2 Wolves – Gentlemen, Please

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.10.2011

Industrial, tuo nykyajan Saksa-metallin sanansaattaja, josta on tullut myös Suomessa erittäin suosittua. Eikä ihme, onhan täällä kovat edustajat esim. Turmion Kätilöt, Black Light Discipline, Scorngrain ja Ruoska. Lappeenrantalainen 2 Wolves edustaa tästä sitä synkempää ja hitaampaa puolta joka paikoitellen toimii varsin hyvin. Yhtyeeseen kuuluu Aleksi Susi (joka on tuttu loistavasta death metal bändistä Scent Of Flesh) ja Niko Pennanen. Näihin karkeloihin kehotetaan tarjoiltavaksi hapanta viintä, joten levy pyörimään ja viiniä kurkkuun.

Levy lähtee käyntiin ”Star is your name” -nimisellä kappaleella, joka parhaimmillaan tuo mieleen The Kovenant -yhtyeen kivoilla sample kiekuroilla. Ensimmäisestä kappaleesta lähtien häiritseväksi tekijäksi osoittautuu tönkkö Englannin kielen lausuminen, joka ikävä kyllä on ongelma monelle suomalaiselle yhtyeelle. Albumin kolmas ”Distant Tanker” lähtee mukavasti, mutta sitten pudotaan hitaaseen säkeistöön joka ei mielestäni toimi, kun säkeistön jälkeen mennään taas hyvällä sykkeellä tehden tästä hieman sekalaisen oloisen.

Levyllä on kaksi kappaletta joissa ei varsinaista laulua ole laisinkaan. Ensimmäinen näistä, levyn neljäs kappale ”Melodies For The Rainy Periods” sisältää piinaavaa hiljaista sanelua mikä siellä kaukaisuudessa kuiskailee, mutta muuten kappaleen olisi voinut jättää levyltä pois mielestäni suhteellisen turhana täytteenä. Viides kappale ”The Answer Is No” on levyn parasta puolta menevällä meiningillä ja C-osan loppu on aivan loistava ja nostaa mukavasti hymyn korviin. Toinen näistä piano painotteisista ralleista on levyn seitsemäs ”3 Tickets To The Masquerade”, jossa rummut korostavat hienosti kappaleen kulkua nostaen tunnelman kattoon! Levyn päättää ”Empty” jossa on hienot melodiat, mutta kappale ei muuten ole kummoinen ja laskee tunnelman katosta alas. Samalla huomaan että viini on loppu, ja että nämä kestit ovat tulleet päätökseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka ”Gentlemen, Please” ei sitä menevintä puolta industrialista edusta, niin sisältää se hienoja melodioita ja hyviä sovituksia. Silti jokin sieltä vielä puuttuu, mutta kuten yhtye ominkin sanoin musiikkiaan kuvailee ja yhdyn siihen täysin! ”Gentlemen, Please” tarjoilee Samaelin parhaat päivät, joten kaikille Samaelin ystäville tutustumisen arvoinen levy. Miksi ei myös muillekin, mutta tämä tyyli ei niistä kaikista helpoiten lähestyttävin ole.

6 / 10

Kappalelista:

1. Star is Your Name
2. Metropolis Metro
3. Distant Tanker
4. Melodies for the Rainy Periods
5. The Answer is No
6. Immortal Man and the Statue
7. 3 Tickets to the Masquerade
8. Empty

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.facebook.com/2Wolvesfinland

Kirjoittanut: Miikki Kunttu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat