A Perfect Circleltä uusi musiikkivideo

Kirjoittanut Teppo Reinikainen - 17.11.2017
A Perfect Circle

Viime aikoina keikoilla kuvaamista koskevalla tiukalla linjallaan puhututtanut vaihtoehtorock-yhtye A Perfect Circle on julkaissut musiikkivideon viime kuussa julkaistusta kappaleestaan ”The Doomed”. Mustavalkoinen video on luonteeltaan varsin simppeli, sillä siinä kutakin jäsentä on kuvattu muutaman minuutin ajan kerrallaan tuijottamassa intensiivisesti kameraan. Yhtyeen on tarkoitus aktivoitua lähiaikoina laajemminkin, sillä videon julkistamisen yhteydessä se ilmoitti myös julkaisevansa uuden albumin ensi vuoden alussa. Yhtyeen nokkamies Maynard James Keenan kertoi Loudwire -sivustolle ajan olevan varsin otollinen uuden materiaalin julkaisuun paitsi nykyisen henkinen ja poliittisen ilmapiirin vuoksi myös siksi, että edellisen ”eMOTIVe”-levyn julkaisusta on vierähtänyt jo 14 vuotta.

“Fourteen years have passed since we released eMOTIVe. A new release is long overdue. In light of this current difficult and polarized social, spiritual and political climate, we artist types need to open our big mouths and share the light a little louder.”

Myös yhtyeen kitaristi Billy Howerdel komppasi Keenania toteamalla yhtyeellä olevan vuosien kokemuksen ansiosta hyvin selkeä kuva siitä, mistä ovat tulleet ja mihin menossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Years of life experience has brought our music to this moment. We know where we came from. Deeply connected to the path we’re on.”

Videon voit katsoa täältä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat