”35-vuotiaan Sepulturan momentum on tässä ja nyt” – haastattelussa kitaristi Andreas Kisser

Hyvät brassijytän ystävät, saimme haastateltavaksemme brasilialaisen metalliveteraani Sepulturan kitaristin Andreas Kisserin. Ainoan yhtyeen riveissä edelleen soittavan alkuperäisjäsenen, Paulo Jr:n, rinnalla jo alkuvuodesta 1987 bändin jäsenistössä vaikuttanut Kisser on soittanut Sepulturassa debyytti-EP ”Bestial Devastationia” (1985) ja debyyttialbumi ”Morbid Visionsia” (1986) lukuun ottamatta kaikilla yhtyeen albumeilla ja on vastannut jo pitkään pääasiallisesti sen kappaleiden teosta. Nuclear Blast Records julkaisee Sepulturan 15. pitkäsoittolevyn ”Quadra” (suomeksi ’taistelukenttä’) 7. helmikuuta.

Puhelimitse Saksasta, haastattelusessioiden keskeltä 10. joulukuuta alkuillasta tavoittamani 51-vuotias, eurooppalaisjuurinen brasilialaiskitaristi vaikuttaa alun virallisemman sävyn hälvettyä varsin puheliaalta, erittäin ystävälliseltä ja energiseltä hemmolta. Haastatteluajan alkajaisiksi luuri kerkeää tosin tuutata varattua kahdesti, ennen kuin saan tavoitettua herran langan päähän.

Tervehdys Andreas! Sait ilmeisesti edellisen haastattelun tehtyä? Olisiko sinulla nyt hetki aikaa sopimallemme Kaaoszinen haastattelulle?

Andreas: Hei! Juu, ei hämminkiä, kaverini. Sain juuri hoidettua edellisen haastattelun pois alta. Ole siis hyvä vain.

Tervetuloa siis Kaaoszinen haastikseen! Millainen vuosi 2019 oli sinulle ja Sepulturalle?

Andreas: Meillä on ollut erittäin kiireinen, mutta samalla tosi jännittävä vuosi. Tiedäthän, olemme tuona aikana levyttäneet ja tuottaneet uuden albumimme valmiiksi. Kaikkinensa se oli erittäin kiehtova prosessi. Aina äänityssessioiden välissä teimme siellä täällä pistokeikkoja. Emme kuitenkaan lähteneet tällä kertaa kiertämään Eurooppaa kesäfestarikiertueelle, koska olimme valtaosan vuotta tiukasti kiinni uuden levymme teossa. ”Quadra”-sessioita ennen saimme loppuun ”Machine Messiah” -albumimme promokiertueen, jolla pääsimme muun muassa soittamaan ensimmäistä kertaa urallamme Mongoliaan. Se oli uskomattoman villi ja hieno kokemus. Saimme valtavan hyvää palautetta ”Machine Messiahista”, joka sisälsi paljon meille ennenkuulumattomia piirteitä. Se motivoi meitä edelleen panostamaan entistä enemmän ”Quadran” tekemiseen, joka jatkaa myöskin musiikillisesti rajoja rikkovaa jatkumoa, kuten edeltäjänsä. ”Machine Messiah” (2017) avasi portin ”Quadran” luomistyölle. Teettihän kaikki se todella paljon töitä, mutta näin jälkikäteen olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä.

Niin ikään brasilialainen hardcore punk -yhtye A.R.D. (After Radioactive Destruction) kävi toissa vuonna Trans-Siperian-kiertueellaan myöskin ensimmäistä kertaa soittamassa Mongoliassa. He soittivat kiertueellaan myös Suomessa ja Virossa. He ovat Maxin (Cavalera) vanhoja kavereita, ja sinä varmaankin tiedät heidät myös. Kertomansa mukaan A.R.D.:n jäbät myös nauttivat Mongoliassa soittamisesta oikein paljon.

Andreas: Erittäin hienoa! Kyllä, Mongoliassa vieraileminen oli meillekin erittäin hieno kokemus.

Uusi singlejulkaisunne ”Isolation” on kiivastempoinen ja iskee muutaman kuuntelun perusteella lujaa ja brutaalisti. Kuinka tuleva albuminne ”Quadra” eroaa mielestäsi aikaisemmista Sepultura-albumeista?

Andreas: Se on merkittävästi erilainen albumi kuin mikään aiemmin tekemämme. Se on varmaa. Kuten tiedät, olemme aina pyrkineet tuomaan uusia elementtejä jokaiselle tekemällemme albumille. Olemme lisäksi olleet etuoikeutettuja matkustamaan ympäri maapalloa kiertueillamme joka toinen tai kolmas vuosi. Nuo kiertueemme ovat olleet tuotannollisesti varsin hintavia. Ja kuten sanoinkin, olemme päässeet menemään uusiin paikkoihin, tapaamaan uusia ihmisiä, näkemään uusia bändejä, kuulemaan uutta musiikkia sekä lukemaan itsellemme uutta kirjallisuutta. Tästä kaikesta olemme saaneet osaksemme runsaasti uusia kokemuksia. Kun Jean (Dolabella) lähti yhtyeestä 2011 ja Eloy Casagrande tuli hänen tilalleen rumpaliksemme, yhtyeemme mahdollisuudet toteuttaa uusia asioita parantuivat. Tällä kertaa kyseessä on tupla-albumi, joka jakautuu neljään eri osaan vinyylipuoliskojen mukaan. Jokaisella vinyylin puoliskolla on havaittavissa omanlaisensa erityispiirteet, jotka mahdollistivat meille albumikokonaisuudesta todella uniikin ja erilaisen kokonaisuuden rakentamisen aiempiin albumeihimme verrattuna. Samaan aikaan ”Quadralta” löytyy myös meille jo entuudestaan tuttuja piirteitä mutta uudelleen sovitettuina ja sovellettuina: thrash-viboja, perkussio-sovituksia, jousia ja kuorolaulua.

Tuottajamme Jens Bogrenin kanssa työskentely oli erityisen hyödyllistä ja palkitsevaa jälleen kerran. Meillä oli hänen kanssaan selkeä yhteisymmärrys jo heti ”Quadra”-sessioiden alussa, että alkaisimme rakentaa tätä kyseistä albumikokonaisuutta edeltävän teoksemme pohjalta, jonka siis myöskin teimme yhteistyössä hänen kanssaan. Albumina ”Quadra” kuvastaa mielestäni nyky-Sepulturaa erittäin hyvin: olemme erittäin aktiivinen, tiedostava yhtye, joka periaatteessa kiertää ja soittaa maailman eri kolkissa pysähtymättä. Käsittelemme kappaleidemme teksteissä ihmisyyttä ja yhteiskuntaa eri näkökulmista, ruokakulttuureista ihmissuhteiden ja politiikan kautta uskontoihin asti. Tämähän on ollut tyylimme jo aiemminkin, mutta koska olemme ikääntyneet, olemme ehdottomasti parempi ja kypsempi bändi tekemään kaiken tämän kuin koskaan aiemmin. Halumme on myöskin pitää yhtyeemme metallimaailman huipulla vastedeskin. Mielestäni ”Quadra” kuvastaa kaikkea tätä meistä yhtyeenä. Albumin tekoprosessi itsessään oli haastava. Olimme kuitenkin valmistautuneita tähän haasteeseen ja koitokseen. Loppujen lopuksi albumin teko osoittautui kuitenkin uskomattoman hienoksi ja nautinnolliseksi kokemukseksi kaikille meille. Tuskin maltan odottaa, että pääsemme tien päälle promoamaan uutta albumiamme.

Entä kuinka vaikea ”Quadra”-albumin kirjoittaminen ja tuotantoprosessi sitten oli? 

Andreas: Olihan se toki vaikeaa, mutta samalla luonnollistakin meille. Haastoimme itsemme äärirajoille tietoisesti albumin teossa. Jokaisella albumin biisillä on vahvat erityispiirteensä, ja lyyrisesti kokonaisuus on myös todella painavaa tavaraa. Esituotantovaiheessa tein kappaleista useita erilaisia versioita kotistudiossani. Rakentelin niihin erityyppisiä sovituksia, soitin lisäkitaroita ja kokeilin vaihtoehtoisia ratkaisumalleja. Samaa periaatetta toteutimme lauluosuuksien sovittamisen ja äänittämisen kohdalla. Halusimme varmistaa, että lopulliselle albumille päätyvät kustakin kappaleesta ne kaikista pätevimmät ja iskevimmät sovitukset.

Tuota on helppo uskoa sen meiningin perusteella, kun näin teidän soittavan syksyllä 2016 Helsingin Nosturissa, jolloin ”Machine Messiah” oli vielä tuloillaan. Sivusit edellisessä vastauksessasi jo seuraavaksi kaavailemaani kysymystä: mitkä ovat ne olennaisimmat erot nykyisen Sepulturan ja Cavaleran veljesten aikaisen, vanhan Sepulturan jäsenistön keskeisessä bändikemiassa?

Andreas: Hmm… Tuohon on vaikea vastata. Kemiat yhtyeessämme silloin ja nyt ovat oikeastaan hyvin samankaltaisia. Olemme aina nauttineet luovasta ja musiikin ehdoilla tehtävästä työstä tässä yhtyeessä. Silloin aikanaan erityisesti minä ja Max kirjoitimme riffejä ja loimme kappaleisiimme sovituksellisia suuntaviivoja. Iggorin totaalinen omistautuminen yhtyeellemme sekä hänen rumputyönsä loivat puolestaan merkittävältä osaltaan sen alkuperäisen Sepultura-soundin, joka on ollut suurena inspiraation lähteenä monille nuoremmille thrash-bändeille. Uudemmasta kokoonpanostamme mainitsisin merkittäviksi hahmoiksi Derrickin (Green, laulu) ja Eloyn lisäksi myös rumpali Jean Dolabellan, joka soitti kanssamme usean vuoden (2006-2011). Tietyssä mielessä uuden ja vanhan Sepulturan välillä eroavaisuuksia ei juurikaan ole, koska meillä ei ollut Cavaleran veljestenkään kanssa mitään henkilökemioihin tai musiikkiin liittyviä ongelmia, tiedäthän. Meidän ongelmamme syntyivät lavan takana kyseenalaisen bändimanagementin toiminnan, yhtyeen bisnespuolen ja byrokratiasotkujen seurauksena. Studiossa äänittäessämmekin meillä ei ollut levy-yhtiön osalta painostusta tehdä tietyn kaavan mukaisia ratkaisuja tai tietynlaista musiikkia. Emme myöskään koskaan riidelleet tai tapelleet musiikin luomiseen liittyvien hommien takia yhtyeen sisällä. Siinä mielessä me suorastaan nautimme silloinkin toistemme seurasta, musiikin tekemisestä ja yhdessä toimimisesta. Tietysti nykyään bändissämme ei ole enää sellaista typerää draamaa ja ongelmia, joita meillä silloin kauan sitten oli, johtuen pitkälti silloisesta managementistamme. Nykyinen managementimme on vakaa ja ammattimaisesti organisoitu. Rakastamme toisiamme yhtyeen sisällä. Emme pelkästään työskentele keskenään, vaan puhumme asiat halki ja poikki, viihdymme toistemme seurassa. Backstagella ennen keikkaa meidän bändissämme ei kukaan myöskään eristäydy yksityisiin pukuhuoneisiin eikä ilmassa ole muutakaan vastaavanlaista hevonpaskaa, tiedäthän… Luulen itseasiassa, että Sepulturan momentum on tässä ja nyt. Elämme parhaillamme yhtyeemme parasta aikaa. Kaikki olosuhteet bändimme ympärillä ovat tänään niin mallillaan kuin ne ikinä voivat olla. Kontrolloimme itse yhtyeenä tekemisiämme paremmin kuin koskaan aiemmin, ja koko nyky-Sepulturan paletti onkin hyvin pitkälti rakennettu sille pohjalle. Meillä on hieno management ja levy-yhtiö takanamme, minkä lisäksi meillä on myös uskollinen fanikunta. Nämä kaikki tekijät helpottavat yhtyettämme, kun esimerkiksi astumme studioon työstämään uutta levyämme.

Hienoa kuulla! Ensi kesällä tulette soittamaan Nummirockiin Kauhajoelle, läntiseen Suomeen, jossa soititte ensimmäisen kerran ”Roots”-kiertueella vuonna 1997. Miltä tuntuu tulla soittamaan samalle festarille, jossa soititte yli 20 vuotta sitten yhtyeenne huiman suosion vuosina?

Andreas: ”On hienoa päästä soittamaan sinne taas. Sehän oli hieman isompi metallifestari Suomessa. On kulunut vuosia siitä, kun olemme soittaneet Suomen festareilla. Emmehän me toki missään vaiheessa ole lopettaneet festivaaleilla soittamista. Olemme soittaneet esimerkiksi Metallican lämppärinä suurilla eurooppalaisilla festareilla, Englannissa Donington Castlessa, Downloadissa ja niin edelleen. Meille Sepulturassa jokainen keikkakokemus on mahdollisuus. En myöskään hirveän paljon vertaile nykyhetkeämme ja sitä, mitä tapahtui Sepulturassa 1990-luvulla, koska ajat olivat tuolloin täysin erilaiset kuin nyt. Silloin ei ollut internetiä, Spotifyta, YouTubea tai muuta tätä sontaa [naurua]… Levyjä myytiin silloin aivan eri määriä kuin tänä päivänä. 1990-luvulla festivaaleja, joilla pystyimme soittamaan, oli ainoastaan kourallinen. Nykyään niitä tuntuu olevan ainakin satamäärin enemmän kuin silloin [naurua]. Toki bändejäkin on huomattavasti enemmän kuin silloin. Nykyisin festareilla törmää alituiseen yhtyeisiin, joita ei aiemmin tiennyt olevan olemassakaan.

Rakastan palata jälleen kerran Suomeen. Se on hieno maa. Olemme saaneet vuosien varrella sieltä teiltä hienoja keikkakokemuksia. Uramme hienoimpiakin sellaisia. Hämeenlinnan Giants of Rock (1991) oli minulle niitä ikimuistoisimpia festareita. Se oli meille upea päivä, ja samalla myös aivan ensimmäisiä kertoja ikinä, kun esiinnyimme Suomessa. Meillä on myös hyviä suomalaisia ystäviä hienoista yhtyeistä. Suomeen on aina ilo palata, ja olemme etuoikeutettuja, että saamme tähän taas kerran mahdollisuuden.

Puhutaan sitten hieman Brasilian geopoliittisesta tilanteesta. Ajat kotimaassanne ovat olleet epävakaat, paikoin lohduttomat. Kuten monissa länsimaissa on uhkana, teillä mm. luonnonkatastrofeja vähättelevä äärioikeistojohtaja (presidentti Jair Bolsonaron sotilasjuntan johdolla) on ottanut maassa vallan totalitarismia ja fasismia muistuttavin keinoin ja jakanut kansan kahtia. Viimeisen vuoden aikana Amazonin sademetsistä on palanut valtavia alueita, eikä hallitus ole tehnyt asian eteen mitään tuntuvaa. Valtavat tulvat ovat tehneet taas tuhojaan ja tappaneet lukuisia ihmisiä kotimaassanne. Kuinka itse näet brasilialaisena kotimaanne hälyttävän tilanteen?

