10+1 aliarvostettua albumia, joiden ohi saatoit nukkua 2010-luvulla

2010-luku lähenee hitaasti mutta varmasti loppuaan, ja moni on alkanut jo listata vuosikymmenen parhaimpia teoksia. Kyseinen aivotyö on jo itsessään rankkaa sen vuoksi, että hyviä albumeita on paljon. Otin kuitenkin asiakseni koota yhteen joitakin sellaisia julkaisuja, jotka ovat mielestäni saaneet vähemmän huomiota ja ylistystä, kuin mitä ne ovat ansainneet. Jutun lopussa on myös muutama kunniamaininta, sillä tuntui pahalta jättää joitakin levytyksiä jutun ulkopuolelle.

Huomioithan, että minun tekemänä tämä lista sisältää niitä albumeita, jotka ovat minun mielestäni kuuntelemisen arvoisia, ja jotka ovat omasta mielestäni jääneet liian vähäiselle huomiolle. Listan ulkopuolelle jää luonnollisesti valtava määrä sellaisia albumeita, jotka yhtä lailla ansaitsevat ylistystä ja tunnustusta.

Hateform – Origins of Plague (2010)

Turkulainen Hateform perustettiin vuonna 2004, ja uransa aikana se on julkaissut kolme studioalbumia. Bändin kakkosalbmi ”Origins of Plague” on täynnä kiihkeää ja taidokkaasti toteutettua kuolon ja thrashin yhdistelmää, joka vetää hyvin vertoja esimerkiksi Amoralin klassikkolevytyksille. Tom Gardinerin villit ja tekniset soolot, Petri Nyströmin voimaa ja dominanssia uhkuvat vokaalit ja bändit muhkeat riffit tekevät ”Origins Of Plaguesta” yhden 2010-luvun kovimmista kotimaisista death metal -levytyksistä. Valitettavasti bändi on jäänyt ajan saatossa hieman unohduksiin, ja sen viimeisin albumi on vuoden 2013 ”Sanctuary In Abyss”.

Agent Fresco – Destrier (2015)

Islantilainen matikkarockia, progea, poppia ja modernia klassista musiikkia yhdistelevä Agent Fresco on varmasti yksi kirkkaimmista salatuista helmistä, joita 2010-luvulla on ollut antaa. Bändin musiikissa yhdistyvät helmitaulun tarkkuudella lasketut rytmit, polveilevat riffit sekä monipuoliset äänimaisemat. Bändin ehdoton helmi on kuitenkin solisti Arnór Danin kuulas ja tunteellinen ääni, joka kantaa jokaista melodiaa sen ansaitsemalla syvyydellä. Vuonna 2015 julkaistu ”Destrier” on albumi, joka hakee vertaistaan laulunkirjoituksessa, tunnelmassa ja soundeissa.

Verjnuarmu – Lohuton (2010)

Kuopion syvyydestä nousi vuonna 2002 kenties yksi Suomen omalaatuisimmista bändeistä. Savon murteella laulanut, oman folklorensa kehittänyt ja erilaisiin esiintymisasuihin pukeutunut Verjnuarmu kaappasi metallikansan huomion hyvässä ja pahassa vuonna 2006 julkaistulla ”Muanpiällinen helevetti” -albumillaan. Vuonna 2010 bändi julkaisi kuitenkin kolmannen albuminsa ”Lohuton”, jolta löytyy ehdottomasti bändin tyylikkäimmät ja taidokkaimmat sävellykset, joista moni olisi kateellinen vielä tänäkin päivänä. Ilkeitä riffejä, massiivisia kertosäkeitä ja omintakeisen synkkiä kansantarinoita sisältävä albumi on jäänyt valitettavasti vaille ansaitsemaansa laajempaa tunnustusta, ja bändin hieno ura päättyi traagisesti vuonna 2018 bändin alkuperäisjäsenen, rumpali Mustan Savon kuolemaan. ”Lohuton” ylsi ilmestyessään albumilistan sijalle 29, mutta se ei mielestäni riitä.

Aim For The Sunrise – No Kings, No Chains (2012)

Vuonna 2008 perustettu ruotsalainen metalcore-yhtye Aim For The Sunrise julkaisi vuonna 2012 ainoaksi jääneen studioalbuminsa ”No Kings, No Chains”, joka iski raskaudellaan lujaa lukioikäiseen minääni. Bändi poikkesi monista aikaisemmin kuulemistani metalcore-bändeistä siinä, että melodisten kertosäkeiden lisäksi mukana oli huomattavan modernilta kuulostavia kitarariffejä, joiden rytmit ammensivat paljon djentista. Bändi esiintyi viimeistä kertaa yhdessä vuonna 2012 mutta palasi yllättäen Tukholmassa tämän vuoden High 5ive -festareilla eksklusiivisen konsertin merkeissä.

Oddland – Origin (2016)

Turkulainen Oddland voitti vuonna 2011 Finnish Metal Expon yhteydessä järjestetyn Suomi Metal Star -kilpailun, ja varsin ansaitusti. Bändin progressiivinen metalli on jotain sellaista, jota Suomessa ei ole tehty varsinaisesti kyllästymiseen asti, ja siitä hyvänä todisteena on vuonna 2016 julkaistu albumi ”Origin”. Djent-rytmeillä kuorrutetun albumin kerma on ehdottomasti itsetarkoituksellisen synkoponnoin ja avoimen kielen hakkaamisen sijaan tarttuvat ja polveilevat melodiat, joissa riittää ihasteltavaa läpi albumin. Silloin, kun teknisyyttä ja rytmiviidakkoja harrastetaan, ovat ne harkittuja ja tyylitajuisia. Maailmallakin kiertänyt bändi on viettänyt hetken aikaa hiljaiseloa, mutta uudesta albumista on ollut puhetta.

Baddies – Build (2012)

Brittiläisestä energisen indie rockin sanansaattaja Baddiesista piti tulla yksi seuraavista kriitikoiden ja kuulijoiden lemmikeistä. Vuonna 2009 julkaistu debyyttialbumi ”Do The Job” sisälsi hitiksi nousseen kappaleen ”Battleships”, jonka myötä yhtye nousi suurempaan tietoisuuteen. Vuonna 2012 bändi kuitenkin julkaisi toistaiseksi viimeiseksi jääneen albuminsa ”Build”, jolla soundi oli kypsynyt entisestään, ja kappaleet muuttuneet paikoitellen jopa progesta ammentaviksi. Sama energia ja räiskyvyys oli yhä tallella, mutta siitä huolimatta homma lässähti syystä tai toisesta. Bändi ilmoitti hiljattain palaavansa vuonna 2020 yhden konsertin merkeissä debyyttialbuminsa juhlavuotta juhlistamaan.

For The Imperium – Hail The Monsters (2012)

Vuodesta 2008 toiminnassa ollut For The Imperium on yksi omintakeisimmista kotimaisista bändeistä metallin saralla. Bändin musiikissa ovat yhdistyneet elektroniset vaikutteet, hardcore sekä matikkametalli yhdeksi värikkääksi mössöksi tavalla, jota ei Suomessa ole kamalasti tehty. Vuonna 2012 bändi julkaisi ”Hail The Monsters” -albumin, jonka myötä se pääsi kiertämään Britanniaan Devin Townsend Projectin kanssa, ja myöhemmin myös saksalaiselle Wacken Open Air -festivaaleille vuonna 2014. Yhtye julkaisi vuosien 2017 ja 2018 välillä kasan singlejä, joilla kuultiin lähes kokonaan elektroniseen musiikkiin vaihtunut uudistunut soundi, eikä bändistä ole sen jälkeen kuulunut hetkeen mitään. Uutta musiikkia on bändin mukaan kuitenkin tekeillä.

Woods of Ypres – Woods 5: Grey Skies & Electric Light (2012)

Kanadalainen doomia ja black metalia yhdistellyt Woods of Ypres julkaisi uransa aikana neljä studioalbumia, jotka keräsivät suosiota black metal -piireissä. Bändin viimeiseksi jäänyt, vuonna 2012 julkaistu ”Grey Skies & Electric Light” on saanut osakseen kuitenkin eniten ylistystä, ja täysin ansaitusti. Albumi julkaistiin vain kaksi kuukautta bändin keulakuvan, David Goldin, kuoleman jälkeen, ja levyn sydänjuuria repivää musiikkia on vaikea kuunnella herkistymättä. Albumi ei ole suinkaan jäänyt undergroundiin, sillä se on voittanut esimerkiksi Kanadassa Juno Award -palkintogaalassa. Bändi ei silti ole saanut mielestäni sitä huomiota, jonka se ansaitsee. Tätä levyä ei kannata kuunnella kauniina kesäpäivänä, ellei halua pilata piknikkiään.

SkiZma – Anthrovoid (2018)

Suomi on tuntunut ohittavan kokonaan 2010-luvun suurimman metallin trendin, eli djentin. On kuitenkin hienoa nähdä, että myös meillä on osattu tehdä modernia metallia tavalla, joka on kansainväliselläkin tasolla laadukasta. SkiZma kuuluu niihin muutamiin kotimaisiin bändeihin, jotka ovat yhdistelleet modernin metallin suosituinta ja kyllästymiseen asti hakattua tyyliä omaan tekniseen mäiskeeseensä. SkiZman musiikissa on kuultavissa vaikutteita niin Stam1nalta, Diablolta, Texturesilta kuin SikThiltakin. Uransa aikana tämä kuhmolaisyhtye on julkaissut kaksi studioalbumia, jotka ovat kuitenkin saaneet rikollisen vähän huomiota.

Insense – De: Evolution (2014)

Norjalainen Insense on vieraillut Suomessa pariin otteeseen: kerran Triviumin kanssa ja kerran Devin Townsend Projectin kanssa. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät progressiivinen metalli, hardcore ja groove metalli tavalla, joka tuo mieleen esimerkiksi Meshuggahin, Fear Factoryn ja Nevermoren. Vuonna 2014 julkaistu viides albumi ”De: Evolution” on sekä bändin kypsin että kokeellisin tuotos, jossa koukeroiset riffit, piiskaavat groovet, hardcore-paahto ja mieleen jäävät kertosäkeet lyövät onnistuneesti kättä. ”De: Evolutionin” jälkeen bändistä ei ole juuri kuulunut, mutta osa sen jäsenistä soittaa nykyisin grindcore-yhtye Beaten To Deathissa.

Raster Density – Mother ov Mankind (2017)

Jyväskylästä ponnistava Raster Density julkaisi vuonna 2017 kunnianhimoisen albuminsa ”Mother ov Mankind”, joka on kenties yksi parhaista kotimaisista teknisen deathin albumeista miesmuistiin. Tuotannoltaan laadukas albumi sisältää erittäin mielenkiintoisia äänimaisemia, taidokasta soittoa ja murskaavia riffejä. Todella aliarvostettu levy siihen nähden, miten hyvin se on toteutettu.

Kunniamaininnat:

Crimfall – Amain (2017)
V For Violence – The Book of V (2015)
Hell – Curse And Chapter (2013)
Ludicra – Tenant (2010)
Corpsessed – Impetus of Death (2018)
Jumalhämärä – Resignaatio (2010)
Extol – Extol (2014)
Tuvalu – Tuvalu (2010)

Kommentoi julkaisua