Äärimetallifestari keräsi Kulttuuritehdas Vernissaan ennätysyleisön

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.9.2019
Kuva: Anssi Kantola

Kulttuuritehdas Vernissalla järjestetty äärimetallitapahtuma Vernissa Rot Fest jytisi Tikkurilassa perjantaina ja lauantaina. Tapahtuma myytiin loppuun jo edellisellä viikolla, mutta viimeiselle viikolle saatiin onneksi järjestettyä jonkin verran lisää asiakaspaikkoja. Tapahtuman vastaava tuottaja Anssi Kantola on kertonut ennätysyleisöstä seuraavaa:

“Vernissalla ei liene ollut tällä vuosituhannella näin paljoa yleisöä kahden päivän tapahtumassa. Porukka vaikutti silti mahtuvan hyvin, eikä väenpaljous aiheuttanut ongelmia. Onnistuimme luomaan houkuttelevan ja uniikin musiikkitapahtuman, ja meille esitettiin lukuisia pyyntöjä ja suorastaan vaatimuksia järjestää näitä jatkossakin!”

Vernissa Rot Fest on Vernissan tapahtumana poikkeuksellinen siinä mielessä, että musiikkia on kahdella lavalla ja kahtena päivänä, ja lisäksi yhtyeitä tuotiin ulkomailta peräti neljästä maasta. Tapahtuman isoimmista artisteista ruotsalainen Unleashed, yhdysvaltalainen Black Witchery ja ranskalainen Benighted soittavat tavallisesti Suomessa Nosturin ja Tavastian kokoisissa tapahtumapaikoissa. Kansainvälinen esiintyjäkaarti veti puoleensa yleisöä ympäri maailmaa mm. Venäjältä, Yhdysvalloista, Ranskasta, Iranista ja Brasiliasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtumaa järjestävälle Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry:lle tämä oli iso ponnistus, ja enimmäkseen vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys haali talkoolaisia mm. Aalto yliopiston raskaan musiikin yhdistys Metal Club Mökä ry:n jäsenistä.

Vapaaehtoisena sisääntuloportilla toimiva Marjukka Kallio-Ouvinen kommentoi, että tapahtumassa oli kivaa työskennellä. “Hyvää palautetta tuli niin vuoronsa päättäneiden keskuudesta, yleisöstä kuin bändeiltäkin. Tapahtumassa oli käsinkosketeltavan hyvä fiilis.”

Vernissa Rot Fest oli äärimmäinen monellakin eri tapaa, ei ainoastaan musiikin osalta. “Vapaaehtoistoimintana toteutettu tapahtuma vaatii tekijöiltään äärimmäistä joustavuutta ja asennetta, enkä voi kyllin kiittää meidän tuotantotiimiä sekä talkoolaisia miten hienon viikonlopun saimme aikaan!”, myhäilee tapahtuman tuottaja Elina Nikkanen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vernissa Rot Festiä oli toteuttamassa Velmu ry:n kanssa Turo Myllynen – Bloody Blender Productions, Finnish Death Metal Maniacs, Metal Club Mökä ry. sekä Taantumantappajat ry.

Luetuimmat

Uusimmat