1980-luvun hard rockin soihdunkannattaja H.E.A.T. kahdelle klubikeikalle Suomeen helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.10.2024

1980-luvun hard rockin soihdunkannattaja H.E.A.T. palaa Suomeen alkuvuodesta. Armoitetun väkevistä keikoistaan tunnettu ruotsalaisyhtye esiintyy Helsingin Tavastialla tiistaina 18. helmikuuta ja heti seuraavana iltana Tampereen Olympiassa. Parhaillaan uutta, vuoden 2025 puolella ilmestyvää albumia työstävän yhtyeen keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä keskiviikkona 16. lokakuuta klo 11. 

Laajan ja vannoutuneen fanikunnan kautta maailman omaava H.E.A.T. on ansainnut maineen antaumuksellisena ja yleisönsä sähköistävänä live-esiintyjänä. Vuonna 2007 perustetun yhtyeen viimeisin studioalbumi Force Majeure (2022) todistaa väkevästi, että rouheasti soivat sähkökitarat, suuret kertosäkeet ja tarttuvat melodiat ovat voimissaan myös 2020-luvulla. 

H.E.A.T. (SE)
Ti 18.02.2025 Helsinki, Tavastia
Ke 19.02.2025 Tampere, Olympia

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

LIPUT
Myyntiin Tiketissä ke 16.10. klo 11
– Alk. 32,50 EUR