10-vuotias lahjakkuus Nandi Bushell haastoi Foo Fightersin Dave Grohlin rumputaisteluun: mies hyväksyi

Vasta 10-vuotias muusikkolahjakkuus on ihastuttanut ihmisiä YouTube-kanavalleen ladatuilla videoilla, joilla muusikko esittelee monipuolisia taitojaan. Bushellin kanavalta löytyy esimerkiksi upea Rage Against The Machine -cover ja versio Metallican klassikosta ”Enter Sandman”.

Muusikot ovat ottaneet Bushellin versiot vastaan lämmöllä, esimerkiksi Tom Morello päätyi lahjoittamaan Bushellille kitaran RATM-versioinnin ansiosta, ja Kirk Hammettilta satoi myös kehuja nuoren virtuoosin suuntaan.

Tilanne ei suinkaan ole eri, kun Bushell päätyi hetki sitten lataamaan nettiin videon itsestään soittamassa Foo Fightersin vuoden 1997 klassikkokappale ”Everlongin” tahtiin ja samalla haastoi itsensä Dave Grohlin rumputaisteluun. Luonnollisesti Grohl otti haasteen vastaan ja julkaisikin juuri sosiaaliseen mediaan oman soittovideonsa. Lisäksi Grohl lähetti nuorelle lahjakkuudelle lämpimät terveiset ja samalla haastoi nuoren soittamaan Them Crooked Vulturesin kappaleen ”Dead End Friends”.

Bushell on julkaissut juuri omalla kanavallaan videon, jossa hän reagoi Grohlin vastineeseen.

 

Kommentoi julkaisua