Then Came Bronson – Damn Sure Pilot

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.4.2012

Then Came Bronson on helsinkiläinen, räkäistä rokkia soittava bändi, joka on perustettu 2010. Bändin uutukainen, mini-CD ”Damn Sure Pilot”, on nyt arvostelussa.

Bändi ilmoitti, että heidän musiikkiaan on hyvin vaikea lokeroida mihinkään; arvostelija on samaa mieltä asiasta. ”Damn Sure Pilotia” kuunnellessa tulee viittauksia stoneriin,bluessiin, psychobillyyn ja jopa Jimi Hendrixiin. Kutsutaan bändin musiikkia nyt paremman puutteessa moderniksi rokiksi. Kappaleet on kasattu komeiden riffien varaan, jotka hallitsevat koko levyn läpi. Kappaleet vaihtelevat rauhallisemman fiilistelyn ja menevämmän materiaalin välillä. Soundit on ihan toimivat ja varsinkin basso kumisee komeasti.

“Damn Sure Pilot” sisältää intron ja outron lisäksi neljä biisiä, jotka vaihtelevat tyylillisesti toisistaan jonkin verran. Levyn aloittava ”Daddy`s Gone To Bed” on hyvinkin puhdasta rock ’n’ rollia, kun taas neljäntenä tuleva “Little Boys” menee brittipunkin suunnalle. Positiivista on, että bändi on kyllä tunnistettavissa läpi levyn. Vokalisti on vähän tasapaksu, mutta hoitaa pestinsä sopivan teatraalisesti ja kuulostaa välillä Turbonegron Hank Von Helveteltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Then Came Bronson on varsin erikoinen bändi, etenkin Suomen mittapuulla. Vastaavia bändejä ei tosin löydy paljoa muualtakaan, mutta saman hengen heimolaisia on esim. The Eighties Matchbox  B-Line Disaster ja Calabrese. ”Damn Sure Pilot” herättää myös ristiriitaisia tunteita. ”Little Boys” – kappale toimii todella hyvin ja ”Baphomet’s Throne” on myös ihan ok, loput pari biisiä meinaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eli kappaleista ei saa otetta, mutta ne silti tuntuvat turhan tutuilta. Then Came Bronson on taas niitä bändejä mikä joko iskee tai sitten ei, mutta itse en ole vieläkään saanut tehtyä päätöstä tähän.

5/10

Kappalelista:
01. Intro
02. Daddy`s Gone To Bed
03. Antigone
04. Little Boys
05. Baphomet`s Throne
06. Outro

http://www.myspace.com/556377431

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat