30 vuotta sitten synkässä Pohjolassa – Juhla-arviossa Satyriconin ”Dark Medieval Times”

1990-luvun alkupuolisko oli black metalin uuden tulemisen juhlaa. Genren toiseksi aalloksi kutsutun trendin ilmentymä on käytännössä ollut musiikkityyli, joka on määrittänyt perustukset sille, minkälaisena kyseinen taidelaji nykyiselläänkin ymmärretään. Norjassa pulpahteli laumoittain yhtyeitä esiin kellareistaan määrittäen koko käsitteen uusiksi ja vieden metallimusiikin aiempaa tunnelmallisempaan ja primitiivisempään suuntaan. Esimerkiksi Mayhem ja Empreror julkaisivat tuolloin ikonisiksi muodostuneet klassikkoalbuminsa. Niihin tänäkin päivänä ilmestyviä alan uusia tulokkaita helposti verrataan.

Yksi keskeisimpiä black metal -skenen määrittäjiä on myös Norjasta lähtöisin oleva vuonna 1990 perustettu Satyricon, jonka uran ensimmäiset julkaisut olivat jo 80-luvun Bathoryihin nähden huomattavaa edistystä. Bändin melodisella ja dynaamisella lähestymistavalla rakennettu kaaottinen maalailu oli lajissaan jo ensijulkaisusta lähtien erottuvaa. Siinä missä monet muut skenen bändit herättivät kuka milläkin toimillaan kohuja ja hysteriaa, Satyriconin voi katsoa olleen hieman yhteiskuntakelpoisempi versio norjalaisen bläkkiskirjon edustajista. Jättihän bändi sentään kirkkonsa polttamatta ja ehkä ne typerimmät lausunnot lausumatta, mikäli tähänastisiin tietoihin on uskominen.

Debyyttialbuminsa julkaisun aikaan Satyricon toimi kahden jäsenen – lauluista, kitaroista ja bassoista vastanneen ”Satyrin” sekä rumpali ”Frostin” pyörittämänä. Tätä ennen yhtyeessä soittanut Håvard Jorgensen, eli ”Lemarchand” ehti soittaa osan kitaroista lokakuussa 1993 julkaistulle ”Dark Medieval Timesille”. Levyn kosketinosuudet on soittanut vieraileva sessiomuusikko Torden.

Jos Burzum ja Darkthrone ovat tunnelmaltaan silkkaa hirttoköyttä, Satyriconin esikoisalbumilla romantisoidaan keskiajan ja pohjolan synkkien maisemien fiiliksissä. Nimikappaleen akustisissa osuuksissa on varsin tanssittava tunnelma, ja varsinkin levyn alkupuoliskon kappaleet eivät synkistelystään huolimatta tunnu miltään haudanvakavilta suruvirsiltä, vaan enemmänkin nostalgisilta. Levy synkkenee kyllä loppua kohden, ja esimerkiksi toiseksi viimeisen raidan ”The Dark Castle in the Deep Forestin” kitaramelodiat ovat jo melkoisen lohdutonta kuultavaa. Kokonaisuudessaan levyä voi kuitenkin kuunnella sillä mielellä, ettei sen tarkoitus ole syökseä mielialoja lopullisesti pohjamutiin.

”Dark Medieval Timesin” kappaleet ovat sävellyksinä varsin toimivia ja monipuolisia. Biisien keskinäisessä tasossa ei ole paljoakaan heittelyä. Erityismainintana on silti nostettava esiin poukkoileva ja yllätyksellisen melodinen nimibiisi sekä akustinen instrumentaali ”Min Hyllest Til Vinterland”. Albumin suurinta terää tylsistyttää kuitenkin toisinaan hyvinkin alkeellinen tuotanto. Paikoitellen kitarat kuulostavat epävireisiltä, rumpujen ja kielisoittimien keskenäissoitto on räikeästikin epätahdissa ja muutenkin kuuskielisten liidisaundi on aikamoista ininää. Levyn omintakeisesta äänimaailmasta löytyy kehuttavaakin, sillä sen etäinen luolamaisuus korostaa kappaleiden atmosfääriä vangitsevalla tavalla. Kun häiritsevimmistä seikoista pääsee yli, levy onkin alusta loppuun varsin antoisa elämys. Biisit ovat aikakauden genreensä nähden poikkeuksellisen musikaalisia ja dynaamisia, ja ansaitsevat paikkansa soittimessa ilman juhlavuottakin – erityisesti sellaiseen aikaan vuodesta, jolloin puut pitelevät haparasti kiinni viimeisistä lehdistään ja ulko-ovesta poistuessa on laitettava ylle jo hieman paksumpi villapaita.

Kirjoittanut: Lauri Nieminen