille. Stay tuned! Pääkallopaikalla – Aki Häkkinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat