50 vuotta maksimaalista rhythm & bluesia: The Whon Sell Out 50 vuotta
Brittiläisen pitkän linjan rock-yhtye The Whon kitaristi Pete Townsend kuvaili tv-dokumentissa The Who: Thirty Years of Maximum R&B yhtyettään seuraavasti: “Emme tehneet yhtä hyviä levyjä kuin The Beatles mutta pystyimme soittamaan heidät alas lavalta.” Lontoossa vuonna 1964 perustettu yhtye The Who tunnetaan ennen kaikkea räväkästä lavashowstaan, jossa niin kitarat kuin rummutkin saivat kyytiä. Yhtye pystyi tekemään myös huoliteltuja albumikokonaisuuksia kuten yhdeksi ensimmäisistä rock-oopperoista lukeutuva ”Tommy”, 1960-luvun alun brittiläiselle mod-kulttuurille kumartava ”Quadrophenia” ja yhdeksi rockin ehdottomista klassikkoalbumeista lukeutuva ”The Who’s Next”.
Kuulin yhtyettä ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten teininä katsoessani Woodstock-festavaaleilla kuvatun konserttielokuvan Woodstock. Yhtyeen energinen versio ”My Generationista” räjäytti tajuntani. Erityisesti eläimellinen rumpali Keith Moon oli yksi syy siihen, miksi aloitin soittoharrastukseni.
Yhtyeen kolmas studioalbumi ”The Who Sell Out” täytti 15.1.2017 50 vuotta. Albumi sisältää löyhän konseptin, joka perustuu pseudomainoksiin ja keksityistä käyttötuotteista kuten Odorono-deodorantista ja Medac-kasvovoiteesta kertoviin kappaleisiin. Albumin konsepti ilmenee kappaleiden ja raflaavan kansitaiteen lisäksi kappaleiden välissä kuultavissa lyhyissä mainoskappaleissa eli ”jingleissä”, jotka perustuvat aikakauden mainossävelmiin. Tämänkaltaista, yhteen sitovaa toisintotekniikkaa sovelsi esimerkiksi samana vuonna julkaistu The Beatlesin ”Sgt. Pepper’s Lonely Heart Club Band”.
”The Who Sell Out” -albumilla yhdistyy tiukka rock-asenne vahvoine kitaroineen tarttuviin psykedeelisiin pop-melodioihin. Psykedeelinen vaikute ilmenee esimerkiksi albumin aloitusraidassa ”Armenia City in the Sky”, jossa pörisevällä fuzz-efektillä väärinpäin toistettu soolokitara luo hämyistä tunnelmaa. Aloitusraidalla vierailee myös kappaleen kirjoittanut korkeaääninen lauluntekijä Speedy Keen. Aloitusraitaa seuraa minuutin mittainen, mainossävelmää muistuttava ja torvisoittokunnan säestämä ”Heinz Baked Beans”, jossa torvisektion välissä miesääni tiedustelee: ”What’s for tea, darling?”
Yksi albumin varsinaisia hittejä on akustisen kauniiden harmonialaulujen koristama, hieman latinohenkinen pop-kappale ”Mary Anne with Shaky Hand”. Kappale on yhtyeelle tyypillistä rouheasti soitettua pop rockia, mikä huipentuu eläimellisesti takovan rumpali Keith Moonin rumpusooloon, viimeistä kertosäettä seuraavassa, rumpalin suosimaa, englantilaista Premier-rumpumerkkiä mainostavaan mainospätkään ”Premier Drums”. Rumpusoolon aikana kakofoninen mieskuoro kannustaa äänekkäästi: ”Premier drums”. Deodorantti-merkki Odoronoa ylistävän, Pete Townsendin laulaman kappaleen ”Odorono” jälkeen kuullaan eräiden veljesten tatuointikuumeesta kertova, pulputtavalla phaser-efektillä maustetun kitaranäppäilyn ja Moonin heleän symbaalikilistelyn sävyttämä ”Tattoo”. Levytyksen stemmalauluosuuksissa voi kuulla yhtyeen vahvan lauluvoiman, joka on jopa Beatles-yhtyeen veroista.
Mainos päättyy
The Who Sell Out -albumin yhteydessä ei pidä unohtaa yhtä The Whon suurimmista hiteistä: huumehöyryistä kappaletta ”I Can See For Miles”. Kappaleella yhdistyvät Pete Townsendille luonteenomaiset voimasoinnut, Keith Moonin räväkkä rumpujen soitto ja tyylikkäät harmonialaulut. Kappaleen kruunaa Townsendin vähäeleinen, oikean käden tremololle perustuva säröinen kitarasoolo, joka tavoittelee virtuoosimaisuuden sijaan villiä vaikutelmaa. Albumin ainoa huono puoli on se, että useat loppupään kappaleet ovat hyvin pitkälti täyttöä, eikä albumin eheältä vaikuttava mainoskonsepti kanna aivan loppuun asti. ” The Who Sell Out” on ehdottomasti ansainnut kannuksensa rockin rouheassa rodeossa, vaikkakin on selvää, että parhaimmat vuodet olivat vielä edessäpäin.
