Iron Maidenin debyyttialbumi julkaistiin 35 vuotta sitten

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.4.2015

Iron Maiden 2013Huhtikuun 14. päivä vuonna 1980 Iron Maiden julkaisi ”Iron Maiden” nimisen debyyttialbumin. Tänä päivänä ei varmaan ole epäselvää, että kyseessä on yksi metallimusiikin isoimpia ja tärkeimpiä julkaisuja koskaan. Vieläkin monet sanovat, että Paul Di’Anno oli parempi vokalisti kuin Bruce Dickinson, sillä Paul oli mukana Iron Maidenin kahdella ensimmäisellä albumilla. Mutta Bruce on ollut mukana suurimmalla osalla tähän mennessä levytetyistä albumeista, ja makuasiahan se loppupeleissä on kumpi miellyttää enemmän.

Iron Maiden erosi muista brittiläisistä heavy metal-bändeistä jo heti alussa tehden muihin bändeihin verrattuna metallia, joka oli musiikillisesti muiden yläpuolella. Riffit ja sovitukset olivat vertaansa vailla ja saivat vain äimästelemään miten joku pystyy tuollaiseen.

Kun Iron Maiden rupesi äänittämään debyyttiään ei materiaalista ollut pulaa, jopa klassinen instrumentaali löytyy levyltä nimeltään ”Transylvania”. Basisti Steve Harris on ollut aikoinaan ja on edelleen myös yksi Iron Maidenin merkittävimmistä henkilöistä, sillä hän kirjoitti tai oli mukana kirjoittamassa kaikki kappaleet ja lyriikat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaiken kaikkiaan jo debyyttialbumista lähtien Iron Maidenin suunta on ollut silkkaa nousua aina yhdeksi isoimmaksi metallibändiksi, mitä maailma päällään kantaa ja selvää on, että Iron Maidenin musiikki tulee elämään vielä todella pitkään. Yhtyeen jäsenet ovat olleet luomassa sitä mitä aloittelevat kitaristit ja hevilaulajat nykypäivänä opettelevat, eli miten otetaan raskaammat riffit haltuun ja kuinka huudattaa miljoonapäistä yleisöä.

 

Kirjoittanut: Juha Leskinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat