Äärimetalliveteraanien sofistikoitunut sieluntuote – arviossa Vltimasin ”EPIC”

Kansainvälinen äärimetallin superkokoonpano Vltimas vieraili Tuskassa 2022, ja pöläytti telttalavalla heinäkuun paahtavan helteen alla, tymäkkääkin tymäkämmän vedon mielenkiintoisen monipuolisen debyyttialbuminsa ”Something Wicked Marches In” tiimoilta. Nyt norjalaiskitaristi Rune ”Blasphemer” Eriksen (ex-Mayhem, Aura Noir), Yhdysvaltain death metal -ikoni David Vincent (mm. Am I Morbid, ex-Morbid Angel), kanadalaisrumpali Flo Mounier (Cryptopsy), hollantilaisbasisti Ype TVS (ex-Dodecahedron) ja portugalilaiskitaristi João Duarte (Corpus Christi) ovat palanneet vielä entistäkin säväyttävämmän materiaalin kera.

Teräksisenä epäsoinnuin sivaltelevan ”Volens Discordantin” kautta alkuunsa purkautuva, albumin avaava nimikkobiisi thrashaa taiteellisten sävyjen siivittämänä. Vincentin ärjy, mutta taidokas laulu, sekä yhtyeen soitto lähentelevät yllättävän seesteisissä ja harkituissa tunnelmissa. Taiteellisista piirteistä huolimatta albumilla ilmenee yhä enemmän perinteisemmän heavy metalin ja speed thrashin piirteitä, joista ”Miserere” ja ”Exercitus Irae” toimivat malliesimerkkeinä. Tarttuvimman kertosäkeen ja takuuvarman livebravuurin ainekset sisältävä ”Mephisto Manifesto” edustaa albumin helpoimmin sulateltavaa osastoa.

Kokonaisuuden ensimmäinen, kunnolla turbulenssia Vltimasin purjeisiin puhaltava kappale on tyylikkäästi deathin, bläkkiksen ja teknisen groove-thrashin rajapinnoissa operoiva videobiisi ”Scorcher”, joka palauttaa yhtyeen ilmaisun lähemmäs sen debyyttialbumin edesottamuksia.

Albumin ehdottomasti komeimmat leiskautukset on asetettu sen loppupäähän. Blasphemerin monipuolisia sävellys- ja sovitustaitoja esittelevä ”Invictus” on ehdottomasti eräs albumin huikeimpia numeroita. Sitäkin komeammin kuitenkin toimii vihainen, tyylikkäästi vanhan ja ultra-modernin biisintekoajatuksen yhdistävä ”Nature’s Fangs”, jolla Vincentin murina on myrkyllisimmillään. Albumin päättävä ”Spoils Of War” kaahaa ja murjoo puolinopeana tehden kunniaa Venomin ja Possessedin ilkikurisen raskaalle raskaan musiikin perinnölle.

Vaikeaksi kakkosalbumiksi kyseessä on enemmän kuin onnistuminen yhtyeeltä, jonka suoritusten suhteen rima on fanikuntansa toimesta jo lähtökohtaisesti nostettu tolkuttoman korkealle.