40 vuotta ajatonta southern rockia: arviossa Lynyrd Skynyrdin klassikko ”Street Survivors”

Street Survivorsin alkuperäisestä kannesta poistettiin liekit lentoturman vuoksi.

Tänään tulee kuluneeksi 40 vuotta yhdysvaltalaisen southern rock –yhtye Lynyrd Skynyrdin ”Street Survivors–albumin julkaisusta. Jacksonvillessä Floridan osavaltiossa vuonna 1969 perustettu yhtye nousi maineeseen 1970-luvun puolivälissä, niittäen mainetta kansainvälisillä hiteillään, kuten moottoripyöräonnettomuudessa kuolleelle kitaristi Duane Allmanille omistettu ”Freebird” biisillä jaSecond Helping –albumin (1975) aloitusraidalla ”Sweet Home Alabama”. Järjestyksessä yhtyeen viides studioalbumi oli viimeinen klassiselle septetille soitettu albumi, joka jäi myös yhtyeen uuden kitaristi Steve Gainesin ensimmäiseksi ja viimeiseksi levyksi yhtyeen riveissä. ”Street Survivors” julkaistiin vain kolme päivää ennen tuhoisaa Gillsburgissa Mississippin osavaltiossa tapahtunutta lentoturmaa, jossa saivat surmansa yhtyeen laulaja Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines, taustalaulaja Cassie Gaines, yhtyeen kiertuemanageri, lentäjä ja apulaislentäjä. Kymmenen vuotta myöhemmin yhtye teki comebackin, kun Ronnien veli Johnny Van Zant tarttui mikrofoniin. Comeback-kokoonpano julkaisi albumin ”Lynyrd Skyrnyrd 1991” vuonna 1991.

”Street Survivors” käynnistyy yhtyeen suurimpiin hitteihin lukeutuvalla kappaleella ”What’s Your Name”, jossa rokkaavaan riffiin yhdistyvät Billy Powellin korkea pianolirkuttelu sekä sielukas torvisektio.  Kitaratyöskentely kappaleella osoittaa Lynyrd Skynyrdin asemaa ensiluokkaisena kitarayhtyeenä, jossa kolme kitarisankaria, Steve Gaines, Gary Rossington ja Allen Collins, ampuvat kovilla. Albumin seuraava kappale ”That Smell” on sosiaalinen kommentaari huumeidenkäyttöön: ”Angel of darkness is upon you – stuck a needle in your arm.” Enkelimäisen heleä ja sielukas The Honkettes –lauluyhtyeen laulamien stemmojen ryydittämässä kertosäkeessä toistettu ”that smell” viittaa epäilemättä kuoleman hajuun, mikä leijailee kappaleen narkomaanin ympärillä. Jälleen kerran tyylikäs ja kiirehtimätön blues-tyylinen soolokitara maukkaine venytyksineen tarjoilee makeaa mahan täydeltä.

Albumin muita kohokohtia ovat muun muassa karulla tavallaan kaunis triolipohjainen balladi ”One More Time”, kiihkeätempoinen southern boogie ”I Know A Little” sekä Gainesin ja Van Zantin energinen duetto ”You Got That Right.” Gainesin raspinen lauluääni sävyttää myös albumin lopettavaa kappaletta ”Ai’nt No Good Life.” Gainesin lauluääntä ja soittoa kuunnellessa voi vain todeta hänen olevan yksi lukuisista lahjakkuuksista, jotka poistuivat keskuudestamme liian varhain. Kappaleella rummuissa vierailee yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa kitaraa soittava, yhtyeen alkuperäinen rumpali Rick Medlocke ja bassossa Greg T. Walker. Molemmat ovat tunnettuja southern rock-yhtye Blackfootin riveistä. Lisäksi kappaleella soittaa kitaraa Skynyrdin alkuperäinen kitaristi Ed King.

Kaiken kaikkiaan ”Street Survivors” on tasapainoinen albumi, joka ei pelkästään ansaitse klassikkoasemaansa southern rock-albumeiden aatelina, vaan myös yhtenä 1970-luvun parhaimmista rock-albumeista. Albumilta löytyy niin tuhtia asennetta, hienoa kitaransoittona kuin myös herkempää tunnelmointia. Lynyrd Skyrdin tapa yhdistää southern rock-musiikille ominaisesti hard rock –riffejä yhdysvaltojen Etelän juurevaan perinnemusiikkiin on yksi keskeinen osa sen viehätysvoimaa. Esimerkiksi kappaleessa ”Honk Tonk Night Time Man” kuullaan Barry Lee Harwoodin resonaattorikitaralla soitettu soolo, jossa tavallisesti lasisella tai metallisella slide-putkella liu’utellaan eri sävelten välillä. Lisäksi on yksi suurimmista rockin selviytymistarinoista, joka erinäisistä tragedioista, kuten useiden alkuperäisjäsenten poisnukkumisista huolimatta, jatkaa kiertämistä ja levyjen julkaisemista. Yhtyeen viimeisin studioalbumi ”Last of the Dying Breed” ilmestyi vuonna 2012, mutta se onkin täysin toinen tarina.

Lp-kappalelista:

  1. What’s Your Name
  2. That Smell
  3. One More Time
  4. I Know A Little
  5. You Got That Right
  6. I Never Dreamed
  7. Honky Tonk Night Time Man
  8. Ain’t No Good Life

 

Kommentoi julkaisua