40 vuotta kuumaa kesää – klassikkoarviossa Popedan ”Pohjantähden alla”

Popeda julkaisi lokakuussa vuonna 1985 järjestyksessään seitsemännen studioalbuminsa, joka sai nimekseen ”Pohjantähden alla”. Yhtyeen pari edellistä pitkäsoittoa eli ”Kaasua…” (1983) ja ”Harašoo” (1984) olivat menestyneet varsin mainiosti ja nostaneet Popedan suuren yleisön tietoisuuteen, joten odotukset uutta levyä kohtaan olivat varsin korkealla.

Jos aikaisempien albumien kansissa oli yhtye muodossa tai toisessa, kiinnitti ”Pohjantähden alla” varmasti huomion erilaisuudellaan. Jokke Järvisen ottamassa kannessa nähtiin tällä kertaa nuori nainen rynnäkkökivääri olkapäällään. Jokainen on omaa mieltään kansikuvan onnistuneisuudesta, mutta onhan se hyvin poikkeava edellisiin kansikuviin verrattuna.

Albumin avausraita ”John Holmes” kestää hivenen alle kaksi minuuttia ja kiinnittää heti huomion. Pystyn edelleen muistamaan tarkasti hetken, kun kuulin sen ensimmäisen kerran ja pysähdyin kuuntelemaan sanoituksia. Safka Pekkosen ja Arwo Mikkosen vuorotellen luomat riimit tekevät tekstistä elävän. Raitaa kuullaan bändin keikoilla vielä tänäkin päivänä, ja se tuntuu vetoavan kuulijoihin sukupuolesta riippumatta.

Albumilta on kuultu vuosikymmenten varrella useita loistavia kappaleita kuten ”Christina”, ”Keskiyön blues”, ”Tää on se yö”, ”Pohjantähden alla” ja ”Kuuma kesä”. Viimeksi mainittu on klassinen kesäbiisi ja yksi suomirockin tunnetuimmista kappaleista, josta harva suomalainen ei osaisi vähintään kertosäettä ulkoa. ”Kuuma kesä” on myös pärjännyt vuosien varrella erilaisissa äänestyksissä, ja sitä on ehdotettu jopa ”Suvivirren” tilalle, vaikkei se Pate Mustajärven mielestä istu ainakaan ekaluokkalaisen suuhun. Toki ”Kuuman kesän” yhteydessä on usein käyty keskustelua siitä, onko se enemmän tai vähemmän kopioitu Mud-yhtyeen vuonna 1975 julkaisemasta ”Hair of the Dog” -biisistä. En lähde tässä yhteydessä ottamaan asiaan enempää kantaa.

Yhteensä 12 kappaletta sisältävä levy on sävellyksiltään hieman mollivoittoinen. Teemoiltaan pitkäsoitto sisältää niin synkkiä mutta vastapainoksi myös kevyempiä ralleja. Ensimmäistä linjaa edustavat erityisesti nimibiisi sekä ”Tää on se yö” ja jälkimmäistä jo mainitun ”John Holmesin” lisäksi esimerkiksi ”Arskan kone”.

Levyltä ei löydy kovin yhtenäistä linjaa tai kuuluisaa punaista lankaa, mutta tarvitseeko sitä aina ollakaan. Lainabiisinä mukana on tällä kertaa Rolling Stonesin ”The Last Time”, joka Popedan käsittelyssä on saanut nimen ”Laitimmainen kerta”. Kappaleen suomenkielisen tekstin on tehnyt yhtyeen entinen basisti ja perustajajäsen Ilpo Ainiala.

Kuuntelin tätä artikkelia varten albumin pitkästä aikaa kokonaisuudessaan. Jostain syystä se on jäänyt aiemmin vähemmälle kuuntelulle ja muistin sen tylsemmäksi kuin mitä se todellisuudessa on. Jos minun täytyisi nostaa levyltä kolme onnistuneinta kappaletta, näyttäisi listaus tältä: ”Kuuma kesä”, ”Tää on se yö” ja ”Pohjantähden alla”.