40 vuotta rappiota, liisteriä ja rekkoja – klassikkoarvostelussa Hassisen koneen ”Täältä tullaan Venäjä”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 25.8.2020

Suomirockin klassikko, Hassisen Koneen ”Täältä tullaan Venäjä”, täytti tämän kuun aikana 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Hassisen Kone oli suunnitellut tekevänsä paluun keikkalavoille, mutta valitettavasti toisin kävi. Tänä vuonna ei kuulla ”Täältä tullaan Venäjä” -albumin kappaleita raikaamassa festareilla eikä klubeilla, mutta onneksi sentään levyä voi kuunnella kotioloissa.

”Täältä tullaan Venäjä” on syntynyt 70-80-lukujen taitteen Suomessa, jolloin moni asia oli hyvin toisin kuin nykyään. Tämän voi luonnollisesti kuulla albumin sanoituksista. Tuohon aikaan monista asioista myös uskallettiin ja sai heittää vitsiä eri lailla kuin tänä päivänä – ja se myös paistaa Hassisen Koneen esikoisalbumilta. Pitkäsoiton sanoitukset suorastaan pursuavat suorasanaisia, pisteleviä ja humoristisia lyriikoita, joita kuunnellessa ei voi olla naurahtamatta. Kun Hassisen Koneen debyyttialbumia kuuntelee, ei voi kuin ihmetellä, kuinka terävä Ismo Alangon sanoituskynä on jo 40 vuotta sitten ollut.

Levyn tunnetuimpien kappaleiden joukkoon ovat ajan saatossa nousseet niin ”Rappiolla”, ”Hassisen Kone” kuin ”Täältä tullaan Venäjä”, mutta ne ovat vasta jäävuoren huippu. Esimerkiksi ”Jumalat jalassa”, ”Reippaina käymme rekkain alle” ja ”Syöksylaskijoita kaikki tyynni” ovat myöskin sanoituksiltaan äärimmäisen nokkelia. Kahta jälkimmäistä voisi kuvailla jopa hieman pähkähulluiksi. Samaan kategoriaan sopisi myös apaattinen ”Älä syö liisteriä”, joka sekin kutkuttaa nauruhermoja erikoisilla lyriikoillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun ”Täältä tullaan Venäjää” tarkastelee esikoisalbumina, on pakko todeta, että kyseessä on todella kovatasoinen debyytti. Viidentoista kappaleen joukkoon ei juurikaan mahdu löysää, ja Hassisen Kone on onnistunut luomaan pääsääntöisesti 2-3 minuutin kestoisista kappaleista yllättävänkin monipuolisen albumin. Albumilta löytyy niin iloisia melodioita, räväköitä punkrock-rykäisyjä kuin myös rauhallisempia sävellyksiäkin. Kaikkea yhdistää kuitenkin Hassisen Koneen suoraviivainen, piikittelevä sanoitus, joka ei anna armoa kenellekään.

Joensuulaisyhtyeen ura jäi yllättävän lyhyeksi siihen nähden, mitä siitä olisi voinut tulla. Vuonna 1979 perustettu yhtye kuopattiin jo vuonna 1982. Ilmeisesti taustalla oli jäsenten tyytymättömyys yhtyeen senhetkiseen urakehitykseen. Jäsenet saattoivat haikailla uusien asioiden perään. Kuten tiedämme, Ismo Alankokaan ei jäänyt paikalleen, vaan siirtyi seuraavan projektin, Sielun Veljien pariin, ja on jatkanut rokkikukkoilua tähän päivään saakka. Hassisen Koneen lyhyestä ja sähköisestä urasta huolimatta ”Täältä tullaan Venäjä” on lunastanut ansaitusti paikkansa suomirockin historiassa, eikä kyseinen albumi lakkaa viihdyttämästä edes 40 vuoden jälkeen.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Rappiolla
  2. Jumalat jalassa
  3. Reippaat ja lahjakkaat lauluveikot
  4. Täältä tullaan Venäjä
  5. Kulkurin iltakalja
  6. Reippaina käymme rekkain alle
  7. Syöksylaskijoita kaikki tyynni
  8. Rock ehkäisyvälineitä vastaan
  9. Älä syö liisteriä
  10. Iloisesti Hammondilla
  11. Hassisen kone
  12. Syytön
  13. Viimeinen rock ennen aivokuolemaa
  14. Kolumbia orkesteri
  15. Muoviruusuja omenapuissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat