A Perfect Circlen kitaristi Billy Howerdel: ”Uusi albumi on valmis muutamassa viikossa”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 9.1.2018
A Perfect Circle

Vaihtoehtorock -yhtye A Perfect Circle aktivoitui jälleen vuonna 2017 työstämään seuraavaa albumiaan. Edellisen ”eMOTIVe” -albuminsa yhtye julkaisi vuonna 2004. Bändin kitaristi Billy Howerdel kertoi albumin edistymisestä Two Hours With Matt Pinfield -podcastin haastattelussa:

”Olemme valmiit minä hetkenä hyvänsä. Sanoisin, että seuraavan muutaman viikon aikana. Kaikki edistyi aina vain nopeammin, mitä pidemmälle etenimme. Olemme selvästi jo yli puolivälin ja sanoisin, että Maynard on jopa pidemmällä musiikillisesti kuin minä. Tai ainakin valmiiden kappaleiden kohdalla. Kappaleet ovat jo olemassa, mutta ne tarvitsevat vielä pientä siistimistä.”

Kysyttäessä mahdollisesta julkaisuajankohdasta, Howerdel sanoo:

”No, meille on ollut alusta asti selvää julkaista tämä albumi vuoden toisella neljänneksellä”