Melkoinen rima Arch Enemyn pian ilmestyvällä ”Will to Power” -levyllä on ylitettävänään, sillä edellinen  ja vokalisti Alissa White-Gluzin ensimmäinen levy oli melkoinen täysosuma. Vanhemmissakin levyissä on helmiä ja sieltä tietenkin poimitaan keikkasetteihinkin ”No Gods, No Mastersin”, ”Ravenousin” ja muiden kaltaisia helmiä, mutta albumi ”War Eternal” vei kokonaisuutena bändin uudelle tasolle muutenkin kuin laulajan vaihdoksen vuoksi. Jollain tapaa pyörä keksittiin siinä uudestaan vähän pyöreämpänä ja paremmin pyörivänä.

Erittäin tunnistettavasti Arch Enemyn levy uusikin on. Melodramaattisuutta ja hienoista nörttiyttä ei häpeillä tippaakaan – kuten ei pidäkään hävetä. Jo pidemmältä aikaa tuttu tyyli tehdä vihaisille ja itseään etsiville teineille suunnattua, todella paljon klassiselle aikuisrockille velkaa olevaa ja silti myös hardcoren maailmasta lainailevaa metallia leimaa myös ”Will to Poweria”. Sanoitukset korostavat rautalangasta vääntäen radikaalia vapautta, voimaannuttavat sekä rohkaisevat luottamaan itseensä.

Bändin pitkälle hiottu konsepti toimii edelleen hyvin. White-Gluzin tulo laulajaksi toi bändiin sävyä ja monipuolisuutta, joka lähinnä täydensi hyvää pakettia. Se on siksikin mukavaa, että White-Gluz lempattiin edellisestä bändistään The Agonistista melko tylysti pihalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tällä levyllä White-Gluzin monipuolisuutta laulajana hyödynnetään enemmän kuin ”War Eternalilla”, jossa vielä tehtiin varovaista siirtymää Angela Gossowin määrätietoisesta ja käheästä raivosta uuden laulajan sävykkäämpään, itsetietoisempaan ja teknisempään murinaan.

Levyn 12 biisiä muodostavat tukevan kokonaisuuden, jossa riittää kuunneltavaa siitäkin huolimatta, että mitään erityisen uutta tai erikoista ei ole tarjolla. ”The Race” on aggressiivinen kiihdytyskaista perinteisen intron jälkeen. Äkäinen ”Blood In The Water”, raivokkaasti iskevä ”The World Is Yours”, eeppisesti tunnelmoiva ”The Eagle Flies Alone” ja jopa hiukan pateettisesti voimaannuttava ”Reason to Believe” muodostavat neljän biisin sarjan, joka tarjoilee kuulijalle polveilevan, mutta erittäin vakuuttavan kierroksen. Myöhemmin levyn mittaan nousee esiin vielä korniuden ja upeuden rajamailla vaeltavalla kitaran valituksella alkava ja jopa Arch Enemyn mittapuilla intensiivistä ja tunteikasta laulutyöskentelyä tarjoileva ”Dreams Of Retribution”. Kappale on hieno tarinavetoinen julistus, jossa kertosäekin potkii kuin mikäkin. Biisin voi melkein nähdä pyörivän päässään elokuvana. ”A Fight I Must Win” maalailee jousien tukemana komean loppukaneetin levylle kuin viestinä siitä, että haaste itselle asetetun todella korkean riman ylittämisestä on otettu vastaan. Yhtään selkeästi huonoa tai turhaa biisiä ei mukaan ole päätynyt.

Arch Enemyn hienous on siinä, että se pelaa aivan hiton hyvin tutulla valikoimalla rockin ja metallin peruspalikoita ja heittää mausteeksi ripauksen hardcorea. Kaikesta hiomisesta ja ilmiselvästä laskelmoinnista huolimatta siinä on saatu säilytettyä tuore ja ärhäkkä teiniangstisen kapinan tuntu. Tältäkin levyltä välittyy se sama polttavan intensiivinen energia, jota Arch Enemy keikoillaan parhaimmillaan tarjoilee. Sitä on pidettävä merkittävänä saavutuksena.

Jos uutukainen ei ihan ”War Eternalin” tasolle pääsekään, niin pirun hyvä se silti on.

8/10

Kappalelistaus:
1. Set Flame to the Night
2. The Race
3. Blood in the Water
4. The World Is Yours
5. The Eagle Flies Alone
6. Reason to Believe
7. Murder Scene
8. First Day in Hell
9. Saturnine
10. Dreams of Retribution
11. My Shadow and I
12. A Fight I Must Win

Kirjoittaja: Pasi Huttunen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy