A-salamaryhmä versus kosminen mustekala – Apulanta Hartwall Areenalla
Viime perjantai oli jännitysten päivä. Apulanta, yksi Suomen suosituimmista rock-yhtyeistä, soitti uransa toistaiseksi suurimman keikan Helsingin Hartwall Areenalla. Yhtye pääsi toden teolla jäähallikeikkojen makuun neljä vuotta sitten Espoossa, tuosta kaksi vuotta myöhemmin valloitusvuorossa oli legendaarinen Helsingin jäähalli, ja kuluneena viikonloppuna yhtye kuittasi sen suurimman sulan hattuunsa kahden kiitettävän turvoksiin myydyn ”Jaffa-kattilan” keikan muodossa.
Paljon epämieluisammasta jännitysmomentista vastasi Vantaalla junaradalla sattunut henkilövahinko, jonka johdosta näytti pitkään uhkaavasti siltä, että junien seisahtumisen vuoksi keikka saattaisi jäädä osittain tai kokonaan väliin useammaltakin epäonniselta sielulta. Itsekin kuuluin tähän joukkoon, mutta lopulta ehdin paikalle vain hieman sen jälkeen, kun keikan avauskappale ”Syöpä” oli polkaistu käyntiin. Tästä alkoi yli kaksi ja puoli tuntia kestänyt spektaakkeli, jonka aikana allekirjoittaneella oli ajoittain vaikeuksia päättää, mihin esityksen osa-alueeseen keskittyä. Apulanta nimittäin tarjoili hengästyttävän pitkän keikkansa aikana kolmenkymmenenviiden kappaleen edestä musiikkia, paukkuja, pyroja, valoefektejä, katosta roikkuvia lonkeroita, avaruussukkuloita ja Arvi Lindin uutislähetyksiä. Toni Wirtanen totesi yhtyeen satsanneen keikkaan paljon latinkia omasta takaa, ja sen myös näki, kuuli, tunsi ja haistoi.
Mainos päättyy
Setin alkupuolella Apulanta voiteli yleisöä sellaisilla hiteillä kuten ”007” (tuttavallisemmin ”Teit meistä kauniin”, ”Viivakoodit” ja ”Koneeseen kadonnut”. Näiden jälkeen alkoi illan käsikirjoitus kääntyä kohti kokeellisempia juonikuvioita. Muutaman kappaleen ajaksi yhtyeen livekokoonpanoa liittyi täydentämään Dj Infektio, bändi uppoutui nostalgian syövereihin 1990-luvun hengessä, ja samaan syssyyn Toni Wirtanen heitti rempseän rap-esityksen, ensimmäistä kertaa ikinä maksavalle yleisölle. Hieman ylikorostetun ironisista eleistä huolimatta Wirtasen räppäys oli hyvä välikevennys, ja joillekin ehkä tuskallinenkin osoitus siitä, kuinka pitkälle yhtye oli valmis menemään juuri näillä keikoilla tarjotakseen faneille jotain ennennäkemätöntä.
Nostalgiatripin jälkeen katosta roikkuvia valotauluja laskeutui lavalle peittämään yleisön näkyvyyttä, ja ”esiripun” jälleen noustessa yleisö huomasi tuijottavansa, Toni Wirtasen sanoin, ihka oikeista muusikoista koostuvaa orkesteria. Apulanta esitti yhdessä Riku Niemi Orchestran kanssa muun muassa kappaleet ”Odotus”, ”Pihtiote” ja ”Armo”, joista ensiksi mainittua Wirtanen kehui ansaitusti yhdeksi Apulannan hienoimmista tuotoksista.
Yllätykset seurasivat toisiaan, kun Apulanta iski silmää Wirtasen viime vuosina saavuttamalle statukselle Vain Elämää-tähtenä esittämällä oman tulkintansa Kaija Koon kappaleesta ”Vapaa”. Kyseistä biisiä olisi voinut helposti luulla yhtyeen omaksi tekeleeksi, niin itseltään Apulanta sai sen kuulostamaan. Keikan suurelellisyyden huomioiden oli pienoinen yllätys, että ensimmäisiä pyroja saatiin odottaa aina punk-ralli ”Aurinkoon” asti. Tässä vaiheessa setti alkoi kääntyä kohti viimeistä kolmannestaan, jossa harvinaislaatuisempia helmiä kuten ”Pöljä”, ”Jyvät” ja ”Hemi” seurasi nippu tutumpia tuttavuuksia nimiltään ”Ravistettava ennen käyttöä”, ”Jumala” ja ”Pahempi toistaan”. Viimeksi mainitun kappaleen Wirtanen lauloi köysien varassa yläilmoihin nousseessa aparaatissa, joka muistutti moottorikelkan ja avaruussukkulan risteytystä. Viimeistään tässä vaiheessa show paisui jo Rammsteinia hätyytteleviin mittasuhteisiin.
Mainos päättyy
Joku olisi voinut tässä vaiheessa luulla niin yhtyeen, kuin yleisönkin, saaneen keikasta tarpeekseen, mutta se joku olisi ollut väärässä. Apulanta palasi jättimäiselle estradilleen vielä kahden kappaleen ajaksi. ”Valot pimeyksien reunoilla” laski yleisön ylle hartaan tunnelman, jonka ”Anna mulle piiskaa” sitten räjäytti uudestaan ilmaan illan viimeisenä rykäisynä. Rumpali Sipe Santapukki ehdotti viimeisen biisikaksikon välissä puolen minuutin hiljaista hetkeä vastikään menehtyneen Olli Lindholmin muistoksi. Wirtanen kuitenkin arveli, ettei Yö-yhtyeen nokkamies olisi sellaista arvostanut ja esitti tärkeän pointin, että kuoleman murehtimisen sijaan edesmenneitä voi muistella myös hymyssä suin ja riemuiten.
Kun muusikot pitkien hyvästelyjen päätteeksi poistuivat lavalta, pyörähti areenan videotauluilla käyntiin Arvi Lindin uutislähetys, jossa selostajalegenda kertoi ”A-salamaryhmän” torjuneen lopullisesti kosmisen mustekalan pimeät aikeet. Tähän päättyi draaman kaari, joka oli jatkunut läpi keikan vastaavien uutislähetysten muodossa. Viimeinen lähetys päättyi Lindin kehotukseen ylistää A-salamaryhmää, eli, yllätys yllätys, Apulantaa.
Apulannan kautta aikain ensimmäinen pääesiintyjäkeikka Hartwall Areenalla oli jokaisella osa-alueella onnistunut esitys. Musiikkia tuli tuuttien täydeltä niin että ”we want more”-huudot olisivat olleet jo kieroa pilaa, ulkomusiikilliset puitteet olivat sanalla sanoen kunnossa, ja keikan pituudesta huolimatta tunnelma vain parani loppua kohden. Apulanta ei suoranaisesti ole koskaan kuulunut suosikkiyhtyeideni joukkoon, mutta sen musiikki on kulkenut mukanani niin kauan, kun musiikkia olen ylipäätään kuunnellut, ja olen käynyt bändin keikoilla ennenkin. Tähänastisten kokemusteni perusteella Apulanta vaikuttaa soveltuvan parhaiten intiimiin klubiympäristöön, jossa yleisö ja bändi ovat välittömässä läheisyydessä, hiki virtaa ja yhteislaulu raikaa. Tästä huolimatta Apulannan riskaabeli megaspektaakkeli Hartwall Areenalla oli ehdottomasti kokemisen arvoinen elämys niin yleisölle, kuin varmasti bändille itselleenkin.
Mainos päättyy
Teksti: Ossi Kumpula
Kuvat: Tomi Vesaharju
