10-vuotias tyttö voitti Tanskan Talent -ohjelman -jammaili Led Zeppeliniä ja Rage Against The Machinea

Poulsen

Youtube on täynnä videoita nuorista lapsista, jotka omaavat huikean soittotaidon ja herättävät kateutta kokeneissakin muusikoissa.

Nyt Tanskan 2017 -show’n voitti vasta 10-vuotias pikkutyttö , joka on kilpailun aikana kannutellut menemään mm. Led Zeppeliniä ja Rage Against The Machinea. Esikarsinnoissa tyttö esitti potpurin, jonka ”Killing In The Name” -osio sai tuomareissa aikaan valtavan innostuksen. Kuitenkin todelliset kykynsä Poulsen näytti semifinaalissa esittämällä Zeppelinin ”Whole Lotta Love” -kappaleen, jossa hän ei pelkästään soittanut huikeasti vaan myös osoitti olevansa loistava esiintyjä.

Finaaliin Poulsen säästi kotimaansa suositun D-A-D -yhtyeen kappaleen ”Bad Craziness”, eikä hän ollenkaan odottanut voittavansa. Lahjojensa ja kovan työnsä vuoksi tyttö kuitenkin päätyi voittamaan koko kisan ja vei mukanaan 250,000 Tanskan kruunua.

”Toivon, että pääsen soittamaan muihin paikkoihin tai ihan oikeaan bändiin. En ole vielä ajatellut asiaa, mutta minä vain tiedän, että minun täytyy soittaa tulevaisuudessa”, Poulsen kertoo.

Kommentoi julkaisua