Andreas: Brasilia elää nyt niitä seurauksia, joita useiden vuosien aikana maassamme harjoitettu korruptio ja kierot poliitikot ovat aiheuttaneet. Ihmiset, jotka johtavat maatamme, ovat typeriä ja tietämättömiä, sinähän tiedät… Oikeistohallituksen astuessa valtaan korruptio maatamme hallinneiden viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden keskuudessa oli räikeämpää kuin koskaan aiemmin maamme historiassa. Suuria poliitikkoja ja kaupunkien kuuvernöörejä oli tuomittu ja vangittu talousrikoksista. Seurauksilla tarkoitan sitä, että ihmiset hylkäsivät perinteisemmät ja liberaalimmat puolueet ja valitsivat johtajansa äärioikealta. Mielestäni se on korruptoituneen valtion eheyttämisessä ihan yhtä tyhmä ratkaisu kuin korruptoituneisuus itsessään. Niin kansamme sitten valitsi uudet johtajansa. Brasilian ongelma on, että se on jo lähtökohtaisesti jakautunut jyrkästi eri heimoihin, joilla ei ole poliittisen kentän kanssa juuri mitään tekemistä. Periaatteessa Brasilian sisällä on lukuisia eri valtioita, joita on naurettavaa yrittää jäsentää maata vasemmalta oikealle kulkevan poliittisen akselin myötäisesti. Oikeisto-vasemmisto -ajattelu on mielestäni muutenkin harhakuva poliittisesta järjestelmästä. Välillä poliittisen järjestelmän toiminnasta ja sen seurauksista tulee vielä karmaisevampia kuin uskontojen aiheuttamista kauheuksista, koska jotkut poliittiset johtajat nähdään usein kansan silmissä messiaan kaltaisina, uskonnollisina hahmoina, tiedäthän. Brasilian suurin ongelma on, että ihmiset sekoittavat monesti politiikan ja uskonnon keskenään ja vaativat, että poliittisen johtajan kuuluisi toimia heille myös hengellisenä johtajana. Se on erittäin hämmentävää. Toisaalta taas tätä, mitä Brasilia sai osakseen, terveessä yhteiskuntajärjestelmässä, demokratiassa elävä kansa tahtoi. Totta on, että meidän täytyy kuunnella kaikkien mielipiteitä. On naiivia ajatella, että radikalisoitumista tapahtuu ainoastaan tietyissä liikkeissä. Onhan se perseestä, että natsit marssivat kaduilla ympäri maailman, ja että avoin fasismi nostaa päätään, mutta tämä on demokratia-kolikon kääntöpuoli. Meidän on hyväksyttävä, että nämä ihmiset nyt vaan sattuvat elämään keskuudessamme, ja demokratiassa kaikkien mielipidettä on kuunneltava. Heidän aattensa ovat kauheita, kuvottavia, mutta ne kuitekin ovat olemassa. Sitä saa, mitä tilaa.

Esimerkiksi nyt täällä Saksassa aina vappuna 1. toukokuuta uusnatsit marssivat kaduilla. Eivät he tokikaan saa käyttää hakaristitunnuksia tai muuta näkyvää natsitunnusta, mutta silti he marssivat kaduilla tunnistettavasti aatteensa takia. Heitä heitellään anarkistien puolesta pulloilla ja esineillä. On hyväksyttävä, että nämä tietämättömät oikeistokusipäätkin ovat osa yhteiskuntaa, ja että heidän kanssaan on jotenkin tultava toimeen. Se on toki kauheaa, masentavaa ja vastenmielistä, kuinka he ajattelevat ja millaista maailmankatsomusta he edustavat, mutta se on todellisuutta, ja sitä ei voi kieltää. Demokraattisessa yhteiskunnassa heillä on kaikesta huolimatta oikeus ajatella niin kuin ajattelevat. Heidän olemassaoloaan ei myöskään voi kieltää tai peitellä, koska jos kiellät heidät ja alat sortamaan heitä, kuten he toimivat, tilanne menee ainoastaan huonompaan suuntaan.

