”1980” on synapopin ja goottirockin upea symbioosi – arviossa Chris Harmsin esikoissooloalbumi

Lord Of The Lostin nokkamiehenä tunnetuksi tullut Chris Harms julkaisi tammikuun lopussa esikoissooloalbuminsa. Albumitiedotteen sanojen mukaan ajatus soololevystä oli muhinut Harmsin mielessä jo pitkään, mutta tilaisuutta sen luomiselle ei tahtonut löytyä. Nyt sooloalbumi on vihdoin saanut Harmsin haluaman muodon ”1980”-nimisenä pitkäsoittona. Tuloksena onkin nimensä mukaisesti kasarin suuntaan kallellaan oleva synapop -albumi, jolta löytyy tietysti myös goottirockin elementtejä.

Täytenä yllätyksenä synapop-tyylinen sooloalbumi tuskin tulee kenellekään, joka on tutustunut Lord Of The Lostin tuotantoon. Saksalaisyhtye kun hyödyntää ulosannissaan häpeilemättä pop-musiikin piirteitä. Yhtyeen ilmaisussa on myös vahvoja goottirockin vivahteita joita Harmsin matala lauluääni sen kuin vahvistaa. Kun Harmsin ääni yhdistyy 80-luvun disko-musiikkiin, ei mielleyhtymältä Sisters Of Mercyn kanssa voi välttyä, vaikkei ”1980” olekaan niin kasarin kuuloista.

Kuten Lord Of The Lostinkin kohdalla, myös Harmsin debyyttialbumi on toteutettu huolellisuudella ja täydellisellä antaumuksella. Jokaisella kappaleella on paikkansa ja funktionsa kokonaisuudessa. Vaikka rakkausaiheiset ”I Love You”, ”Missed Call” ja ”Lunamor” ovat lähimpinä Harmsin esikuvien ulosantia, on vokalisti onnistunut hienosti ujuttumaan synapopin maailmaan myös synkempiä, ja ennen kaikkea syvällisiäkin teemoja. ”Somewhere Between Heaven And Armageddon”, ”The Grey Machines” ja ”May This Be Your Last Battlefield” kun herättelevät ajatuksia toden teolla.

Erityisenä huomiona on todettava, että kahden ensimmäisen kappaleen introt tuovat vahvasti mieleen kasariklassikoita. ”I Love You’n” sävelkulku kun muistuttaa Depeche Moden ”Enjoy The Silencea” ja ”She Called Me Diavalin” intro tuo mieleen A-ha-yhtyeen ”Take On Me’n”. Onpa tämä sitten ollut kuinka tietoinen ratkaisu tai ei, niin ainakin se on ollut toimiva. Omana mainiona lisänä mainittakoon myös Sven Friedrichin vierailu ”Madonna Of The Night” -ja Ronan Harrisin yhteistyö ”The Grey Machines” -kappaleilla. Molempien solistien osuudet ovat täysin paikallaan ja antavat oman lisäarvonsa kappaleisiin.

”1980” on hyvin onnistunut ja mukavan erilainen julkaisu Harmsilta, vaikka pitkäsoitolta onkin löydettävissä tuttuja piirteitä Lord Of The Lostin kanssa. Pitkäsoiton ulosanti on kuitenkin huomattavasti kevyempää ja hillitympää kuin Harmsin pääyhtyeellä. Harms omaa upean äänen ja käyttää sitä laaja-alaisesti Lord Of The Lostin kanssa. Hänen laulutyylinsä painottuu yleensä kuitenkin aggressiiviseen tulkintaan, joka loistaa tällä albumilla poissaolollaan. Ja hyvä niin, sillä ”1980” on Harmsin sooloalbumi eikä Lord Of The Lostin jäljitelmä. Ennen kaikkea Harms tutustuttaa kuulijoita niihin vaikutteisiin, joista hän laulajanurallansa on ammentanut.

Kappalelista:

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen