Äärimmäisyyteen asti mustunutta Valencian auringon alta – arviossa toinen Litost-albumi ”Pathos”
Espanjan melodisen blackened death metalin tyyliniekka Litost on edennyt toiseen albumiinsa. Vuonna 2015 perustettu äärimetalliyhtye perustaa jyrkkääkin jyrkemmän ja synkän ilmaisullisen ulkokuoren alla yllättävän rehevään, 1990-luvun kokeellista linjaa edustavaan melodisuuteen.
Yhtyeen instrumentatiivinen linjaus ei myöskään ole niin ennalta-arvattava kuin monilta vastaavan genretyypin yhtyeiltä on vuosien varrella ollut lupa odottaa. Lyyristen teemojen suhteen, vuoden 2020 debyyttialbumilla ”Ethos” Litost pureutui klassisen filosofisiin aihepiireihin, nyt ”Pathos” -albumilla edetään entistä eksistentialistisemman elämäntuskan johdattamana ja jälleen kerran yhtyeen kotimaan kielellä.
Jo avausbiisissä ”Tromba” käy selväksi, että black metal on ainoastaa yksi ilmaisullinen kaistale pelottomasti vaikutteita yli genrerajojen luontevasti koppailevalta nelikolta. Huomattavaa on myös, että yhtye luottaa verrattain paljon rönsyilevään mutta silti kauniin loogisesti etenevään ja melodisesti rikkaaseen instrumentaalimusiikkiin. Myöskin Menrin tymäkän huutovokalisoinnin voisi kuvitella olevan tyylillisesti enemmänkin metalcoren työkalupakista. – Kitaristi Joaquinin kylmien melodioiden tsunamina päin kuulijaa iskeytyvät kitara-arpeggiot puolestaan jostakin emo- ja indie metallin puolelta.
Vasta kolmanella biisillä ”Espectro” basisti Pedro ja rumpali Daniel pääsevät jo paukuttamaankin mustunutta metallia ’ihan kyrpänä’. Herrojen tiukassa rytmisessä kurissa ja vauhdissa pitämään triolikomppi muuntautuu biisin puolimatkassa eteerisen maalailevaksi avangardemusiikiksi ennen paluutaan takaisin itse asiaan. Elokuvamusiikin taisteluvälikohtauksen soundtrackin kaltaisena toimiva välisoitto ”Vigilante del Abismo” on taas erinomainen esimerkki yhtyeen musiikillisesta muuntautumiskyvystä.
Albumin ehdottomasti vahvimpiin biiseihin lukeutuu kiukkuisen myrskyisellä thrash- ja groove metallisella ryöpytyksellä eteenpäin sukkuloiva ”Emboscada”, jonka huipennuskohdissa hienoisen epävireisesti soitetut melodiat tuovat mukanaan autenttisen makaaberia tunnelmaa. Samaan kastiin vaikuttavuutensa osalta lukeutuu myös messumaisia piirteitä saavuttava Gojiran ja sinfonisen blackeded thrashin laarista essenssinsä ammentava videobiisi ”Simún”.
Yhtyeen johtohahmo, laulaja-kitaristi ja albumin useista biiseistä vastaava säveltäjä-sanoittaja Manri on tuonut mukaan sävellyksiin myös fadon ja itämaisen kansanmusiikin keinoja rikastuttaakseen tylyn metallista musiikillista kerrontaa. Malliesimerkkinä tästä on hypnoottisen vangitseva ”Barján de Céfiro”.
Death ja Cynic -vivahteisia melodisia käänteitä sisältävä albumin ainoa metallinen instrumentaali ”Vedaval” on albumin selkeimpiä ysäriviitteisiä tapauksia. Biisi sinällään on oiva osoitus Litost-miehistön laaja-alaisesta musikaalisuudesta metallin viitekehyksessä. Albuminpäätösbiisi ”Galerna” puolestaan tuo yllättäen mukanaan rokkaavamman sortin Napalm Deathille ominaista, suoraviivaista latausta sisältävän säkeistön. Heti perään ruhjominen muuntautuu taiteelliseksi oopperametalliksi hukaten tärkeimmän momentuminsa liian lavealla pensselillä maalatessaan.
Parhaimmillaan Litost onnistuu tarjoilemaan herkullisia hetkiä vanhan liiton ’muusikkodödiksen’ ja äärimetallin sekoituksesta nauttivalle kansanosalle. Yhtyeen kehitysosa-alueet kulminoituvat kiinnostavista, progressiivisista elementeistä huolimatta tiettyyn biisien yksiulotteisuuteen. – Toisaalta myös sävellystyön suhteen tapahtuvaan yliajatteluun; pakottavaan tarpeeseen ympätä mukaan liian monenlaista ainesosaa yksinkertaisen ytimekkäillä eväillä parhaiten toimiviin biiseihin.