Ja jos suljet tietyn ihmisryhmän yhteiskunnan ulkopuolelle heidän poliittisten näkökulmiensa takia, toimit itse suvaitsevaisena ihmisenä vasten periaatteitasi blokkaamalla eri tavalla ajattelevat ihmiset pois, eikö..?

Andreas: Täsmälleen! Se toimii kuin sensuuri. Jos itse toimimme ajatuspoliiseina, pidemmän päälle emme kohta enää itsekään erota, kuka edustaa ja mitä. Nämä tyypit antavat edes sille fasismille kasvot. Voit sanoa fasistille: ”Tiedän, että olet idiootti, mutta tiedän sentään mikä pohjimmiltasi olet.” Siinä mielessä kaikki se, mitä tapahtui Brasiliassa ja muuallakin, missä äärioikeisto on päässyt valtaan, on ollut tervehdyttävää uinuvalle demokratialle. Ennen tätä kyseistä kansanliikettä en tiennyt, että Brasilian kansa on niin typerää ja tietämätöntä. Nyt omaa päätään käyttävien, tervejärkisten ihmisten vaan täytyy miettiä, kuinka tulla toimeen tämän tilanteen kanssa.

Palataan sitten taas musiikkiin: Kuinka brasilialainen musiikki, metalli ja hard core punk ovat muuttuneet näiden 35 vuoden aikana, kun Sepultura on toiminut maanne lippulaivana metallimaailmalla?

Andreas: Maamme musiikkielämä voi hyvin. Brasilia on kehittynyt maana viimeisen parinkymmenen vuoden aikana todella paljon. Ensinnäkin siksi, että meillä Brasiliassa on monenlaisia yhtyeitä laidasta laitaan, ja toisekseen nykyisin jopa suurimmat maailmantähdet esiintyvät maassamme. Neljäkymmentä vuotta sitten Beyoncén ja Madonnan kokoluokan artisteja ei olisi esimerkiksi missään nimessä voinut kuvitellakaan esiintyvän maassamme. Meillä ei ollut tapahtumakulttuuria eikä tietämystä siitä, kuinka eventtejä järjestetään. Suurilla konserteilla (mm. Rock In Rio -festivaalilla) on ollut iso merkitys siihen, että kontakteja on löytynyt muualle maailmaan ja että maassamme osataan nykyään järjestää suuriakin konsertteja. Olen hostannut Brasiliassa omaa radio-ohjelmaa nyt jo seitsemän vuoden ajan. Nykyisin tuotan sitä 22-vuotiaan poikani Johanin kanssa. Arviolta 90% artisteista ja bändeistä, joiden musiikkia soitan ohjelmassani, ovat brasilialaisia. Soitan ohjelmassani musiikkia musiikkityyleistä ja formaateista riippumatta. Välillä punkimpaa, välillä rockimpaa kamaa. Monet näistä laulavat portugaliksi (Brasilian virallinen kieli). 30-40 vuotta sitten maamme bändiboomin aikaan kaikki yhtyeet, kuten myös Sepultura, alkoivat laulaa englanniksi, koska ei nähty muuta vaihtoehtoa olla rock- tai metalliyhtye. Huikeiden nuorten yhtyeiden kehitystä ja uskallusta vaihtaa englannista kotimaiseen kieleen on ollut ilo seurata sivusta. Uusi brasilialainen skene kuhisee tuoretta virtaa. Se on tervehenkinen, kasvava, aktiivinen skene. Krisiun, NervoChaos, Claustrofobia ja Torture Squad, vain muutaman mainitakseni. Nämä bändit organisoivat myös omat pitkät kiertueensa DIY-meiningillä USA:ta, Aasiaa ja Eurooppaa myöten. Heidän osaamisensa ja tietämyksensä on myös korkeatasoista.

Itse kuuntelin aivan äskettäin brasilialaisen muusikon, Milton Nascimenton, klassikkoalbumia ”Clube de Esquina”, jonka yhdysvaltalaiset serkkuni lähettivät minulle lahjaksi. Onko kyseinen artisti tuttu sinulle?

