Tuska Open Air ylsi kävijäennätykseen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.7.2019

”Hevillä ei häviä” on vanha totuus, ja näinhän se on – tällä hetkellä metallimusiikilla menee taas lujaa. Järjestyksessään kahdeskymmenestoinen Tuska-festivaali houkutteli Helsingin Suvilahteen 43 000 hevipäätä kolmen festivaalipäivän aikana, ja tämä on Tuskan kaikkien aikojen kävijäennätys. Perjantai ja lauantai olivat molemmat loppuunmyytyjä, keräten kumpikin 15 000 festarivierasta, sunnuntain yltäessä 13 000 kävijään.

Ohjelman osalta viikonlopun suosituimpiin artisteihin lukeutuivat päivien pääesiintyjät: ”Queen Of Time” -erikoiskeikan vetänyt Amorphis, viimeistä kertaa Suomen kamaralla hallinnut Slayer sekä festivaalin päättänyt action rock -legenda The Hellacopters. Valtaisat yleisömeret lavan eteen kokosivat myös Dimmu Borgir, Anthrax, Stam1na ja Lost Society. Kokonaisuudessaan Tuskassa esiintyi 46 yhtyettä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtuman järjestelyissä tehtiin tänä vuonna muutamia merkittäviä muutoksia. Kalasataman alueen kehitykseen liittyen Tuskan pääportti siirrettiin kauppakeskus Redin puolelle. Lisäksi Tuska oli ensi kertaa K18-tapahtuma, joten Suvilahdessa pystyttiin juhlimaan ilman anniskelualueiden asettamia rajoituksia. Lievien kasvukipujen ja festivaalikansan avustamien korjausliikkeiden jälkeen uudet linjat löysivät uomansa. Festivaalijohtaja Eeka Mäkynen kommentoi:

”Kaiken kaikkiaan vuosi oli jättimenestys muutoinkin kuin myyntilukujen varjossa. Uudistukset todettiin toimiviksi ja tämän vuoden myötä Tuska viimeistään lunasti paikkansa suomalaisten festivaalien kuninkuusluokkassa. Muutokset ovat aina jännittäviä ja niihin liittyy useimmiten pientä säätöä. Me saimme Tuskalaisilta välitöntä palautetta, jonka avulla pystyimme hienosäätämään yksityiskohdat kohdilleen. Olemme syvästi kiitollisia tästä avusta – meillä on maailman paras yleisö, teille tätä tehdään!”

Uutena aspektina oli myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa juhlittu Pikku-Tuska. Jokainen sunnuntaisisäänpääsyn haltija saattoi alkuiltapäivästä tuoda 0–10-vuotiaan tutustumaan metallin maailmaan. Ensiksi askarreltiin ja otettiin kasvomaalauksia kauppakeskus Redissä, jonka jälkeen Hevisaurus viihdytti pientä festivaalikansaa Suvilahdessa. Ensimmäinen Pikku-Tuska houkutteli noin 500 pikkuhevaria ottamaan oppia isommista. Metallisoihtu ojennettiin seuraavalle sukupolvelle, kun pienet ja isommat hevimerkit halkoivat ilmaa rinta rinnan aurinkoisessa Suvilahdessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuska 2020 järjestetään Suvilahdessa 26.–28.6.2020.

Luetuimmat

Uusimmat