Andreas: Ooh… Vau! Hienoa! Toki hän on tuttu. Tiedätkö muuten, että Sepultura itse asiassa perustettiin aivan kyseisen Clube de Esquinan naapurustossa. Siellä, missä Milton ja kaverit aloittelivat uraansa 1960-luvulla. Sepultura perustettiin tarkalleen ottaen yhden korttelin päässä kyseiseltä musiikkiklubilta Belo Horizontessa. Se klubi on aivan niitä alkulähteitämme.

Vau! Tämäpä on hauskaa kuulla. Mahtava yhteensattuma!

Sepulturan miehistö on myös tunnettu pitkän linjan Suomi-hardcore -faniudestaan. Olette kavereita mm. Rattuksen ja Terveiden Käsien tyyppien kanssa. Mitkä ovat omat suosikkisi suomalaisesta hardcoresta tai ihan mistä tahansa muusta suomalaisesta musiikista?

Andreas: Suomi-hardcore -osasto on oikeastaan enemmän Maxin ja Iggorin heiniä. He kun olivat se Sepulturan eniten hardcoreen mieltynyt osasto. Jäbät treidasivat kasettinauhoja ja kuuntelivat kyseisiä bändejä aikanaan paljonkin. Silti täytyy sanoa, että se musiikki on vaikuttanut ja tulee aina olemaan osa Sepulturan musiikillisia juuria, ajattelutapaa ja soundia. Jatkoimme ikään kuin siitä, minkä Motörhead ja Metallica enemmän tai vähemmän aloittivat omalla asenteellaan, yhdistämällä raskaan rockin, punkin ja hardcoren elementtejä keskenään. G.B.H., Discharge ja muu britti-hardcore on ollut myös suuri vaikutteemme. Minä ja Paulo olemme enemmän perinteisemmän hevin parissa kasvaneita tyyppejä. AC/DC, Dio, Iron Maiden, Kiss, Def Leppard. Kun liityin Sepulturaan, opin paljon uudesta underground-musiikista, kuten Corrosion Of Conformity, English Dogs ja näistä suomalaisista hardcore-yhtyeistä, Terveet Kädet, Rattus ja Riistetyt. Myöhemmin tutustuin myös Apocalyptican Eiccaan. Hän on hyvä ystävämme, jonka kanssa olemme työskentelleetkin. Hän on hieno mies, uskomaton sellisti ja muusikko.

Kuten mainitsitkin, olette vuosien mittaan kehittyneet bändinä, soittajina ja pyrkineet kaatamaan eri genrejen raja-aitoja Sepulturan musiikissa. Mitkä ovat kolme omaa suosikkiasi Sepultura-albumeista?

Andreas: Tuo on erittäin hankala kysymys. Joka kerta valinta on yhtä vaikea monestakin syystä, tiedäthän [naurua]… Jokainen albumi on osaltaan tärkeä eri syistä. Kaikista tärkeimmäksi koen kuitenkin ”Against”- albumin (1998). Se piti yhtyeemme hengissä managerimme (Gloria Cavaleran ja miehensä) Maxin lähdön jälkeen bändin piiristä. Teimme sen albumin kaikista vaikeimpana ajankohtana koko yhtyeemme uralla. Olimme tuolloin yhtyeenä tuuliajolla monessakin mielessä. Olimme rakentaneet bändin ja puskeneet sitä eteenpäin tuolloin kymmenen vuotta, ja sitten meidän täytyi yhtäkkiä ainoastaan selviytyä monesta muutoksesta. Derrickhan liittyi tuolloin yhtyeeseemme. Se albumi piti meidät käytännössä kasassa uramme vaikeimpana vuonna. Siitä on nyt 21 vuotta aikaa. Toiseksi tärkeimmäksi albumiksi mainitsisin ”Machine Messiahin” ja kolmantena heti perään ”Quadran”. Nämä albumit nimittäin havainnollistavat Sepulturan uudistunutta ilmaisu- ja musiikkityyliä. Ne edustavat uusien ratkaisujen, mahdollisuuksien ja elementtien hyödyntämistä musiikissamme. Käytämme esimerkiksi uudella albumillamme akustisia kitaroita aiempaa enemmän. Onhan se aina luonnollisinta äänestää viimeisintä albumiaan parhaimmaksi, koska luottaa siihen, sen materiaali on tuoreena mielessä, ja odotukset siitä, kuinka yleisö ja fanit ottavat levyn vastaan, ovat korkealla. Mielipiteeni tästä paremmuusjärjestyksestä saattaa muuttua jo huomenna, mutta mennään tänään tällä [naurua]…

Okei. Saat toki muuttaa mielipidettäsi myöhemminkin, jos niikseen tulee.

Mainitsisitko sitten joitakin yhtyeitä, artisteja tai taiteilijoita, jotka ovat ehkä alitajuisestikin viitoittaneet Sepulturalle uudenlaisia musiikillisia ratkaisuvaihtoehtoja ja suuntia?

Andreas: Jep. Ehdottomasti tässä yhteydessä täytyy mainita progressiivisen musiikin laaja-alainen vaikutus uuteen tuotantoomme. Niistä päivistä lähtien, kun aloin opetella kitaransoittoa, kokeellinen musiikki on ollut lähellä sydäntäni. Suurimpia idoleitani koskaan on ollut kitaristi Steve Howe Yes-yhtyeestä. Itse asiassa kaikkien sen yhtyeen viiden miehen yhdessä luoma musiikki on edelleen käsittämättömän monimuotoista ja polveilevaa. Nykyisellään huomaan edelleen kuuntelevani Yesin ”Close to The Edge” -albumia. Se saa joka kerta ihoni kananlihalle ja väreet menemään pitkin selkäpiitäni. Albumin voimallinen musikaalisuus on niin rikasta ja uskomatonta, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Löydän siltä albumilta vielä näiden vuosikymmentenkin jälleen edelleen uusia asioita, joita en ollut hoksannut aiemmin. Sitten on lisäksi pakko mainita Pink Floyd, King Crimson ja Frank Zappa. Rakastan heidänkin musiikkiaan. Nykyisellään perehdymme poikani Johanin kanssa myös uusiin progressiivisiin yhtyeisiin, joista minulla ei ole ollut ennen hajuakaan. Nuorena olin progressiivista musiikkia kuunteleva hevari ja viihdyin mieluummin Kreatorin ja Iron Maidenin parissa [naurua]… Mutta tänä päivänä ymmärrän, miksi progressiivisen musiikin diggailu on ollut minulle tärkeää. Se on vaikuttanut valtavasti musiikillisen ymmärrykseni ja näkemykseni kehittymiseen biisintekijänä ja sovittajana. Näiden yhtyeiden myötä paitsi minä, myös koko Sepultura-miehistö haluaa kehittyä muusikkoina ja biisintekijöinä levy levyltä. Tehdäkseen tällaista musiikkia kuin nykyään teemme, täytyy kunkin opiskella instrumenttiaan uudesta näkökulmasta ja olla teknisesti valmistautunut soittamaan haastavampaa ja monimuotoisempaa tavaraa.

Kiitos paljon haastattelusta, Andreas. Mitä toivottaisit suomalaisille Sepultura-diggareille haastiksen viimeisinä sanoinasi?

Andreas: Rakastamme teitä paljon. Odotamme innolla, että pääsemme taas kerran soittamaan hienoon maahanne. Nähdään Nummirockissa!

Kiitos Mikko! (vahvalla brassiaksentilla lausuttuna suomeksi)

Muito obrigado, Andreas!

Sepulturan 15. albumi ”Quadro” julkaistaan Nuclear Blast Recordsin kautta 7. helmikuuta 2020.